Craft Wars

Kuva täältä.

Kas, tässä teille vinkki mitä televisiosta töllöttämänne: Tori Spellingin luotsaama Craft Wars. Tiistaisin uusin jakso uunista ulos, näppärimmät löytänevät sen netin kätköistä.

Ei tämä nyt ehkä tv-taivaan kirkkain tähti ole, mutta tulee sitä paskempaakin katsottua.

Johtolangoitus

Virkkasin laturiin sateenkaaren. Jostakin blogista tämäkin idea on bongattu, mutta en nyt millään muista, että mistä lie. Lystikäs on kuitenkin lopputulos. 

Kun on oikein pieni

Tervetuliaislahjaksi eräälle pienelle miehelle väkersin unirätin, joka selvästikin näyttää olevan sukua ainakin tälle ja tälle jäniseläimelle. Mallia katsoin Toverin siskontytön kaupasta hankitusta rättelöisestä, jonka jälkeen sovelsin rankasti omien taitojeni ja käytettävissä olevien materiaalien mukaan. Unirättien funktio ei ole ihan täysin minulle valjennut, mutta kaipa tämä nyt pehmolelusta menee jos ei muuta. Ekaa kertaa puikotin myös legendaariset junasukat, saapa nähdä onko makkaravarsi maineensa veroinen.

Onnea vielä tätäkin kautta tuoreelle kokoonpanolle Ouluun!

Jouluvalot olohuoneessa

Etsyn (ja Pinterestin) selailu, nipullinen kuviopapereita, käyttämättömät jouluvalot ja Marttaliiton origamipallon ohje, ja avot, olkkari sai uuden valaistuksen. Nyt joku ikävä ihminen siellä tietenkin miettii, että tuolla on jouluvalot olohuoneessa keskellä suloisinta suvea (näinhän eittämättä siis onkin), mutta puolustuksekseni mainittakoon, että tämän viritelmän loppusijoituspaikkana piti olla parveke, jossa se olisi luonut ihanan boheemia kesäboogia. Tiedättehän te, semmoista sisustuslehtien sivuilta tuttua meininkiä, jossa hämyistä kesäyötä valaisevat sadat, elleivät tuhannet tunnelmavalot.  Olkihattuiset naiset kesäleningeissään asettelevät pioneita ja hortensioita maljakoihin  ja pöydät notkuvat kuppikakkuja, juustotarjottimia ja mitä näitä nyt on. Shampanjaakin on laitettu jäähtymään.  Tähän siis pyrittiin ja  minulla olikin ulkovalosarja kaivettuna jo valmiiksi joulukaapin kätköistä, mutta katsohan ketkulia, päätti olla toimimatta hän. Edelleenkin parveke jatkaa herkän summerpartylightpuolensa etsimistä, mutta ei mennyt hukkaan tämäkään yritys, sillä on tällä nyt kuitenkin komea jouluvalaistus olkkarisssa. 

Parempi naapuri näkymättömissä kuin kymmenen oksalla

Keittiömme ikkunasta eivät avaudu huikentelevaiset maisemat, joissa silmä lepäisi kuppia tiskatessa. Jos ulos uskaltaa kurkistaa, mitä todennäköisimmin takaisin tuijottaa naapuri. Ei ole linnunlaulua ja puiden huminaa, niiden sijaan voi korkeintaan kuulla naapurin tuhinaa. Tämä johtuu siitä, että ikkuna antaa sisäpatioon, joka on pitkä ja pimeä kuilu, jonka pohjalta elämää ja naapuria katselemme. Jottei naapureiden tarvitsisi päivät pääskytysten äimistellä suomalaista jurotusta, päätin tehdä asialle jotain: lampsin vuoden alussa paikalliseen halpahalliin, josta lampsin takaisin kotiin kahden metrin rulla ikkunakalvoa (4€) mukanani.   Ajattelin, että ikkunan peittäminen kokonaan muovilla olisi ollut ihan liian konservatiivinen ratkaisu, minkä vuoksi päädyinkin leikkaamaan kalvosta ympyröitä. Turnauskestävyyttä koeteltiin, kun säilyketölkin avulla ensin piirsin kalvoon ympyrät (satakaksikymmentä ympyrää), jonka jälkeen saksilla ne irti leikkasin. Kinkkisin osuus koitti kun piti taustapaperi poistaa näistä sadastakahdestakymmenestä lätkästä. Viimeinen osuus, eli ympyröiden kiinnittäminen ikkunaan saippuaveden avulla sen sijaan kävi leikiten.

Hyvin ovat ikkunassa pysyneet ja asiansa ajaneet. Askarteluapina kiittää ja kuittaa.

