70's Show

 

Kaiken ikävän ja paniikinomaisen opiskelun ohella on Apinafarmilla keretty tehtailemaan täytettä jouluaattona oven taakse ilmestyvään marketin muovisäkkiin. Koska lahjansaajat toivottavasti pysyvät laajakaistan ulottumattomissa eli äitiensä mahoissa laskettuihin aikoihinsa saakka, rohkenen tuotokseni jo tässä vaiheessa esitellä. 

Eurokankaan palalaarista valitsin tarveaineiksi oranssia ja ruskeata trikoota sekä pakasta omenanvihreätä samettia. Seitkytlukulaisen värisuoran kruunasi omilta hippivuosiltani kangalaatikkoon tallentunut pallotrikoon palanen. Vaatteiden ompelua harrastin yläasteikäisenä enemmänkin, mutta sen jälkeen ompelukoneella ei päällepantavaa ole kauhiasti syntynyt, muita juttuja kylläkin. Nyt reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen otin vauhtia  ompeluun tekemällä ensin susirumat potkuhousut (jotka jätän tässä esittelemättä). Onneksi en lyönyt siinä vaiheessa vielä hanskojan tiskiin, vaan kokeilin myös Ottobrestä (1/09) löytämilläni HELPOILLA kaavoilla. Aika innostavaa puuhaa, opin jopa huolittelemaan melko tyydyttävästi nuo reunat trikookaitaleella. Nyt olis vaatetta ipanoille neljän asun verran, jotakin muutakin kivaa tekis mieli kokeilla nyt kun on vielä saumuri saatavilla.

Makkarat ranteessa

Olen sydämeltäni hanskanaisia, mutta koska eräänäkin kirpsakkana aamuna ei omat hanskat olleet tavoitettavissa,  jouduin turvautumaan äitin laatikoiden penkomiseen.  Sieltä valikoituivat käyttööni peukalopöpö-lapaset. Aika tautiset lapaset olivatkin, koska peukalopöpön ohella niitä riivasi näköjänsä  myös puikonvaihtobakteeri eli siihen kohtaan missä puikko vaihtuu (tässä tapauksessa kaikkein komeimmalla kohdalla eli keskellä lapasten selkäpuolta) oli muodostunut reteä juova. Askarteluapinan äiti oli kaikessa hiljaisuudessa vähän kustomoinut  hellyttävän poloisia lahjalapasiansa ja vetänyt juovan täyteen muovihelmiä. Nämä kädessä  kelpaa nyt kyllä tallata kylän raittia.

Niin ja tuolla postauksen otsikollahan viittaan tietenkin eilen kirppikseltä ostamaani lasihelmiseen kaulakoruun, jonka kiedoin boheemisti ranteeseeni. Ajattelin ensin, että mukavan eleetön ja nätti koru. Eilen illalla tuli kuitenkin yht'äkkiä mieleen, että hei, näyttää ihan kuin olisin käärinyt seitsämän kierrosta miniatyyrihiillosmakkaralenkkiä käteni ympärille. Paluuta ei ole ja nyt vähän oudoksuttaa, karvatkin ihan pystyssä. 

Sinappia, ketsuppia, anyone?

Ihmisen ikävä toisen luo

Poden parhaillaan tunteista ylevintä, ikävää. Toveri jäi reiluksi kuukaudeksi kotiin sillä välin kun täällä päin maailmaa olisi tarkoitus tahkota opintopisteitä kuin viimeistä päivää. Kun kaihomieli iskee oikein tosissaan, niin silloin on sopivan subliimia katsella valokuvia. Eksyin myös kässäarkiston puolelle, josta löytyikin jotain aiheeseen sopivaa: toissakesäinen tyynyliina, jonka pintaan tallensin romanttisen real life -tilanteen, jossa Toveri on tiukassa niskaotteessa eikä pakotietä ole.  Näin meillä.

Kuva  on muokattu valokuvasta photarilla, jonka jälkeen se on painettu kankaaseen kontaktimuovia apuna käyttäen. Vaikka kangasväriputelissa ohjeistettiin tuotokset pesemään neljässäkympissä, on tyynyliina pyörinyt yleensä aina kuudessäkympissä eikä kuvalle (vielä ainakaan) ole mitään käynyt. 

Täytyypä muuten ohjeistaa toveria, että vaihtaa kyseisen tyynyliinan het'silleen, ettei totuus vaan pääsisi unohtumaan siellä reijonpäiviä vietellessä. 

Niukka sato

Apinafarmilla ei ole kesän aikana paiskittu hommia niska limassa ja kässäsatokin on sen mukainen: laihanlainen.            

Mahdollisuuden ostella söpöjä lankoja olisivat tarjonneet usealta taholta tulleet ihanat vauvauutiset. Inspiraatio on kuitenkin ollut hukassa ja ainoa vauvajuttu, jonka olen saanut aikaiseksi on kirjava, raglanhihainen ja napikas nuttu. Eka tämmöinen neulejuttu sitten yläasteen, joten en lähtenyt soitellen sotaan vaan turvauduin korinpohjalta löytyneisiin lankanöttösiin. Ja koska olivat nöttösiä, piti laittaa useaa väriä, jotta ei kesken lopu mikään. Ohjeita katsoin useammasta kässälehdestä ja kun jotain en ymmärtänyt, keksin itsen. Olisi ehkä kannattanut pysyä yhdessä ohjeessa ja tehdä se typerä mallitilkku. Ja muutenkin seurata ohjeita (eikä esim. laittaa neljän napin sijasta yhdeksää - ilman vauvakasta sisältöäkin työlästä napittaa)... En edes jaksa sanoa mitään tuosta kauluksesta.

