Tuoleja ja muuta turinaa

Kävin tänään ilmoittautumassa huonekalujen entisöintikurssille, vikan vapaan paikan sain. Lokakuun ekaa viikkoa odotellessa haen vauhtia esittelemällä kaksi nojatuolia, joiden kanssa joskus muinoin ahersin. Kuvia lähtötilanteesta en muistanut tietenkään ottaa, mutta kerrottakoon, että tattituoli oli limenvihreä ja likainen, toinen puolestaan ruskeaa keinonahkaa ja risainen. 

Tattituoli oli eka, jonka ikäkuunapäivänä ihan yksin verhoilin. Myöhemmin olen useampaan otteeseen pohtinut, että mitähän olen miettinyt kangasta valitessa, rumempaa  tuskin olisi kaupungista löytynytkään. Tai no oikeasti ainut asia, jota mietin oli kankaan hinta. Verhoilukankaat kun tahtovat olla tyyriitä ja tämä maksoi vaan 3 euroa metriltä. Ja kun ajattelin, että ei tuosta verhoilusta kuitenkaan mitään tule kun en ollut aiemmin tehnyt niin tyydyin tuohon raitahirvitykseen. Tatin verhoileminen osoittautui kuitenkin yllättävän helpoksi, päivässä tein. Täytyy joskus ryhdistäytyä ja tehdä tämä uudestaan vähän raikkaammalla kankaalla.

 Vaikeammaksi nakiksi paljastui kuutiotuoli. Tästä meni vaihtoon kaikki paitsi runko (joka sekin piti myrkyttää termiiteiltä). Kankaan (Ikeasta, surprise, surprise!) kanssa tappelin muutaman illan. Eka kangas löpsötti joka suunnalta, lopulta tuli ehkä pikkuisen liiankin piukeaa.

Kaunis kameleontti heitti tunnustuksella. Kiitoksia! Pelin henki on, että  vastataan 5 kysymykseen, jonka jälkeen tunnustus laitetaan etiäpäin. Skippaan tylsänä jälkimmäisen vain sen takia, etten jaksa linkata blogiosoitteita tähän (ja ite en tykkää laisinkaan siitä, että postauksessa mainitaan vain joku toinen blogi ilman linkkiä - hirveä homma kopioida nimi ja googlettaa se. Kyllä näin on.).

1. Lempiruoka - Yhtä ainoata lempiruokaa en pysty nimeämään,  makynystyräni ovat selvästikin polyamorisia. Rakastan syömistä ja ruoan suhteen olen mielestäni hyvin avarakatseinen ja kokeilunhaluinen.  Kotikeittiössä vallitsee valkosipulin, juuston ja kerman pyhä kolmiyhteys, ja jos ruoasta löytyy kerralla kaikkia edellämainittuja aineksia, ollaan aikalailla asian ytimessä. 

2. Lempimakeiseni - Salmiakki (mutta suklaan ja hedelmäkarkkien kanssa syötynä). Korvapuusti.

3. Lempiluettavani - Blogit. Siskon lähettämä suomalainen naistenlehti. Hyvät kirjat (mutta nyt on kirjaton kausi meneillään).

4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä - Täh, en ymmärrä tätä kohtaa. Eikö kaikki tee mielellään käsitöitä ilman kiirettä ja inspiroituneena. Viheliäin tilanne on se kun on tehnyt jotain hyvän tovin ja puolivälissä huomaa, että lopputulos on ihan paska (esimerkki täällä). Tai no vielä kinkkisempää on jos sama tapahtuu silloin, kun työn alla on lahja jollekin eikä ole aikaa taikka mahdollisuutta siirtyä suunnitelma B:hen. Silloin ei kyllä naurattaisi.

5. Lempielokuva - Hmmmmm.. Oikeasti katson paaaaljon elokuvia, mutta näin äkkiseltään en keksi yhtään semmoista joka olisi sykäyttänyt tai jäänyt kunnolla mieleen (samanmoinen blackout tapahtuu myös aina silloin kun on iltaa viettämässä ja joku kaivaa esille spotifyn...). Eilen pesin hampaita ja ajattelin Rocky horror picture show'ta, joten sanotaan sitten vaikka se. ¿Por qué se frotan las patitas? oli myöskin hyvä. Niin ja Napapiirin sankarit kans.

