keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Tyynystä asiaa

Ajattelin tehdä tyynystä asiaa ja hieman blogata, sillä tässä mielentilassa muunlainen järkevä produktiivinen toiminta ei ole mahdollista (postauksen lopussa syy tähän, lukekoon ken tuntee uteliaisuuden polttelevan mahalaukussaan). 

Nämä tyynylöiset ovat parin vuoden takaisia. Hurahdin silloin noihin silitettäviin tulostuspapereihin (ja vieläkin olen niihin melko hullaantunut, toivoin moisia tänäkin jouluna pukilta). Violetissa tyynyssä Toveri 6-vuotiaana snobeilee veneen puikoissa (paidassansa muuten lukee YACHT(!)), alemmassa Toverin äidille annetussa hörhelötyynyssä poseraa samainen kaveri siskonsa kera. Tuo snobityyny on kovin mieluinen, ollut projektina tehdä samanlainen myös jostain omasta lapsuudenkuvasta. En oo saanut aikaiseksi ja sitä paitsi olisin kuitenkin siinä kuvassa räkä poskella ja pipo silmillä.
No niin, sitten mielenterveydelliseen tilapäivitykseen. Helmikuussa olisi tarkoitus muuttaa Madridista Bilbaoon, tuohon järeiden ihmisten ja kalimotxon kaupunkiin. Hermoilua aiheuttaa nyt se, että millään ei näytä meille löytyvän sijaa majatalosta. Pikkuisten yksiöisten ja kaksioisten hinnat huitelevat lähellä tonnia ja  megalomaanisen takuuvuokran jälkeen  pitäisi maksaa vielä yhden kuun vuokraa vastaava summa välitystoimistolle palkkioksi siitä, että on saanut kertoa näille tulevaisuudensuunnitelmansa ja tähän astisen elämänsä kulun.  Mitämitäh. No, ollaan tuohon leikkiin lähdetty kuiten  jo mukaan, mutta tähän mennessä ollaan saavuttu aina liian myöhään apajille (eikun ei vaan osata päättää asioista tarpeeksi nopeasti tai ollenkaan).  Nykyiseen kämppään on jo  löydetty vuokralaiset, joten jonnekin päin tästä nyt kuitenkin olisi pökäistävä. Kaikki kouluhommat junnaa paikallaan kun mietin vaan, että millaista siellä sillan alla on oikein asua.  Nyt tuntuu kyllä, että ei saletisti natsaa.

torstai 13. tammikuuta 2011

Onni

Toverista tuli ensi kertaa eno lauauntaina, itse pääsin puolestaan tättäräksi neljättä kertaa eilen, kun eräs pikkuinen neiti saapui kiireellä, viisi viikkoa ennen laskettua aikaa,  tälle puolelle napaa. Täältä käsin lähetetään mahdottoman paljon lämpimiä ajatuksia, että neiti vahvistuisi ja kasvaisi ja pääsisi pian kotiin!

Tervetuloa maailmaan, tytöt!

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Ei aina voi onnistua, ei edes joka kerta

 
Hankin kirpputorilta aikoinaan viisi kerää Novitan mohairia (jotka lahjoitin äidille ja jotka sitten omatoimisesti lahjoitin takaisin itselleni). Kerät ovat reissanneet käsimatkatavaroissa lentokoneneuleena. Eka yritin virkata langoista tavallista huivia vähän ovelammalla kuviolla. Pieleen meni, huivi leveni levenemistään ja reunat kiristi. Jostain syystä olin jatkanut hommaa kahden kerän verran, vaikka jo muutaman kuvion jälkeen olisi pitänyt tajuta, että perseelleen menee niin että heilahtaa. 

Odotteli kesän lankalaatikossa, joulukuussa ryhdyin purkuhommiin ja sepä vasta hermoja raastaavaa hommaa oli. Olin jotenkin inspiroitunut tuubihuiveista, joita on näkynyt  vähän joka puolelle ja päätin, että mulle kans vaikkakin olin jo moneen otteeseen todennut, että eivät ne toimi mulla. No, tein siis kuitenkin. Lopputulos on vähän... ahdistava ja  blääh. En tykkää, mutta en ihan justiinsa tässä elämässä aio purkaa enää mitään mohairista tehtyä.

