No ei nyt sentään, mutta melkein. Tässä eräänä viikonloppuna olin nimittäin taas kotikotosalla ja äiskän kangaslaatikoista löytyi iso pala paksua neulosta, joka oli kuulema aikoinaan ostettu iskän kalsaritarpeiksi. Kalsareita ei koskaan ilmeisestikään syntynyt, mutta kaksikymmentä vuotta laatikossa muhittuaan kangas pääsi muuntautumaan pipoiksi. Oli hyvä draivi päällä, joten nyt on puoli sukua pipotettu.
Homman juju on leikata pitkähkö siipale kangasta (koska piposta tulee kaksinkertainen, kankaasta leikataan halutun pipon pituus x 2), jonka jälkeen pipon pitkä sivu saumuroidaan. Sitten ommellaan pipon yläsivu (omassa muotoilin päänmuotoiseksi) ja sen jälkeen toiselle lyhyelle sivulle sama juttu sillä erotuksella, että nyt olisi muistettava jättää pikkuinen aukko kääntämistä varten. Sitten vaan koko komeus käännetään, ommellaan kääntöaukko umpeen ja työnnetään toinen puoli toisen sisään niin että tuloksena on pipo. Helppoa kuin heinänteko!
Valtaosa kaupasta ostetuista pipoista näyttää ihan hirvittävän törkeiltä kun omistaa näin ison pään. Siksi olen varsin tyytyväinen aikaansaannokseen (näyttää korkeintaan törkeältä), joka on ollut kovassa käytössä urheillessani (eli aina kun käyn 500 metrin päässä kaupassa lenkkarit jalassa). Samanmoinen, mutta hieman elegantimpi versio valmistui mustasta trikoosta. Koska en ole saanut aikaiseksi ommella siitä aukkoa umpeen, se on ollut ainoastaan testikäytössä ja testikäytön perusteella se menee uusiksi, koska en tykkää kun pipo kiristää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti