Sisko tarvitsi jotakin keltaista töissä pidettäväksi. Tipunkeltainen ei selvästikään ainakaan tähän aikaan vuodesta ole kovin pop, sillä kaupoista ei löytynyt oikein mitään järkevän näköistä keltaista asustetta tahi korua. Lopulta päädyin helmikauppaan, josta ostin erilaisia tykötarpeita. Tämä tapahtui reilu kuukausi sitten, mutta vasta eilen ryhdyin tositoimiin. Yleisen pakertelun, tulella ja teipillä söhräämisen sekä tuhannen solmun (ja niiden aukaisun) jälkeen kaulakoru oli valmis. Koskaan ennen en tämmöisiä ollutkaan tehnyt, joten vallan tyytyväinen olen lopputulokseen. Enemmän volyymia se ehkä saattaisi kaivata, mutta minkäs teet kun piheyksissäni en raaskinut ostaa yhtään enempää nauhaa taikka helmiä.
Vaikka helmistä saattaakiin olla uupelo, niin villalangoista ei. Serkun vaimolla oli maailman suloisimpien puolitoistavuotiaiden kaksosten lisäksi hirveä läjä mummovainaansa(?) villalankoja, joita ei kuulema käyttänyt. Vyyhdit olivat odottaneet muutamia (kymmeniä) vuosia muovisäkissä parempia aikoja, mutta nyt pesun jälkeen ne pääsenevät vihdoin puikoillekin asti. Itsekin kotiuttanen muutaman kerän, on meinaan niin mahtavan sävyisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti