perjantai 29. lokakuuta 2010

Lahjus

Tämänmoisella paketilla on tänään lahjottu erästä synttärisankaria. Käärepaperi kiinalaista mainospaprua (ostolaukun sisältä löydettyä), dymokin pääsi vihdoin tositoimiin.

 
Ja paketista paljastui vähän töpö huivi. Erittäin komea olisi tullut, jos tummanvihreää lankaa olisi ollut enemmän eikä olisi tarvinnut turvautua  tuohon vaaleampaan sävyyn (joka livenä on limenvihreää). Omaan makuun lisäksi ehkä hieman lyhyt, vaikkakin menee kyllä reilusti kerran kaulan ympäri.  Kuviona konstailemattoman simppeli 2 pylvästä, ketjusilmukka, 2 pylvästä (kaikki samaan silmukkaan) ja 1 kjs, jonka jälkeen taas pylväät edellisen kerroksen pylväitten keskelle.

Nyt on muuten koukulla jo uusi juttu, päättäväisin mielin olen käynyt langantuhoamistouhuun, huomaan ma.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Kohti langattomampaa elämää

Toverin mielestä kotonamme on  ihan liikaa lankoja, askarteluvälineitä ja kankaita. Eiliseen asti olin ajatellut, että hei,  vesa ei vaan tajuu, mutta eilen kuitenkin huomasin, että ainakin sitä lankaa on aika paljon, rohkenisinpa väittää, että jopa ihan pikkuisen liikaa. Tähän johtopäätökseen tulin, kun aamusella huomasin, että pitäisi saada aikaiseksi jotain, jolla perjantaina voisi synttärilahjoa Toverin äitiä. Koska en just' sillään viitsinyt lähteä kaupunkiin lankaostoksille, päätin tarkistaa jo olemassaolevat lankavarannot. En tiennyt omistavani puoliakaan langoistani (toisaalta puolia langoistani en kyllä välittäisikään omistaa, alempana näette miksi) ja lahjamateriaaliksikin löytyi ihan korkkaamaton vyyhti vihreää mohairmaista pörrölankaa. Lahja on vielä päättelyä vaille valmis, joten siitä tuonnempana tulevaisuudessa. Sen sijaan tahdon ihan välttämättä jakaa kanssanne lankakorieni minulle aiheuttaman häpeän. 

Uskoin olevani moraalisen herätyksen tarpeessa, minkä vuoksi kokosin olohuoneen pöydän päälle kaikki vyyhdit, kerät ja nöttöset, mitä olen viimeisen neljän vuoden aikana milloin mistäkin koreihini haalinut. Hannapartasmaiseen tyyliin sätin itseäni turmiollisista lankatavoistani. Ei ihminen, joka neuloo korkeintaan neljän sukan verran vuodessa tarvitse tällaista määrää lankaa. Kaikkein pahinta ei kuitenkaan edes ole lankojen määrä, vaan laatu. Korit pullollaan kiinalaista villaa ja tekokuitua; missä ovat kaikki alpakat, bamboot ja merinot, kysynpä vaan.


Yksi kolmesta lankakoreistani oli oikein tosissaan rappiolla. Roskien ja epämääräisten tekeleiden (jotka yleensä roikkuivat vielä emokerässään lankanapanuoransa varassa) ohella se piilotteli sisuksissaan polttamatonta Fortunaa (merkillistä jo senkin takia, että meillä ei (käsittääkseni) polteta). Olisi ehkä pitänyt jättää moinen paheiden pesä rauhaan siinä toivossa, että sieltä muutaman vuoden kuluttua löytyisi vaikkapa (täysinäinen) rommipullo. 

Tämä kaikki kuitenkin sai minut tajuamaan, että jotain täytyis teherä. Noh, lupaankin tässä ja nyt olla ostamatta enää lisää lankoja ennen kuin entiset langat on kulutettu. Tehtävä voi osoittautua luultua hankalammaksi, sillä joukossa on myös tällaisiä yksilöitä. Onneksi joulu on tulossa ja lahjottavia riittää, hah. 


Ps. Jos nyt kuitenkin sorrun ostamaan muutamaan vyyhdin lisää niin vetoan seuraavaan: punnitsin lankoja tavallisella henkilövaa'alla ja lukema näytti 0.0kg, mikä siis tarkoittaa, että eihän näitä lankoja edes oikeastaan ole olemassa, tai siis jos on niin ei ainakaan yhtään enempää kuin 99 grammaa ja se on aika vähän se!