Näkinkenkäreissu

En ole ollenkaan rantaihmisiä, koska rannalla on kuuma, tylsää ja siellä tapaa olla myös liian paljon hiekkaa. Tulee hiki ja nälkä ja iho haisee kummalle (siis hielle ja aurinkorasvalle). Toveri sai suostuteltua kuitenkin viime viikolla rantaretkelle.

Yllättäen ei ollutkaan paskempi reissu, koska

a) rannalla oli yön aikana tapahtunut kummia: ranta oli täynnä vesikuoppia, jotka puolestaan olivat täpösellään nyrkinkokoisia simpukankuoria. Ei käynyt aika pitkäksi kun zimpukoita soreasti keräilin.

b) ei tarvinnut olla tuntia pidempää

c)  lopuksi pääsi rantaravintolaan syömään  herrrrrkullisia navaja-simpukoita. Noitapa ei ihan joka päivä saakkaan, piti syödä varastoon.

Täsä näitä kuoria nyte sitte olis:

Löysin myös simpukan, jonka kuoret ovat vielä kiinni toisissaan. 

Hypnoottinen esine, semmoinen aarre.

Myyy PRECIOUSSS.

 Vielä en tiedä mitä noista tekisi (kynttiläkippoja, simpukkakranssin, peilinkehyksen (not), helvatanmoisen tuulikellon?), joten ideoita otetaan taas nöyrimiten vastaan.

Hämy

Ikean valosarja, englanninkielen oppikirja 60-luvun alusta sekä tappavan tylsä ja  pitkäksi venynyt odotus, että Toveri saapuisi ja päästäisiin matkaan. Idea on napattu Ikomin vanhasta blogista, origamililjan ohje täältä.

Abuelita

Pääsin sutimaan lahjoituskaluja. Alotin mummukasta. Yritin tykätä siitä sellaisenaan, kermanvalkoisena ja rapistuneena. En onnistunut ja mummukka sai haaleaa turkoosia ylleen.

Purkin kannessa näytti hilppusen kivemmalta tuo väri, mutta ainakin oranssin kanssa näyttää natsaavan makeasti.

Tule sellaisena kuin olet

Löysin uuden blogirakkauden. Alisa Burke. Oih. <3

Haluaisin käyttää värejä niin kuin Alisa, maalata niin kuin Alisa, ommella  niin kuin Alisa, keksiä samanlaisia juttuja kuin Alisa. 

Se olis kuitenkin ihan liian friikkiä, joten ajattelin tyytyä siihen, että meidän olohuoneessa on samanlainen taulu kuin Alisan olohuoneessa. 

Idean toteutus meinasi tyssätä valmiitten taulupohjien tyyriyteen: suurin löytämäni pohja oli 80x60cm (eli auttamatta liian pieni) ja hinnaltaan 12€. Päätin olla kärsivällinen (minäkö??) ja katsella löytyisikö jostain halvempia.  Saman päivän iltana kotiin päin talsiessa  pälyilin taas totuttuun tapaan  kaikki kotimatkan roskikset ja kas vain, roskisjumalat olivat jälleen suosiollisia: joku oli dumpannut vanhan mdf-kirjahyllynsä ulos. Iskin silmäni venkoilevaan mutta reilunkokoiseen taustalevyyn, jossa oli selvästi taulupohjapotentiaalia. Hirvittävän painavaa maalikassia toisella kädellä kantaen ja levyä toisella perässäni vetäen raahauduin läpi pimeän kaupungin. Onko nämä Diogeneen syndrooman ensioireita, kysyn..?

Venkoilun sain kuriin ruuvamalla (Toveri ruuvasi, khöm) rautakaupasta ostettua puurimaa levyn taakse, näin ikään:

 

Puuvahapötkylän avulla täytin naulojen jättämät reiät ja haljenneet kulmat sekä piilotin ruuviloiset... 

jonka jälkeen taulupohjarakennelma näytti tältä.

Pohjan viimeistelin vetämällä päälle muutaman kerroksen valkoista seinämaalia. Helppo nakki, koska levyssä oli jo ennestäänkin valkoinen maalipinta.