 
Paskahuivi, mutta tulipahan tehtyä.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Kenkälankin koti

 Vielä joululahjoja,  viimeisiä viedään kylläkin.  Kaveripariskunnalle tämmöisen kenkälankkipussukan surautin, pussukan ohje sama kuin Toverille ommeltu partakonebussuga.  Täytin laukkusen lankeilla, kenkäharjalla ja kenkäsienellä, ja melko toimiva lahja siitä tuli.  Seuraavalla kerralla pitää vaan muistaa silittää kuva vasta sitten kun pussi on valmis, jotta sen saisi edes suunnilleen kohdilleen. Ei tässä oltu ekaa kertaa pappia kyydissä,  eih, näitä kenkälankkipussukoita on syntynyt jo aika liuta,  yhden esittelin kerran blogissakin. Voisi vaihtaa jo ideaa, tai ainakin kangasta.  
Se on muuten pääsiäinen ihan nurkan takana, ja sehän taas tarkoittaa, että karnevaaleihin pitäisi edes ajatustasolla alkaa valmistautua. Ajatustasolta olisi jossain vaiheessa myös hyvä päässä toteutusvaiheeseen.  Tuntematon vaihe on mulle tuo, mutta ehkä tänä vuonna, toivon ma. Nyt pitäisi kuiten keksiä, että miksi sonnustautuisi. Inhoan muuten sitä, että naisten naamiaisasut tahtovat usein olla yltiöpaljastavia ja pikkutuhmia. Sama haluaako pukeutua norsuksi vai punahilkaksi, lopputulos näyttää kuitenkin maksulliselta naiselta  No,  ideoita otetaan kaikesta huolimatta vastaan.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Neiti Nuu

Toverista on tullut tänään eno! Aamusella käytiin  katsomassa räpsyripsistä rinsessaa ja nyt on sydän sulana. Aijai...
Neidin kotona odottaa ystävällinen mörköläinen, jonka ristin Neiti Nuuksi. Nuun uudella emännällä on kuitenkin täydet valtuudet suorittaa halutessaan uudelleennimeäminen.

Sen kummempaa ohjetta tähän ei ollut, keksin sitä mukaa kun työ eteni. Silmukoita muka laitoin ylös, paperilappu on nyt kuitenkin hukassa, että se siitä sitten. Suusta tuli irvokas, mutta niin tiukasti olin sen pistellyt, että purkaminen ei onnistunut.
 
Neiti Nuu on kosmopoliitti, käynyt Ameriikoissakin.

lauantai 8. tammikuuta 2011

Ihmemaa Oz

Joulupaketteihin askartelin liukuhihnameiningillä enemmänkin koruja. Näihin tarvikkeet samasta paikasta kuin kotiseutusormuksen tarveaineet. Näissä tosin epoksitarrojen sijaan lasikuplia, liimana käytin Diamond Glazea. Sitä pitäisi kokeilla ihan sellaisenaankin, lopputuloksen pitäisi vissiin olla jotenkin lasimainen.   Sormuksessa seikkailee Dorothea, suomalaisittain näemmä Terttu, korviksissa (joista tuli pikkuisen urpolaiset) puolestaan Tinamies ja Variksenpelätin.  

perjantai 7. tammikuuta 2011

Chewbacca

 
Oman kotiwookieni paketista paljastui eilen aamusella pussukka partakoneelle ja muille ajovehkeille.  Tämmöistä on toivonut jo pitemmän aikaa, nyt vasta olin saanut aikaiseksi. Helppo ohje tämän malliseen pussukkaan löytyypi esimerkiksi täältä.

Lopuksi vielä pientä kikkailua etiketin muodossa. En heitä oikein mitään melkein koskaan hukkaan, niinpä oli säilönyt myös silitettävän tulostinpaperit leikkuuroskat talteen. Yhteen paperinpalaseen kirjoitin tussilla muka tommoisen etiketin ja silitin ohjeen mukaan. Kovastikin mietin, että voiko tuohon nyt laittaa että in vai by vaiko joku muu. Päädyin nyt tuohon iniin kun Apinafarmihan on nimenomaan paikka ja tuolla tavalla se kuulosti kaikkein sulavimmalta, vaikkei se nyt sitten ehkä mennytkään kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Oh my, kylläpä sitä joskus pohdituttaa.
Mellevän näköinen pussukka se on, Toverillekin kuulema mieluinen.

torstai 6. tammikuuta 2011

Aalloissa siis

 
Apinafarmin eka virallinen tutoriaali, olkaatte hyvät!

Merihenkinen vauvan makoilualusta

1. Pihistetään lentokoneesta huonolaatuinen fleeceviltti, piilotetaan ilmainen desin kokis käsilaukkuun, talletetaan samaan talteen myös vieruskaverin kosteuspyyhkeet ja sokerit. Jos matka on ollut tavallista tyyriimpi, kannattaa koneesta ottaa muistoksi myös oksennuspussi.

2. Säilytetään vilttiä  vuosikausia laatikossa, tullaan askartelukärpäsen puraisemiseksi ja ajatellaan, että vilttiä voisi jotenkin nopeasti piristää. 

