keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Kassialma

 
Tympäännyin kanniskelemaan lankoja S-marketin muovipusseissa, joten maanantaina sain aikaiseksi ommella kaksi kassia, toisen langoille ja toisen keskeneräisille projekteille. Tuon Nukkumatti-kankaan löysin kirppikseltä kymmenen vuotta (!!!) sitten, mutta jostain syystä en vaan raaskinut käyttää sitä oikein mihinkään (paitsi yhteen kämäseen kauppakassiin). Mutta hyvää kannattaa selvästikin odottaa, niin mieleinen kassi tuli! Kangasta jäi vielä palanen, jota luultavasti haudon vuoteen 2020 asti, jonka jälkeen ompelen siitä mitä todennäköisimmin vielä yhden kassin.

Viime viikon nuukailuaikeeni jäi vain aikeeksi, ja kävin ostamassa kirppikseltä muun muassa hulppean määrän (kahden ei-hiutineen lastenlakanan verran) kangasta, jota tähdittävät Lumikki ja seitsemän pientä kääpiötä. Vähän hailakan näköinen kassi tuli. On sillä sentään fuksianpunainen vuori, mutta sitäpä ei ihan kaikille vilautellakaan. 

Samalla kankaanhakumatkalla pistin elämän risaiseksi ja investoin 20 senttiä Marimekon laukkuun. Tuommoinen taskuton laukku ei toimi tällaisella pikkukaman hamstraajalla, joten ompelin vetoketjullisen taskun laukun sisäpuolelle ja a vot!

Kerrottakoon vielä, että Kassi-Alma oli  ehkä eka koskaan näkemäni julkkis (noh, ainakin TV:stä tuttu). Tämä tapahtui noin vuoden 93 huikkeilla, suunnilleen samaan aikaan näin livenä myös joko Stephanie tai Eric Forresterin sekä sen Ridgen ekan vaimon ennen Brookea, jonka nimi saattoi olla Caroline (vähän hämärät muistikuvat). Tästä aasinsillan kautta pääsen siihen, että eräässä samaisen 93 vuoden Seiskassa, jossa Ridgen leukaperät komeilivat kannessa,  oli myös puolen sivun juttu allekirjoittaneesta (no ok, ei se nyt ihan  puolta sivua ollut eikä pelkästään minusta, mutta melkein :)). Näyttää olleen huippuvuoteni tuo 93, siitä on sitten  menty vain alaspäin.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Mummunruutuja

Sen kunniaksi, että opintorekisterissäni komeilee  vihdoin ja viimein viiden opintopisteen arvoinen suoritus  virkamiesruotsia,  päätin palkita itseni ostamalla  kolme kerää seiskaveikkaa jämälänkojen seuraksi. Tavoitteena on ennen toukokuun loppua saada valmiiksi torkkupeitto ja melko hyvään vauhtiin pääsinkin jo viikonloppuna. Aluksi ajattelin, että josko semmoisen sinisävyisen tekisi, vaan päädyin kuiten tähän riemunkirjavaan versioon, jotta noista keränlopuista pääsisin eroon. Vähän hirvittää jo tuo lankojen päättely...

Yllä todistusaineistoa siitä, että kyllä täällä jotain väreiltään hillitympääkin joskus on osattu tehdä. Viime kesänä pakersin peiton parissa, jolla lahjoin eräitä vastanaineita. Neliöiden väsäämiseen piti värvätä jo ulkopuolista apuakin (eli viikoksi lomailemaan tullut äiti), koska selvästikin olin yliarvioinut oman virkkuunopeuteni ja aliarvioinut ajan kulumisen. Lopulta valmistui niinkin ajoissa, että vielä kerkesin ja viitsin väkertää nirkkoreunuksenkin. Komia tuli!

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Lisää hennaa, lisää varpaita

Toissapäivänä laitoin taas hennaa tulemaan. Laitoin sokerit sekaan jo heti alussa, jonka jälkeen vein elmukelmuisen purnukan pannuhuoneen lämpöön reiluksi vuorokaudeksi. Annoin tahnan olla iholla yön yli. Ilmeisesti tämmöinen menettely miellytti hennaani, koska ikinä aikaisemmin en ole saanut aikaan näin tummaa ja näkyvää jälkeä. Vielähän tuo on barbaarisen kömpelöä ja paksuviivaista (seuraavalla kerralla ihan varppina teen niitä tötteröitä, josko siten saisin aikaan vähän ohuempaa viivaa...), mutta ainakin se nyt siitä jonnekin näkyy! Kuviosta itsestään ei nyt ehkä ihan tullut mieleistä (kerkesin tuota vasenta yläkulmaakin johonkin jo märkänä söhäistä) mutta  se ei haittaa, koska pidän tuota värin tummuutta jo niin suurena edistysaskeleena.
Kerrottakoon nyt vielä, että tein myös kantapäähän kuvion, joka kuitenkin levisi niin, että tuloksena on nyrkinkokoinen intensiivisen oranssi läikkä. Avojaloinhan tässä ei vielä tartte olla onneksi ainakaan kuukauteen, joten nou hätä. 