 

Sitten itse asiaan. Mustalla kenkävoiteella (puolikas tuubi riitti oikein hyvin) ikuistin tauluun Nirvanaa, jonka jälkeen ripustin (khöm khöm Toveri ripusti) komeuden (mitenkä se kuvissa ei näytä ollenkaan niin hienolta kuin livenä? ) seinälle.

Onhan tämä nyt tämmöinen halpa kopio. Hieno silti.

On muuten hirveä draivi päällä, valmista projektia pukkaa toisensa jälkeen!

Hollantilaisveikot ja ruotsalaiskaksoset

Päivää taloon!

Koska kesää nyt piruvie vielä on jäljellä, sain tällä viikolla vihdoin laitettua parvekkeen kuntoon. Syy moiseen terhakkuuteen löytyi nätisti kotiroskiksen vieressä roska-autoa vartovista vincentvangogh-tuoleista, jotka tietenkin tuppautuivat seuraani vaikka kuinka yritin vain kylmänviileästi kävellä ohitse. Laitoin kaverukset parvekkeelle, jossa voivat chillailla iltaisin kynttilänvalossa kahden kukkatyypin kanssa. Melko askeettista apinafarmilaisella mittapuulla, mutta olkoon nyt. 

Ennen parvekeistuinten virkaa toimittavat kaksi vaaleanpunaista jakkaraa, jotka keväällä bongasin Ikean löytönurkasta neljällä eurolla.  Ruotsalaiskaksoset eivät kuitenkaan kestäneet Bilbaon polttavan kuumaa (not) aurinkoa ja   vaaleanpunaiset istuinosat  haalistuivat harmaansinisiksi. 

Vaahtomuovilla (vanhasta aurinkotuolin patjasta) ja Ikean kankaalla (taas) näistä tuli kuitenkin ihan  kelvolliset istuimet keittiöön, jossa istuimia ei edes melkein koskaan tarvita koska periespanjalaiseen tapaan ruokailu tapahtuu tietenkin olohuoneessa telkkarin äärellä. Mutta onpahan nyt kuitenkin paikka, missä persettänsä lepuuttaa kun keittiössä aamumyslit vetäisee napaan (ja siinä samalla sitten voi myös katsoa netistä laatuohjelmia, kuten Karpolla on asiaa).

 Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Yksi lensi yli ovenkarmin

Viikonloppu kului hostellilla lempipuuhastelemalla pensselin kanssa. Oh you little dirty minds, siis tietenkin maalasin. Pirunmoista hommaa olikin saada ennestään oranssit seinät vihreiksi. En tiedä missä oli vika. Veikkaisin, että maalissa, jota kului tavallisen makuukammarin kokoiseen huoneeseen pärisyttävät kuusi (6) litraa!!!! Enkä ole edes tyytyväinen lopputulokseen, vieläkin jostain kuultaa oranssi läpi. Kokemus oli melkein yhtä turhauttava kuin se kerta kun alettiin äitiliinin kanssa maalaamaan eteistä punaiseksi. Ensimmäisestä pensselinvedosta alkaen vähän oudoksutti, mutta kaksi päivää jaksettiin sutia kunnes huomattiin, että maali oli ei-peittävää (kysynpä vaan, että kuka haluaa ei-peittävää maalia, ja jos joku tunnustaa niin toteanpa vaan, että sulla on huono maku.)

 

Linnun löysin Googlesta  hakusanalla old school bird tattoos, ei tullut kyllä ihan niin sulavalinjaista kuin esikuvansa, sillä sen seinään vain reteästi vapaalla kädellä piirustin.

 Jepajee, enää rapiat parikymmentä huonetta jäljellä...

Huonekaludyykkarin märkä uni

Toverin kaveri osti mummonsa asunnon ja kertoi heittävänsä vanhat kalut ulos. Ennätin väliin ja sain valita parhaat  päältä. Näitä aartehia sai posket väärällään kantaa ja pikkupösön runko huusi hoosiannaa lastin alla, mutta pikkumaterialistin sydän kuitenkin tykytteli onnesta.

 

Jatkoa seuraa jahka kesäflunssasta ja odotetusta lomalaisaallosta selvitään...