Karkkikapulat

Tänään olen taas puuhastellut olennaisten asioiden äärellä:  maalannut keittiökapuloita. Ideaan törmäsin täällä (vaikka oikeasti löysin kuvan Pinterestin ihmeellisestä maailmasta). 

Tähän puuhaan pystyvät myös ne, joilla peukalon sijasta on keskellä kämmentä kaksi vasemman jalan isovarvasta. Ei tartte nimittäin muuta kuin uittaa kotoa löytyviä keittiöutensilioita maalipurkissa (kannattaa kuitenkin hyödyntää vanhoja maalipurkin jämiä tai rautakaupan poistomaaleja, muuten voi paistinlastasta tulla turhan tyyris kapistus) ja sen jälkeen liiat maalit suditaan pois.  Kaltaisteni riuskaotteisten tekijöiden tosin pitää suorittaa em. kahdesti, sillä onhan täysin ymmärrettävää, että keskittyessä suuriin linjoihin on helppoa puolihuolimattomalla ranneliikkeellä lennättää vastamaalatut puukapulat ilmaan sillä viisiin, että vaaleanpunainen kapula sotkee sinisen kapulan, joka puolestaan tuhrii vihreän ja pinkin naapurinsa. Keltaisissa ottimissa on vihreää ja pinkkiä maalia ja viereisessä turkoosissa kapulassa puolestaan keltaista. Vaaleanpunainen kapula sulkee ympyrän saaden pintaansa niin sinistä kuin turkoosiakin maalia.   Tätä, lapset, kutsutaan dominoefektiksi.

Mutta vastoinkäymiset vain kasvattavat luonnetta, näin minulle on kerrottu. Always look the bright side of life.

Tunnelmavalot

Koska viimekesänä huomasin, että etevänä biologina onnistun parvekkeellamme kasvattamaan floran sijasta vain erilaista pienfaunaa, päätin tänä kesänä muuttaa parvekevarustelun suuntalinjoja ja satsata resurssit  leisuretoimintaan. Aloitin valaistuksesta. Ajatus lähti näistä lampuista, mutta koska muovimukeja ei just sillään eli hetinyt ollut saatavilla, kaivoin kaapista tyhjiä lasipurkkeja ja annoin palaa. Tigerista hankkimiani kuviopapereita silppusin antaumuksella, silppujen reunaan leikkelin vielä saksilla pieniä lovia, jotta paperit myötäilisivät paremmin, suorastaan nuolisivat, purkin kurveja. Vedellä lantratulla erikeepperillä  kiinnitin silput purkin pintaan, jonka jälkeen lyhdykkä olikin kuivumista ja spraylakkausta vaille valmis.

Nopean toiminnan naisena korkkasin terassikauden samantien auki eilen kun lyhtyjen (onko vähän rehvakasta puhua pilttipurkkituikuista lyhtyinä, mitähäh?) lakkakerros oli sen verran kuivahtanut, ettei käsi jäänyt junttaan koskiessa. Tunnelmavalaistuksen ollessa vihdoin kohdillaan, saatoin täysin rinnoin keskittyä chillailuun boheemilla parvekkeellani. Istuksin minuutin kylmässä ja pimeässä toverin pälyillessä minua epäluuloisesti  parvekelasin toiselta puolelta.  Kesä hei, nyt ihan oikeesti,  tulisit jo. 

P.S. Hirveä draivi päällä, pitäis vissiin vähän rajoittaa. 

Tyynystys on askartelulaji, jota harrastetaan erityisesti pimeinä kevätöinä

Rupesin tässä yksi yö taas tyynystämään. Lakanakankaalle asettelin hirrrrweesti tilkkuja, jonka jälkeen vedin laidasta laitaan ompelukoneella niin kauan kuin lankaa riitti. Tällä tekniikalle me pojat ala-asteella tehtiin joulukortteja, sillä erotuksella tosin, että päällimmäiseksi piti aina ommella tylliharson palanen. Tyynyt näyttäisivät kuitenkin pysyvän kasassa ilmankin. Suuren Valkoisen Tyynystäjän elämä helpottui huomattavasti myös kun löysin  ohjeet siihen, miten vetoketjun saa näpsäkästi ja siististi ommeltua tyynyyn.

Nappisaurukset

Muovieläimien spreijaaminen on vissiin ollut ihan hip jo tovin, ainakin Pinterestin kautta niihin olen useammankin kerran törmännyt. Ite hyppäsin tämän junan kyytiin kuitenkin vasta kun näin miten  Emilia Näpertelyä ja paperinpaloja -blogista oli tehnyt hienoja dinosauruspurkkeja. Apinoin ihan täysin, maaleina käytin maaleja joita kotoa löytyi. 