Niin ja kaupan päälle sain vielä röökimuijan sormet. Tämä meni paremmin kuin hyvin.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Ay torito guapo

Jos tuntuu, että valkolakki on sou läst siisön, niin vielä ehtii kursia kasaan toisenlaisenkin sotisovan vapun rientoihin. Mallia näyttää Toveri härkähaalarissaan, jonka ompelin eräitä tupaantulijaisia varten. Härän (irto)pää rakentui  lippiksen ympärille ja  kassitkin on nepparilla kiinni haaroissa, joten äkkiä muuttuisi joksikin muuksikin mustaksi hännälliseksi eläimeksi kuin häräksi. Olen tuuminut, että voisin itselleni tehdä tähän mätsäävän lehmäpuvun tahi sitten ommella jonkinlaiset törkykireät härkätaistelijan tamineet. Ei kyllä ihan justiin on naamiaisia tiedossa, mutta aika tavaran kaupittaa. Eipähän voisi ainakaan sitten kieltäytyä kutsusta kun pukukin olisi jo valmiina.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Meissä jokaisessa asuu pieni bambi

Kirppikseltä löytyneestä raitatrikoosta valmistui viime viikolla tuubihuivi, tällä viikolla puolestaan ohut kevätpipo siskolle synttärilahjaksi.  Kuvan löysin googlettamalla ihan vaan kylmän viileästi bambia ja stenciliä. Painojälki hirveätä söttöä, onneksi pipon saa sentään  käännettyä toisinkin päin jos ei jaksa värivammaista peuranpoikaa päivästä toiseen katsella.
Samalla vauhdilla surautin itselleni tämmöisen tylsän pääpannan. Kesäksi aattelin, jottei hipiä pala aurinkoa palvoessa. Näyttää lieventävän myös likahiuksisuuden ällöttävyyttä. Alkaa tämä raitatrikoo jo vähän kyrsimään, mutta ei se kangas vieläkään loppunut. Kun tästä nuukuusviikosta päästään niin heti kyllä suuntaan kirppikselle uutta kuosia etsimään.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Ei näin

Jaa-a, enpä tiedä viittikö tätä postausta laisinkaan julkaista, koska kyse ei ole aivan puhdasoppisesta askartelusta. No menköön kun ei tässä nyt muutakaan ole tarjolla (yksi juttu on kyllä melkein valmis, odottelee vielä silitystä). Varoitettakoon, että jatkaessanne lukemista joudutte kasvokkain varpaideni kanssa. Hih, eihän näin voi oikeasti sanoa mutta tänään uhmaan sääntöjä tietoisesti. Nyt hus pois äkkiä jos varpaani eivät (muka) kiinnosta. Tai siis kyllähän ne tuossa jo näkyy.

Asiaan! Siitä huolimatta, että PPD:tä sisältävällä mustalla hennalla on saatu erittäin makaaberiakin jälkeä aikaan, uskalsin hankkia ebaysta viime kesänä ihan tavallista hennajauhetta tatskatarkoituksiin. Tein jalkoihin muutamia kuvioita, joista tuli tietty vähän kömpelöitä, mutta kuitenkin ihan tyydyttäviä ja pitkäkestoisia. Aloittelijan tuuria, luulen, koska sen jälkeen hennailu on flopannut kerta toisensa jälkeen. Ja niin floppasi tänäkin viikonloppuna.
Tein tahnaa kaikella rakkaudella ja huolella (lämmittelin sitä muun muassa kovalevyn kupeessa), kunnes sitten unohdin ennen nukkumaanmenoa lisätä siihen sokeria. Sunnuntaina herättyäni tajusin vibani, jolloin paniikissa lykkäsin kulhoon sokeria ainakin kymmenkertaisesti sen määrän mitä ohjeissa sanotaan. Tahnasta tuli kyllä silkkistä, mutta niin sitkoista, ettei se tahtonut tulla  ulos pussista (jepajep, voisi harkita josko niitä pursotintötteröitä värkkäisi joku päivä). Perselleen tämä meni kyllä ihan kaikkinensa. Iholla siirappi levisi ihan justiinsa kun sen oli siihen saanut. Jaksoin olla käsi ojossa ehkä tunnin, jonka jälkeen tunnustin tappioni ja kävin pesemässä sotkun pois. Onneksi en kauempaa antanut olla, koska kyllä siitä kuiten ehti jonkinlainen läikkä käteen jäädä.

Tahna oli kyllä livenä ruskeampaa. Niin kerta.
Näin ei siis ainakaan tehdä hennatatuointeja, sen opin. Vielä en tietenkääm luovuta, mutta ennen uutta yritystä  voin lueskella esimerkiksi täältä , että miten niitä sitten oikein pitäisi tehdä.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Kynät korvissa

Taas vanhaa juttua kun ei vaan kerkiä uuttakaan tekemään. Tai jotain on kyllä tekeillä, mutta se on siinä rajoilla voiko sitä laskea askarteluksi. Noh, siitä ehkä myöhemmin lisää. 

Tässä kuiten näitä vanhoja puhdetöitä. Sahasin, porasin ja hioin vanhoja värikyniäni puolipäivää, mutta tuloksena oli vain kaksi paria (toiset ehkä äitille lahjoitetut) suht kelvollisia killuttimia, joten kovin kustannustehokasta puuhaa ei tämä ollut. Mieluisat on, mutta että oliko kaiken vaivan arvoista? No totta kae.


Korvikset on olleet melko kovassa käytössä, mutta samaa ei voi sanoa jämänahkapaloista kootusta rintarossista, joka on omaan makuun kaikessa sinisyydessään ehkä turhan kokoomuslainen. Kyllä tätä nyt silti voi aina joskus pitää. Ihan jo senkin takia, että ei tämäkään ihan hetkestä syntynyt: oli nimittäin hirveän työlästä hommaa leikata nahkaa tiimarin muovisilla kuviosaksilla, joille paperikin on aika kova vastus.

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Kevyttä iltapäivätaidetta

Kävin nauttimassa Hullujen päivien tunnelmasta keskiviikkona. Kukkaro keveni lähinnä Akateemisen puolella, josta ostin luonnoskirjoja ja taulupohjan. Tällä hetkellä opiskelut haittaa harrastuksia, joten vielä en ole päässyt maalailemaan, luonnoskirjojen kimpussa tosin olen jo puuhastellut, mutta niistä ehkä myöhemmin. Viime keväänä sen sijaan oli aikaa ja tarvetta maalailla, sillä toisen kodin ruokapöydän ylinen näytti kovin tyhjältä. Koska tarkoituksena ei ollut luoda suurta taidetta, löytyi aihe valmiiksi stensselöitynä taas kerran täältä. Olisin voinut vetää kotiinpäin muuntamalla keksin dominoksi, mutta oreoiden ollessa Toverin herkkukeksejä säästyin kaikenlaiselta säätämiseltä. Nuukana tyttönä en tietenkään raaskinut ostaa kuin pienen taulupohjan, joka kuitenkin herätti kaikessa pienuudessaan lähinnä sääliä.
Tarpeeksi isoja pohjia ei kuitenkaan halpakaupassa myyty, mutta onneksi hätä keinot keksii. Keksin, että keksin voi maalata kahdelle pohjalle, jolloin tuloksena iso keksi. Tälläisiä keksintöjä on kiva keksiä.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Ostetaan loogista päättelykykyä.

Kirppikseltä löytyneestä ja kolme euroa kustantaneesta kahden ja puolen metrin trikoopalasta valmistui eilen tuubihuivi. Onnistuin monimutkaistamaan hommaa niin, että kahden suoran sauman ompelemiseen tuhrautui yllättävän paljon aikaa. Tein huivin kaksinkertaisena ja jostain syystä sain aina ommeltua sen niin, että huivi ei vaan  suostunut kääntymään enää oikeinpäin niin, että tuloksena olisi olut leveä putki (nätisti kyllä kääntyi korkeaksi, pystyraitaiseksi putkeksi). Kun olin purkanut tekeleen kolme kertaa, turvauduin ohjeeseen. Kysehän ei ole varsinaisesti mistään ydinfysiikasta, joten nyt vähän nolottaa. 

Suljen matemaattisen epälahjakkuuteni pois mielestäni ja keskityn ainoastaan siihen miten hieno huivista lopulta tulikaan.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

We come in peace

Näillä sukilla toivon sulautuvani joukkoon kun pienet vihreät (pinkit) miehet saapuvat. Ajatushan oli peräisin täältä, mutta lopullinen toteutus omasta päästä johtuen kykenemättömyydestäni tulkita ohjeita.