Kesäkeidas

Olen harrastellut ajankulukseni tässä puutarhanhoitoa ja rakentanut parvekkeelleni unelmien kesäkeitaan. Parvekkeen lämmössä runsasta satoa kypsyttelevät: 

Paprika

Raparperi

 Kurkku

Näiden lisäksi kesääni ilostuttavat kaksi amppelimansikkaa, joiden kitkerät minimansikat (joita kypsynee kesässä ehkä noin kaksi) maistuvat ihan paskoilta.

Mutta kah, itsetuhoisessa parvekepuutarhassani on tapahtunut myös elämän ihme. Parevekelaatikossa oli alunperin raparperinsiemeniä, mutta kun eivät alkaneet millekään, istutin samaan multaan munakoisontaimen. Sen söivät kokonaan kirput, joten repäisin taimen irti ja työnsin multaan ostokurpitsan siemenet. Viikon olen ollut kotoa poissa, minä aikana mullasta on ponnistanut seitsemän kurpitsanalkua ja kaksi muuta tunnistamatonta yksilöä.  Mutta no worries, enköhän saa nuo melko nopeasti pois päiviltä.

Ei vissiin ihan justiinsa kannata suunnitella omavaraistalouteen siirtymistä.

Lamppuliisa

Edellinen asukaS(ika) oli jättänyt jälkeensä pöytälampun.

En tykännyt. Varjostin oli palannut toiselta puolelta. Jalka oli pelkästään  ruma.

Leikin lamppuliisaa.

Spraymaali: 1,90€

Varjostin: 1,80€

Mellevä tunne (työtuolin kanssa mätsäävää) valontuojaa katsellessa: Korvaamatonta.

Siitepölyä

Kuukausia kestäneen jämötyksen jälkeen luulen päässeni takaisin askarteluraiteille. Ainakin tämä viikko näyttää lupaavalta, sillä kolmessa päivässä olen saanut kaksi projektia päätökseen. Sen lisäksi, että olen saanut hoitaa yhtä ihanaa neljän kuukauden ikäistä hymyipanaa, löytänyt sentin mittaisen raparperin alun, rohkaistunut ajamiseen ja käynyt ainakin kahdeksan kertaa rautakaupassa, olen myös ehtinyt maalailemaan eräässä bilbaolaisessa hostellissa. Ja se on ihan let's go -juttu se!

Tietenkään en hoksanut napata kuvaa huoneesta ennen makeoveria, mutta jokseenkin tällaiselta se näytti. Vaikka reteän oranssi ei kuulukaan väri-inhokkeihin, päätin silti olla skandinaavisen viileä ja tyylikäs (hah) ja maalasin seinät harmaalla.  Inspiraatiota maalaukseen hain googlesta, mutta en enää muista millä hakusanoilla. I varje fall, kuvia seinille maalatuista koiranputkista ja  hahtuvaisista  on netissä tarjolla reilusti eli runsaasti, joten omaa mielikuvitusta ei tarvinnut käyttää vaikka seinille nämä lopulta maalasinkin vapaalla kädellä. Tämäkin kävin näppärästi kun Toveri oli älynnyt ostaa kunnon siveltimet. Hermot sen sijaan meinasi mennä tuon puunvärisen sängynpäädyn kanssa, joka  siis kymmenen maalikerroksen jälkeen on vihdoinkin sssssäteilevän valkoinen.

 

Näyttää taiteilut kuvissa ehkä vähän niiltä Ikeassa myytäviltä seinätarroilta, livenä vallankin hienompia. Saa tulla katsomaan.

Niin, ja siitä toisesta loppuunsaatetusta projektista myöhemmin. Ei makeaa mahan täydeltä, chiquillos!

Taidetta kansalle

Ajattelin ilostuttaa huhtikuista iltaanne korkeakylttyyrillä eli Taiteella. Kankaalle piti eka loihtimani Paul McCartney, mutta kun ei Pauli alkanut kanssani millekään, päädyin neuvostohenkiseen nuorikkoon, joka ylväänä katselee tulevaisuuteen.  Livenä nuoren ja uljaan voi nähdä vierailemalla apinaranchin vierasvessassa. Pytyltä käsin on hyvä  häntä katsella. 

Taulu on jo vanha juttu (vuodelta 2008), mutta tuoreempaa maalaushommaakin olisi tarjolla. Jostain syystä vuorokauden 24 tuntia on hippasen eli noin puolet liian vähän, enkä siis kerkiä tehdä muuta kuin istua tietokoneella (en kuitenkaan facebookissa) ja tiskata. Meillä on keittiössä vissiin joku ohjelmointivirhe kun tiskiallas on koko ajan täynnä... Huoh.  Toukokuuta odotellessa. 

Arvatkaapa...

...että oonko pikkuisen kyllästynyt muuttamiseen ja siihen, että kun on liiaksi nähnyt edellisen asukkaan törkyjä, vaikuttaa koti ankarankin siivoamisen jälkeen vielä pikkuriikkisen etovalta?

...että sainko aikaiseksi minkäänmoista naamiaisasua karnevaaleihin? 

...etta onko gradu edistynyt toivotulla tavalla?

...etta oonko laittanut tikkua ristiin synttäriarvonnan eteen?

Olo on kuin tällä räkäisellä tuolilla, joka edellisen asukkaan residenssissä toimitti olohuoneen ruokapöydän  ainoan tuolin virkaa. En laittanut menemään kun kuuluu kalustoon ja sitä paitsi raahaanhan itsekin roskiksesta kamaa, joten liian ronkeli ei sovi olla. 

(Jepjep, meillä on lattiamatto.)

Päällystin Ikean kankaalla. Sutjakkaa hommaa, kului 15 minuuttia (kellosta katsoin). Kauempaa ei olisi voinutkaan ahertaa tämän parissa kun on niin kiire olla aikaansaamaton.

Oho, tämän jo kuukauden kestäneen vätjäämisen aikana Apinafarmille on ilmestynyt muutama uusi lukijakin. Rohkea teko, mutta tervetuloa kuitenkin mukaan!

Piristysruiske

 

Hyvään saumaan lähetti Kolkytneljä neliöö -blogin Tinuhe tunnustuksen, piristi nimittäin kummasti kevätväsynyttä elämää ja sai ainakin tämän yhden postauksen verran myös blogiin eloa. Tattista siis vaan, Tinuhe!

1. Milloin aloitit blogisi?

Näemmä melkein vuosi sitten. Ensi kuussa pääsen pitämään blogihistoriani ensimmäistä arvontaa!! Se on pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri Askarteluapinalle. Suotavaa olisi, että arvontaan  osallistuisi jokunen muukin kuin äiti, joten kaikki nyt merkkaamaan kalentereihin, että ensi kuussa Apinafarmilla arvotaan (en kyllä tiedä mitä). Tämä ei muuten sitten ollut minkään sortin lupaus, nounou.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee? 

Askartelua ja muita elämän olennaisuuksia.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Kässäblogien joukossa melko peruskauraa.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen? 

Olin jo hyvän aikaa valokuvannut askartelujani, jottei unohtuisi mitä sitä on oikein tullut tehtyä. Bloggariksi rohkaistun sen jälkeen, kun eräs kaveri tunnusti kirjoittavansa blogia. Siis copycat mikä copycat.    

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Päivitystahtia. Ulkonäköä. Banneria (vai miksi tuota nimijuttua kutsutaan). Niin ja sitä, että tuossa sivupalkin kohdassa Tunnisteet nuo Materiaalia ja Sukkapuikolla on isolla alkukirjaimella ja loput kuitenkin pienellä. Mutta kun ei osaa niin ei osaa, yritin ja yritin ja sitten luovutin.    

Vissiin homman nimi olisi, että sitten tämä tunnustus laitetaan eteenpäin. Mainitsen tässä nyt vain tämmöiset kuin Tyttö kylmän maan (muun muassa hienoja ja söpösiä virkkausjuttuja), mai makings (herkullisen näköinen blogi ja hienoja virkkauksia täälläkin) sekä muutama päivä sitten löytämäni VMSomⒶKoppa, jonka lukemisen jäljiltä olen vieläkin ihan inspiraatioähkyssä. Tämä tunnustus on saattanut noissa blogeissa jo kiertääkin, ja vaikka ei olisikaan, niin tämän saa ottaa ihan vaan kiitoksena mielenkiintoisisten blogien ylläpitämisestä (mutta halutessa tietysti saa vastatakin)!

Ettei menisi ihan lällyilyksi, niin yksi kovalevyltä kaivettu kuva kehiin: äitille joululahjaksi vuonna 2008 askarreltu rintakoru, jonka mahtipontisesti nimesin C-vitamiiniksi. Tarveaineina askarteluhuopaa, muliinilankaa ja rossi. Aappelsiini on  riippunut äitin kaulanauhassa ja voin kertoa, että kahden vuoden käytön jälkeen on aika päässyt pikkuisen rupsahtamaan.

 Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

Nojatuoliaskartelija

Buenos tardesta vaan! En ole viime viikkoina ehtinyt, viitsinyt enkä edes oikein pystynyt harrastamaan askartelukenttätöitä vaan ollut vain tämmöinen nojatuoliaskartelijamöllykkä. Olen lähinnä keskittynyt kartoittamaan mitä minua ahkerammat askaroitisjat ovat saaneet aikaan. 

Jotta bloggaaminen ei unohtuisi aivan kokonaan, täräytän nyt kuitenkin eetteriin asiaa reipas vuosi sitten tehdystä nojatuolin kasvojenkohotuksesta. Näitä tuoleja sisko hankki aikoinaan itsellensä kaksi kirpputorilta, taisivat maksaa kympin kipale. Toinen päätyi jostakin syystä kotikotiin, josta minä sen viekkaana ja valppaana kotiutin itselleni (sittemin tuoli on kylläkin jälleen palannut takaisin kotikotiin). Alkuperäinen hieno verhoilu oli päässyt ratkeilemaan, lisäksi tuoli oli syönyt vuosien saatossa sellaisen määrän mähmää saumoihinsa, että jotain tartti tehdä. Tiukat pultit, joilla käsinojat olivat kiinni rungossa,  meinasivat jarruttaa hommaa (kiitos iskän niistäkin selvittiin), muuten oli iisibiisi verhoilla kun noin neliömäinen yksilö oli kyseessä.

Jalat olsi voinut hioa ja lakata, mutta oli vissiin niin tekemisen meininki että pääsi moinen unohtumaan. 

Tyynystä asiaa

Ajattelin tehdä tyynystä asiaa ja hieman blogata, sillä tässä mielentilassa muunlainen järkevä produktiivinen toiminta ei ole mahdollista (postauksen lopussa syy tähän, lukekoon ken tuntee uteliaisuuden polttelevan mahalaukussaan). 

Nämä tyynylöiset ovat parin vuoden takaisia. Hurahdin silloin noihin silitettäviin tulostuspapereihin (ja vieläkin olen niihin melko hullaantunut, toivoin moisia tänäkin jouluna pukilta). Violetissa tyynyssä Toveri 6-vuotiaana snobeilee veneen puikoissa (paidassansa muuten lukee YACHT(!)), alemmassa Toverin äidille annetussa hörhelötyynyssä poseraa samainen kaveri siskonsa kera. Tuo snobityyny on kovin mieluinen, ollut projektina tehdä samanlainen myös jostain omasta lapsuudenkuvasta. En oo saanut aikaiseksi ja sitä paitsi olisin kuitenkin siinä kuvassa räkä poskella ja pipo silmillä.

No niin, sitten mielenterveydelliseen tilapäivitykseen. Helmikuussa olisi tarkoitus muuttaa Madridista Bilbaoon, tuohon järeiden ihmisten ja kalimotxon kaupunkiin. Hermoilua aiheuttaa nyt se, että millään ei näytä meille löytyvän sijaa majatalosta. Pikkuisten yksiöisten ja kaksioisten hinnat huitelevat lähellä tonnia ja  megalomaanisen takuuvuokran jälkeen  pitäisi maksaa vielä yhden kuun vuokraa vastaava summa välitystoimistolle palkkioksi siitä, että on saanut kertoa näille tulevaisuudensuunnitelmansa ja tähän astisen elämänsä kulun.  Mitämitäh. No, ollaan tuohon leikkiin lähdetty kuiten  jo mukaan, mutta tähän mennessä ollaan saavuttu aina liian myöhään apajille (eikun ei vaan osata päättää asioista tarpeeksi nopeasti tai ollenkaan).  Nykyiseen kämppään on jo  löydetty vuokralaiset, joten jonnekin päin tästä nyt kuitenkin olisi pökäistävä. Kaikki kouluhommat junnaa paikallaan kun mietin vaan, että millaista siellä sillan alla on oikein asua.  Nyt tuntuu kyllä, että ei saletisti natsaa.