maanantai 25. lokakuuta 2010

Pääasia


Nähtyäni Sort of Pink. -blogissa tämän nättilöisen virkatun pääpannan, hoksasin, että tuollaisenhan minäkin tarvitsen, tietenkin. Muutoinkin teki mieli virkata jotakin pientä ja nopsaa, johon voisi kokeilla uusvanhoja lahjalankoja. Kovin nopsa prosessi ei kuitenkaan pääpannan virkkaaminen ollut, sillä virkkasin eka tasapaksun pötkylän, joka näytti yhtä hyvältä kuin päähän tungettu vessapaperihylsy. Purin tekeleen ja yritin uudelleen jättämällä pannan niskaosan matalammaksi. Koska vieläkin näytti omituiselta, purin, tein uudestaan ja olin tyytymätön aina vaan. Tällä kertaa en kuitenkaan purkanut vaan jatkoin virkkaamista niin että  tuloksena oli kova, koppurainen ja korkea pipo, joka päässä muistitin Ihmemaan Ozin Tinamiestä. Purin puoleenväliin ja kokeilin uudestaan, nyt näytti jo vähemmän tyhmältä, mutta sitten muistin, että en edes oikeastaan tykkää keltaisista pipoista. Sitten taas purin ja virkkailin ja lopulta sain valmiiksi Pannan isolla peellä. 
 
Koska puhe on nyt pääasioista, ei sovi unohtaa toissavuonna syntynyttä rakkauttani, tavallista ruskeaa seiskaveikkaista pipoa. Vähän päässyt löystymään ja nahkainen kukkakoristekin hieman nuupahtanut, mutta  ymmärtäähän tuo kun niin tiiviisti ollut menossa mukana. 

Eilen tapahtuneen onnistuneen paikanvaihdoksen kunniaksi ja teemaan liittyen esittelen vielä kolmisen vuotta sitten tehdyn pipsan, jolla lahjoin erästä tanskalaista työtoveria, jonka rinnassa sykki espanjalainen (futis)sydän. Näitä lippapipoja tuli tehtyä enemmänkin, jotkut lähinnä nolostuttavat olemuksellaan, mutta tästä sen sijaan tuli oikea valioyksilö. Niin ryhdikäs lippa että!

tiistai 19. lokakuuta 2010

Paita, paidempi, paidoin

 
 Kaikki hyvä loppuu aikanaan, tai viimeistään silloin kun saumurista tylsyy terä. Onneksi kuitenkin kerkesin ennen tuota epäonnekasta tapahtumaa surruuttamaan itselleni vielä kaksi paitaa. Ruskean paidan halusin, mutta koska kangasta oli jäljellä enää pieni tilkku (josta sain jotenkin taiteiltua etu- ja takakappaleen sekä hihat), jouduin turvautumaan violettiin trikooseen. Muuten varsin onnistunut teos, mutta tuo vyötärökaitale ehkä vähän häiritsee. Ei kuitenkaan niin paljon, ettenkö olisi tätä kolmea päivää putkeen ylleni pukenut.
Toisesta paidasta saan hieman makkarankuoriviboja, sillä alunperin tarkoituksena oli tehdä tämä 11-vuotiaalle veljentytölle, joka ei kuitenkaan kokeiltuaan lämmennyt ajatukselle. Kaikessa naftiudessaan ja oransseissa päärmeissään henkii kuitenkin mukavasti 70-lukua, joten luulen, että tästä paidasta tulen kovastikin tykkäämään.  Sopivan psykedeelinen kangas on samaa Eurokankaan kilotrikoota, josta muotoutuivat myös viimepostauksen huivi sekä piponvuori.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Pipo Wan Kenobi

Veljentytskyn kanssa vähän askarreltiinpaskarreltiin. Halusi Svea-pipon, mutta päädyttiinkin paljon tyylikkäämpään robottikuvioon (Stencilrystä). Vähäks tuli aigas magee, jou!

 
Äitille tein samanmoisen, mutta perhosprintillä. Pipon vuorikankaasta syntyi vielä reilunkokoinen huivi. Tuubihuivia ekaksi ajattelin, mutta kun olen tällainen old school -nainen niin tuommoisen kaksinkertaisen tavallisen huiviloisen vain surautin.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Tipitii

Sisko tarvitsi jotakin keltaista töissä pidettäväksi. Tipunkeltainen ei selvästikään ainakaan tähän aikaan vuodesta ole kovin pop, sillä kaupoista ei löytynyt oikein mitään järkevän näköistä keltaista asustetta tahi korua. Lopulta päädyin helmikauppaan, josta ostin erilaisia tykötarpeita. Tämä tapahtui reilu kuukausi sitten,  mutta vasta eilen ryhdyin tositoimiin. Yleisen pakertelun, tulella ja teipillä söhräämisen sekä  tuhannen solmun (ja niiden aukaisun) jälkeen kaulakoru oli valmis. Koskaan ennen en tämmöisiä ollutkaan tehnyt, joten vallan tyytyväinen olen lopputulokseen. Enemmän volyymia se ehkä saattaisi kaivata, mutta minkäs teet kun piheyksissäni en raaskinut ostaa yhtään enempää nauhaa taikka helmiä.


Vaikka helmistä saattaakiin olla uupelo, niin villalangoista ei. Serkun vaimolla oli maailman suloisimpien puolitoistavuotiaiden kaksosten lisäksi hirveä läjä mummovainaansa(?) villalankoja, joita ei kuulema käyttänyt. Vyyhdit olivat odottaneet muutamia (kymmeniä) vuosia  muovisäkissä parempia aikoja, mutta nyt pesun jälkeen  ne pääsenevät vihdoin puikoillekin asti.  Itsekin kotiuttanen muutaman kerän, on meinaan niin mahtavan sävyisiä.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Ketuttaa

Olin aevan ihastuksissani, kun näin Ikomi-blogissa tämän kettupipon. Ja koska hyvien ideoiden itse-keksiminen on yliarvostettua, apinoin idean ja virkkasin  siitä vauvaversion. Korvista päätellen tästä tuli tosin ketun ja pupun risteytys, mutta ihan nätti silti.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Ökyilyä

Kävin viime viikolla ökyilemässä Oulun Metsolassa, josta ostin pilvitrikoota ja samettimaista pöllökangasta. Aika herkkuja kankaita, mutta kovin tyyriitä. Siksipä ostinkin näitä yhteensä vaan metrin verran, josta saanen aikaiseksi kaksi paitaa ja kahdet housut.  Sitten kun oon rikas nainen, valkaisen ensiksi hampaani ja sen jälkeen ostan näitä ihania kankaita metritolkulla.
Vaihdan kahden viikon kuluttua eteläisimmille leveysasteille (ja huonommille kangasapajille), mistä syystä olen yrittänyt Ebaysta etsiskellä jotakin kivoja ja retroisia kankaita, mutta huonoin tuloksin. Joitakin hassuja japanilaisia kuoseja löysin, mutta niistäkin suurin osa taisi olla tavallista puuvillaa, ja itse haluaisin jotain jossa olisi joustoa.  Osaisiko joku sanoa joitakin  valmistajaa, jonka kankaita olisi netin kautta tilattavissa?  Esimerkiksi Metsolan sivuilla ei  mainita valmistajia (kaikki ei kai kuitenkaan Metsolan omia kankaita?), muutenkin kavahdin ja läksin äkkiä sivuilta pois nähtyäni kehotuksen "Nyt naiset ompelemaan!".

Vaatehommien ohella on myös koukku heilunut. Neula sen sijaan ei. Mummunruutuisen vauvanpeiton takapuoli on näyttänyt tältä jo viikon.  Aika kätevää olis, jos näitä malttaisi päätellä jo siinä virkatessa.

Clas Ohlsonin pitäisi maksaa Puikko hukassa -blogin Anniinalle provikkaa, sillä en käsittääkseni ole ainoa, joka hänen innoittamanaan on kipaissut Clasulle hakemaan Dymon. Ihan tarkkaan en tiedä, että mitä varten ostin tämän, mutta tällasen olen kuitenkin oikeastikin aina halunnut. 

Terveisin mainonnan uhri ja materialisti :)

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

70's Show

 
Kaiken ikävän ja paniikinomaisen opiskelun ohella on Apinafarmilla keretty tehtailemaan täytettä jouluaattona oven taakse ilmestyvään marketin muovisäkkiin. Koska lahjansaajat toivottavasti pysyvät laajakaistan ulottumattomissa eli äitiensä mahoissa laskettuihin aikoihinsa saakka, rohkenen tuotokseni jo tässä vaiheessa esitellä. 

Eurokankaan palalaarista valitsin tarveaineiksi oranssia ja ruskeata trikoota sekä pakasta omenanvihreätä samettia. Seitkytlukulaisen värisuoran kruunasi omilta hippivuosiltani kangalaatikkoon tallentunut pallotrikoon palanen. Vaatteiden ompelua harrastin yläasteikäisenä enemmänkin, mutta sen jälkeen ompelukoneella ei päällepantavaa ole kauhiasti syntynyt, muita juttuja kylläkin. Nyt reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen otin vauhtia  ompeluun tekemällä ensin susirumat potkuhousut (jotka jätän tässä esittelemättä). Onneksi en lyönyt siinä vaiheessa vielä hanskojan tiskiin, vaan kokeilin myös Ottobrestä (1/09) löytämilläni HELPOILLA kaavoilla. Aika innostavaa puuhaa, opin jopa huolittelemaan melko tyydyttävästi nuo reunat trikookaitaleella. Nyt olis vaatetta ipanoille neljän asun verran, jotakin muutakin kivaa tekis mieli kokeilla nyt kun on vielä saumuri saatavilla.