Se, että flipflopien kanssa käytettäväksi tarkoitetut villasta tehdyt sukat saattavat vaikuttaa epäkäytännölliseltä on pelkkää hätäisten johtopäätösten tekemistä. Oikeastihan nämä ovat selvä funktionalismin riemuvoitto. Kesälläkin nimittäin saattaa olla, että pelkillä ohuilla sukilla ei tarkene. Ohuiden sukkien ja tavallisten villasukkien käyttö yhdessä kesällä (vaikka olisi luminenkin) olisi taas liioittelua. Pelkkiä tavallisia villasukkiakaan ei saata pitää, kun niiden löysähkön ja virttyneen kuoren sisällä varpaat saatta äityä vaikka minkämoiseen menoon (siis tähän pätee aivan sama kuin lapasien ja sormikkaiden kanssa: lapasia voi kyllä pitää sormikkaiden  kanssa, mutta ei ilman koska silloin sormet saa liikaa liikkumatilaa). Näissä E.T.-sukissa sen sijaan varpaat pysyy lämpöisinä ja napakasti kurissa ja nuhteessa. Eihän tämmöisiä ilman pärjää.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Kalsarit päähän!

No ei nyt sentään, mutta melkein. Tässä eräänä viikonloppuna olin nimittäin taas kotikotosalla ja äiskän kangaslaatikoista löytyi iso pala paksua neulosta, joka oli kuulema aikoinaan ostettu iskän kalsaritarpeiksi. Kalsareita ei koskaan ilmeisestikään syntynyt, mutta kaksikymmentä vuotta laatikossa muhittuaan kangas pääsi muuntautumaan pipoiksi. Oli hyvä draivi päällä, joten nyt on puoli sukua pipotettu.

Homman juju on leikata pitkähkö siipale kangasta (koska piposta tulee kaksinkertainen, kankaasta leikataan halutun pipon pituus x 2), jonka jälkeen pipon pitkä sivu saumuroidaan. Sitten ommellaan pipon yläsivu (omassa muotoilin päänmuotoiseksi) ja sen jälkeen toiselle lyhyelle sivulle sama juttu sillä erotuksella, että nyt olisi muistettava jättää pikkuinen aukko kääntämistä varten. Sitten vaan koko komeus käännetään, ommellaan kääntöaukko umpeen ja työnnetään toinen puoli toisen sisään niin että tuloksena on pipo.  Helppoa kuin heinänteko!

Valtaosa kaupasta ostetuista pipoista näyttää ihan hirvittävän törkeiltä kun omistaa näin ison pään. Siksi  olen varsin tyytyväinen aikaansaannokseen (näyttää korkeintaan törkeältä), joka on ollut kovassa käytössä urheillessani (eli aina  kun käyn 500 metrin päässä kaupassa lenkkarit jalassa). Samanmoinen, mutta hieman elegantimpi versio valmistui mustasta trikoosta. Koska en ole saanut aikaiseksi ommella siitä aukkoa umpeen, se on ollut ainoastaan testikäytössä ja testikäytön perusteella se menee uusiksi, koska en tykkää kun pipo kiristää. 

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Kaksin aina kaunihimpi

Tämmöiset pohkeita nuolevat gaunogaiset valmistuivat pääsiäislomalla. Tai siis toinen sukkahan syntyi jo kauan aikaa sitten, mutta sen kohtaloksi koitui elellä tähän saakka paripuolena. Uudesta kaverista tulikin sitten hieman löysempi, mutta onneksi vain jalkaterän kohdalta. En jaksanut ruveta purkamaan kun ei  siitä nyt mitenkään häiritsevän löysä tullut, mutta harmitti  vähän kuitenkin. Ohje oli tällaiselle pitsineulenoviisillekin helppo ja löytyi täältä. Taitaa jäädä näiden käyttö ensi talveen, on meinaan aika jämyä lankaa (paitsi nyt tietty kun sanoin noin, iskee takatalvi ja karmeat pakkaset...). Kaikkinensa ihan kivat tuli, mutta olisi voinut tulla kivemmatkin. 

Puikoilla on nyt eräät toisetkin sukat, mallia niihin on haettu puolestaan täältä. En tajunnut ohjeista yhtään mitään ja niinpä jouduin soveltamaan omasta päästä. Eka sukka kohta valmis ja vielä ainakin näyttää  ihan hyvältä, mutta eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tänään ajattelin toljottaa telkkaria (Subilta tulee Treffit Pimeässä, saattaa olla vahva haastaja Sokkokokille...) ja josko siinä toljottaessa selviäisi tuliko sukasta sukka vai susi. Jatkoa seuraa. 

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Sitä tilkulla silmään joka vanhoja muistelee

Tänään ei muistella menneitä, vaan pääsiäistä. Torstaina suuntasin apinavanhempien kotiin, jossa ylensöin ja naatiskelin elosta. En uhrannut aikaani opiskeluun, vaan keskityin tärkeimpään eli askarteluun. Varsin tuottoisa loma olikin, siis askartelumielessä: sain aikaan muun muassa parin vuoden parittomana elelleelle sukantekeleelle (olipa ovela lause). Siitä postausta heti kun kamera saapi ladattua itseensä elinvoimaa kuvaamista ja minä lankojen päättelyä varten.


Erehdyttiin viime syksynä äiteen kanssa katsomaan Strömsöä, jossa niin näppärästi pyöräyteltiin tilkkuja tulemaan. Niin mukavan näköistä hommaa oli, että  tottahan mekin telkkarin ääressä tuumattiin, että oj, vad snygg ja että kyllä mekin tommosia osataan tehdä!   Koska tilkkuilu on  välineurheilua, ei ihan siltä istumalta päästy tositoimiin. Jouluna paketista kuitenkin kuoriutui leikkuualusta, viivain ja leikkuri, mutta sitten puuttui taas intoa, halua ja tahtoa. Vaan nytpä pääsiäisenä vihdoin oli kaikki tarvekalut kera askartelupuhdin samassa paikassa samaan aikaan ja tilkkua syntyikin sitten oikein urakalla. Tiimityönä tilkkuilu oli erittäin sukkelaa: itse olin vastuussa leikkelystä ja vanhempi Askarteluapina hoiti ompelun ja silityksen (hmm... kuulostaa ihan siltä, että työjako ei ihan mennyt tasan). Ensikertalaisina huomattiin, että lankaa saa olla puolaamassa koko ajan ja että erikuosisia kankaitakin pitäisi olla aika läjä. Vielähän noita täytyisi tehdä melko pino, mutta voiton puolella ollaan jo. Ja sitten tietty pitäisi saada kaikki suht suoriin riveihin (sittenpä näkee miten hyvin leikkelijä on suoriutunut tehtävästään), mutta siitä raporttia myöhemmin. 

 
Mallailu on ihanaa!

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Romut riviin


Hermothan siinä menee kun romua on kaikkialla. Ja koska Apinafarmilla sitä todellakin on kaikkialla, ovat kaikenmoiset romunkeskittämiseen tarkoitetut kaukalot enemmän kuin toivottavia. Romun lisääntymiselle suotuisia paikkoja näyttivät olevan erityisesti eteinen ja kylppäri. Kaaosta hillitsemään virkkasin isohkolla koukulla rouhevasta rautakauppanarusta kolme koria, joihin tavaroita voi nakata ajelehtimasta. Eteisen pöydälle tarkoitetut korit vuoritin jo senkin takia, että ne olisivat vähän jämäkämpiä eivätkä heti  löpsähtäisi muodottomiksi käytössä. Kylppärin korin (johon muuten sopii purkkeja ja puteleita enemmän kuin laki sallii) jätin vuorittamatta, mutta sen sijaan tein siihen kanto-aukot  (tosin olisin voinut olla tekemättäkin kun eipä tätä kauheasti tule kanneltua). Korit ovat osoittautuneet oikein hyödyllisiksi. Niin hyödyllisiksi, että tahtovat kerätä kaiken mahdollisen rojun itseensä. Nykysellään ovat niin  täpösellään, että avaimet, puhelimet ja lompsat (joita varten korit alunperin ajattelin) jätetään taas vaan eteisen pöydälle lojumaan...



perjantai 2. huhtikuuta 2010

Olkoon pääsiäisenne munainen

Tai ainakin pääsiäismunainen. Siitä kun viimeksi pääsiäismunia maalailin taitaa olla vierähtänyt jo lähemmäs kakskymmentä vuotta. Vähän oli taidot ehtineet ruostua, mutta olipa mukavaa silti. Tämä nelikko Mignon-munia ehti jo lähteä postipaketissa maailmalle. Omaksi iloksikin vielä ehtis vähän töhräileen, mutta enpä tiiä. Ehkä kuitenkin vaan keskityn näiden syömiseen.  Hyvvää pääsiäistä!