3. Pestään viltti ja huomataan kuinka nukkaantuva yksilö on kyseessä. Jatketaan kuitenkin määrätietoisesti eteenpäin. 
4. Askarrellaan viltin parissa päiväkausia. Leikellään askarteluhuovasta erilaisia kuvioita ja kirjotaan huopaan silmiä, suita ja punaposkia. Äherretään vilttiä, huopaa ja niiden välissä olevaa vanulevyä paininjalan alle. Katkaistaan muutama neula. Leikataan viltin toiselle puolelle tarkoitettu kangas liian kapeaksi, kirotaan ja ommellaan lopulta  vilttiin kiinni tavallista lakanakangasta.  Ollaan muka ettei huomattaisikaan alati kasvavan nukan määrää.
5. Pistellään koko peiton ympäri pykäpistoja, virkataan kolme kierrosta reunaa päälle, tehdään tämä mielellään mahdollisimman pienellä puikolla ja rispaantuvalla langalla. Huomataan tässä vaiheessa, monen intensiivisen työtunnin jälkeen, että mopo on karannut pahemman kerran käsistä.

6. Kauhistellaan fleecen pintaan kasvanutta nukkaa, yritetään poistaa sitä nukanpoistajalla. Kauhistellaan sitten vielä vähän lisää nukanpoistajan aikaansaamaa nukkaa.
7. Kerrotaan äidille ylpeänä aikaansaannoksesta ja yritetään hämmentyneenä vastata kysymykseen "kai sen viltin voi pestä?". (Kyllä sen varmaan voi, huopakuviot vaan luultavasti venyvät ja paukkuvat muodottomiksi, fleece transformoitunee yhdeksi isoksi nukkapalloksi, alukangas alkaa vetää ja virkattu reunus purkautunee). Varustetaan viltti lapulla, jossa sen käyttöä ei suositella muuta kuin erittäin sisäsiisteille ja paikallaanpysyville (se nukka, nukka!) vauvaihmisille.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Juuret

Juuriaan ei sovi unohtaa, niistä pitäisi myös olla ylpeä  (aina näin ei ole ollut, ala-asteella leikittiin alvariinsa hesalaisia). Siksipä siskon joulupakettiin vilahti kotiseutusormus. Tätä ei voi oikein askarteluksi nimittää, muuta ei tarvinnut nimittäin tehdä kuin etsiä kartasta kuva ja lätkäistä kuplatarra päälle. Sitten vaan leikattiin ylimääräinen pois, tippa liimaa sormuspohjaan ja se oli siinä.

Tarvikkeet Etsystä: sdormuspohjat DIYornamentista, tarrat The Glass Connectionista.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Jänö

Joulun alla romukaappia siivotessani kävelivät vastaan tämän wannabetildapupun kaavat (kyllä, ufkomatonta mutta totta, olin oikein tehnyt kaavat pupua varten). Tämänvuotisessa pukinkontissa oli juuri pupun mentävä aukko, ja tämmöinen appelsiini-ihoinen, mynkyrämahainen kaveri syntyi ripeän ompelusession tuloksena.
Korviin ja keskivartaloon kangas löytyi Toverin kauluspaidasta, joka oli toisesta hihasta kulunut puhki. Käsittääkseni oltiin sovittu, että saisin laittaa paidan paloiksi mutta Toverin ilme oli kuitenkin näkemisen arvoinen kun näki rakkaan paitansa inkarnoituneen pupuseksi. 

Voisi joskus yrittää löytää jonkun järkevämmän tavan liittää pään vartaloon. Ekalle wannabelle ompelin vaatteita niin tuo vähän kökkö olkakaulasauma ei juurikaan näkynyt. Tämä pupu jäi luonnontilaiseksi, koska jänön tuleva isäntä/emäntä on niin nuori ihmisenalku, että tuskin välittää suuresti vaatteilla koreilusta. Mutta niin, tuota olkasaumaa yritin peittää pykäpistoilla, nyt näyttää olkatoppauksineen ihan Michael Jaksconilta.   
Jänön pysrkään pistelin sydämen. 
 
Velttoheikki.

Pukinviemisiä olisi varastossa esiteltävänä useamman postauksen verran,   toinen mokoma lahjoja odottaa  sitten vielä paketeissaan vartomassa kolmen kuninkaan saapumista, joka tapahtunee keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Huomenna synttäreitään juhlivaa äitiäkin muistin pehmeällä paketilla.   Tällä postaustahdilla esiteltävää riittää siis heinäkuuhun, hienoa. 

Ai niin, se olis jo tammikuu. Lupasin, että tänä vuonna olen parempi ihminen, mutta kuitenkin riittävän huono, että parannettavaa löytyisi ensi vuodellekin. Lisäksi lupaan kehittää valokuvat ja laittaa ne albumeihin. Ja koska seitsämän vuotta yliopistossa kirjoillaoloa on jo melkolailla tarpeeksi, ehkäpä lupaan myös valmistua. Ehkä. Eikun oikeasti valmistun, ja vaan sen takia, että äiti on luvannut valmistujaislahjaksi osallistua saumurinhankintakuluihin.