Ja tämänkertaisen bloggauslötväyksen katkaisi ja sanaisen arkkuni aukaisi Hilmukalta saamani tunnustus, joka

oivallisesti piristi verkkaista sunnuntaipäivää.

Nyt pitäisi kiittää bloggaaja, jolta tunnustus tuli (Kiitos Hilmukka), lisätä Award -kuva postaukseen, kertoa 7 satunnaista faktaa itsestäni ja nimetä 15 bloggaaja, joille antaa tunnustuksen.

No tästä lähtee: 

1. Olen joutunut blogeissa kiertävän trendin riivamaksi ja tällä hetkellä minua vaivaa pakottava tarve laittaa tavarat värijärjestykseen. Kun huomaan, että elinympäristössäni on jotain, jonka voi värikoodata, tehtävä saa heti High Importance -statuksen ja kaikki vähäpätöisempi jää samantien.

2. Toisaalta järjestelyinto ei ulotu koskemaan vaatekaappia, jonka siisteystason perusteella menisin 13-vuotiaasta teinistä...

3. ...vaikkakin on sanottava, että menisin teinistä myös babyface-naamani ansiosta (jossa kuitenkin huomaan jo ikääntymisen merkkejä eli ryppyjä) sekä maidonkulutuksestani, joka on valtaisaa. 

4. Maito on muuten parasta jääkylmänä, kuten mikä tahansa muukin juoma. Kuumien tai lämpimien juomien aiheuttama sisäinen hiki on erittäin epämiellyttävää, minkä vuoksi en ole koskaan esimerkiksi juonut kahvia. Toverin tapa syödä murot lämmitetyn maidon kanssa on pelkästään oksettavaa.

5. Olen hirveän huono tunnistamaan lauluja enkä osaa käyttää järkeviä hakusanoja googlettaessa. Etsin Näpertelyä ja paperinpaloja -blogin dinosauruspurkkeja seuraavanlaisella hakulausekkeella: "dinosaurus spray pähkinä". You get the idea.

6. Ryyditän puhettani jatkuvasti "hauskoilla" tv:stä poimimillani hokemilla, kuten "eniromaista", "hirrrrweeen kiva" ja "esh una fiessshta".

7. Muihin ennalta arvattaviin sananparsiini kuuluvat "No moi",  jolla tapaan aina aloittaa puhelun sekä "No niin, heippa", jolla ytimekkäästi päätän jutustelun. 

Nyt tää antais tän tunnustuksen eteenpäin esimerkiksi  Eilen tein -blogille joka on ihan hiiiirrween hyvä puuhailublogi, kannattaa kurkata jos on uusi tuttavuus.

Sain keväämmällä myös NYkin ja hellan välissä -blogin Tuulevilta haasteen esitellä viisi ulkosuomalaista blogia. Haasteeseen tarttuminen on kestänyt yleisen saamattomuuden takia, mutta myös siksi, etten ihan heti keksinyt noin montaa kriteerit täyttävää blogia. Nyt keksin luullakseni yhden: Melkein kuin uusi.  Krisse bloggaa Virosta käsin, kivoja kierrätysjuttuja sekä ennen kaikkea eniromaisia valokuvia.

No niin, heippa.

Back in da hood

Keväällä tein reissun Suomeen ja kävin investoimassa roposeni muun muassa Vallilan Jaffa-kankaaseen. Tuommoisilla hintavimmilla kankailla on  taipumus jumiutua kangashyllyyni. Vuodesta 2006 olen haudutellut esimerkiksi puolentoista metrin palasta Marimekon Tulipunaista, palvon sitä kuin Torinon käärinliinaa ikään.  En  tohdi näitä kankaita käyttää, tai jos käytän, niistä tulee aina jotain isoa: verhoja, pöytäliinoja, tyynyjä.  Kankaiden leikkely tuntuisi nimittäin jotenkin kevytmieliseltä, enkä halua olla mikään kangashupakko, pois se minusta.

Jaffan kohtalo oli kuitenkin toinen. Raaskin ostaa kangasta vain tuon yhden kuvion verran, joten ihan hirveästi ei ollut vaihtoehtoja, että mitä tuosta väkertäisi. Tein tyynyn (ylläripylläri). Ison tyynyn. Ja siitä tulikin kokonsa puolesta erinomainen telkkarinkatselutyyny. Sisälle tein vanhasta lakanasta sisätyynynpussin, jonka täytin vanhojen tyynyjen täytteillä ja nurpahtaneista t-paidoista revityillä suikaleilla. En ihan niin extremeksi ruvennut kuin meidän mummo, joka täytti aina tyynyt vanhoilla leipäpusseilla. Eivät ne kyllä ihan maailman mukavampia olleet, aika kovia ja natisevia yksilöitä, mutta saivatpahan nyt muovipussit ainakin kunniallisen (?) viimeisen leposijan.

