Veljentytön rusettipannasta innostuneena päätin itsellekin neuloa pääpannan. Kahden ja puolen puikoilla jurmutin tätä tulemaan tico tico -langasta otsa rypyssä ja kulmat kurtussa. Ei ole vissiin ihan minun juttuni noin ohuet langat. Usko meinasi nimittäin loppua. Mutta lanka ei, kerä on vieläkin käytännössä melkein korkkaamaton.
Pannasta ei tullut ihan hurjan muhkeaa trendiyksilöä, enemmänkin semmoinen kinnaava "alakoulun ope ulkovälkällä" -versio. Mutta se ei ole ollenkaan huono juttu se. Hyvä juttu on myös se, että minulle ei ole napsahtanut nakkia muotibloggaajana. Oli nimittäin aika nihkeänlaista hommaa yrittää saada panta ikuistetuksi in action. En osannut päättää esimerkiksi, että katsoako kameraan vai coolisti ulos kuvasta, niinpä useassa kuvassa katson toisella silmällä kameraan, toisella ulos. Mutta kompromissi se on aina kompromissikin. Valikoin teille tähän edustavimman otoksen, näin olkaa hyvät, vaikka kuitenkaan ette edes huomaa pantaa ollessanne lumoutuneita suloisesta koiranpentukatseestani. Vuh Vuh!
Nonni, nyt kiitos jotain henkeä nostattavia käsityöideoita kehiin, eihän tämmöistä nuivaamista taas jaksa.