Vakavasti otettava

Syksystä asti olen kerran viikossa käynyt  täkäläisen mummoyhdistyksen verhoilukurssilla. Ekana projektinani oli käsinojallinen tuoli, jonka rungon oli Toverin isä rapiat kymmenen vuotta sitten kunnostanut. Oli aika iisibiisi juttu, koska pääsi heti hommiin eikä tarvinnut alkaa vanhaa istuinta tai selkänojaa irrottelemaan. Muutoinkin oli kivaa oppia tekemään tuoli tyhjästä. Tai no melkein, olihan se jo puoliksi olemassa. Ehkä askartelinpaskartelin tuolipuolille sielupielun.  Syytän suppeita kangasvalikoimia siitä, että tuolista saattoi tulla pikkusieluinen. Mutta voihan siinä nyt sentään istua. Niin en minä sillä, etten siitä nytkin tykkäisi mutta kyllä tästä olisi jollain toisenlaisella kankaalla voinut tulla ihan Suurtuoli.

Ja valkeus tuli

Suomalaisen alesta löytyi kympillä Jan Eatonin 200 virkattua ruutua -opus. Kylläpä piristi putkiaivovirkkaajan päivää huomata, että isoäidinneliö ei ole ainoa tapa tikuttaa ruutuja. Toisaalta vähän nappaa tämä oma pahvipäisyys, sillä kirjan ohjeet on hyyyvin yksinkertaisia, jujuna niissä on vain perussilmukoiden yhdistely.  Mainio kirja (vaikka tuossa otsikon luvussa on kyllä vähän lapinlisää) kerrassaan. Kyllä valaistuminen on aina kymmenen euron arvoista.

Aloitin pympylöiden virkkaamisella. Tulee aika jännää pintaa varsinkin kun tekee liian pienellä koukulla ja erittäin rouhealla  langalla. En tiedä vielä mikä virkkauksesta on oikein tulollaan, mutta  sen verran jäykkää tavaraa, että seisoo kohta omilla jaloillaan. 

Marty

Toverilla oli taas tarvetta jonkinmoiselle naamiaisasulle, tällä kertaa laitoin Toverin palaamaan tulevaisuuteen.  Vähän myöhässä tuli tilaus, mutta kun laittoi vitosvaihteen päälle niin valmista tuli justiinsa kun pitikin.

Tarveaineiksi löytyi Emauksesta euron kustantanut miniskeitti ja matkamessuilta saatu lippis...

 

...sekä vanhat lenkkarit, vaahtomuovia ja jeesusteippiä.

Moukan tuurilla Emauksesta löytyi myös punainen toppaliivi ja reteän ysikytlukulainen farkkutakki. Siellä joku voi nyt tikismikistellä, että heeeeei, nyt on mennyt elokuvaosat sekaisin, kun on toppaliiviä, hoverboardia ja lippistä samassa asussa. Ja totta turisee, näin kävi. Meni osat sekaisin ja ymppäsin kaiken mahdollisen yhteen. Mutta ei se laatu vaan se määrä.

Wait a minute. Wait a minute Doc, uh, are you telling me you built a time machine... out of a DeLorean?

Kovalelu

Eilen jelpasin kunkkujengiä, jonka olisi tarkoitus tänä yönä saapua lahjomuksineen. 

Laitoin kanikeiton tulemaan. Siihen meni viisi kourallista riisiä (sisälmykset), ommeltu pussi (mahalaukku), lankaa ja virkkuukoukku sekä muutama Laki ja oikeus -jakso.

 

Tuli aika tämäkkää tavaraa, riisin kanssa olisi saanut vähän säännöstellä. Nyt tämä käy lyömäaseesta, poliisi varmaan takavarikoisi.

Kani on kypsää kamaa. Tulis jo huominen. 

Koodarin uusi tyyny

Joka suunnasta saatiin muikeita ja mieleisiä lahjoja, ja yksi parhaista oli veljentytön ompelema tyyny. Tyynyssä komeili pieneksi käyneestä t-paidasta leikattu ja sitten vanulla täytetty kuva. Ihan mielettömän hieno!! Vaikkei olis ollut ollenkaan näin hieno, olisi silti ollut vallan mainio lahja, sillä tyynyjä on AINA liian vähän.

Eilen olisi pitänyt pyykätä mutta sen sijaan päätinkin värikoodata kirjahyllyn (eikäkö tuon tv-tason), kun kerta kaikissa sisustusohjelmissa ja -lehdissäkin tehdään niin. Soli poka koukuttavaa hommaa ihan jo muutamallakin kirjalla, pääsisipä koodailemaan Jörn Donnerin hyllyjä 

.