Ei saa liian ankara olla, tämähän oli tämmöinen kokeilu. Ja kyllä tätä ehkä voi jopa käyttää, jos ei kyseessä kovin harteikas kaveri ole.

Tässä todistusaineistoa etten kieltäytynyt, kun Toveri kesäsellä ehdotti, että josko maalattaisiin eteinen vaaleanpunaiseksi! Nyt ei enää tästä matalasta majasta löydy yhtään valkoista seinää. Eniromaista!

Viikon päästä pohjoista kohti, kirppikset ja seiskaveikat, here I come!

Filtti

 

Tässä vihdoin valmiina Askarteluapinan ja Askarteluapinan äiskän eka tilkkutyö eli päiväpeitto eli filtti. Kunnia siitä, että filtti on valmis menee vanhemmalle Askarteluapinalle. Päällykankaan (eli varsinaisen tilkkuosuuden) tekeminen oli vielä ihan ok, mutta itse en olisi jaksanut taistella peiton vuorittamisen (tai siis vanun ja alukankaan kiinnittämisen) kanssa.  En ole tuotosta vielä livenä nähnyt, mutta äiskän lähettämän kuvan perusteella lopputulos on erittäin hyvä, ellei täydellinen.

Harakkahommia

Kesän alussa ehdin tekemään hieman harakkahommia eli koruntapaisia tekeleitä. Sormuksen mallin kopsasin sujuvasti kaveriltani Reetulta. Itse näpräsin kaksi kappaletta näitä, toisen mustalla puuhelmellä ja toisen violetilla muovihelmellä. Mustalle sormukselle tein pariksi kaulakorunkin, vaikka myönnettävä on, vähälle käytölle on riipus jäänyt.

Kaboooooom!!!

Pikkuisen kiirusta pitänyt. Vaikka jotakin on tullut väkerreltyä, ei aika ja voimat ole riittänee bloggaamiseen. Eikä edes blogien lukemiseen. Onpahan ainakin puuhaa elokuulle, jolloin harjoittelu on pulkassa ja reilun kuukauden loma edessä!!

Ikean Lack-pöydän pinta oli parhaat päivänsä jo nähnyt, joten jotakin oli keksittävä. Tai oikeasti kyllä apinoin idean muinoin näkemästäni telkkariohjelmasta, jossa eräs häiskä oli tapetoinut tietokonepöydän sarjiksilla. Lopputulos oli kyllä tämänkin sohvapöydän kohdalla hieno. Markkinoilta löydetyt Marvelin sarjikset kustansivat yhteensä 3 euroa, lakkapurkki neljä euroa (ja niin sarjiksia kuin lakkaakin vielä mukavasti jäljellä seuraaviin projekteihin), joten kohtuuhintainen muutos, sanoisin. 

Lopuksi vielä visainen ongelma. Sattuisiko joku tietämään, miksi Huqsvarna Emeralda 116 ei enää suostu tekemään siksakkia? Tai siis kone ei suostu siksakkaamaan, koska neula osuu metalliseen alustaan eli siihen missä puolakotelokin. Näyttää, että koko neulasysteemi olis siirtynyt liikaa oikealle... Mistähän moinen johtunee?

Miten valmiiksi tullaan

Virkamiesruotsipeitto valmistui eilen eli justiinsa silloin kun pitikin. Tuli kyllä niin  mieleinen, tosin reunakaistaleessa olisin voinut tsempata vähän enemmän. Tämän alle karkkinokosia mahtuu ottamaan vähän pitempikin immeinen, sen verran pitkänhuiskea peitosta tuli. Taikinajuureksi seuraavaan peittoon jäi kolme kerää lankaa, muuten sain kaikki pikkukerät kulutettua.

Hirveätä kiirusta  muka pitänyt ja samanlainen meno näyttää jatkuvan.  Kun peittoprojekti on nyt kuitenkin alta pois, luulisi askartelutahdinkin kiihtyvän. Postaustahti pysynee silti samanlaisena eli ihailtavan harvana, sillä seuraavien päivien (viikkojen?) bloggausolosuhteissa olisi toivomisen varaa. Lupaan laittaa näppäimistön laulamaan heti kun pääsen taas aloilleni asettumaan.

Takaisin sorvin ääreen

 Taannoin aloittamani jämälankapeitto a.k.a virkamiesruotsipeitto on nyt tässä pisteessä. Seiskaveikkaa olen ostanut tosin jo melkein kolmenkympin edestä ja vielä pitäisi vissiin ainakin kaksi kerää ostaa, joten vähän kyseenalaista puhua tässä yhteydessä jämälangoista. Kun olen saanut kuriin langanpätkänperkeleet, niin pääsen kokoamaan peiton ja virkkaamaan siihen reunuksen. Tämähän näyttää valmistuvan ihan ennätysajassa. I'm on fire, selvästikin!!!

Nyt on pakko laittaa tähän yksi kotikotona oleva juttu, joka valmistui jo vuosia sitten. Tämä on roikkunut jonkun omankin kämpän oven ovisilmää koristamassa, mutta nykyään siis apinavanhemmat saavat tirkistellä härönaapureita hamahelmityypin suun kautta. On se kyllä jo vähän kärsinyt, mutta aika symppis silti.   

Toljottelin tuossa Euroviisujen esikatselua ja olin että täh, kun näin Kyproksen videon. Virkistävää tietty etteivät ole ruvenneet vääntämään videolle euroviisumaista tekotaiteellista paskaa, vaan ihan vaan pelkkää paskaa. Viisut muuten voittaa Ranska  Allez!Ola!Olé!  -hetkutusbiisillään. Ettäs tiedätte. 

Väliaikatietoja

Apinafarmin maailmankaikkeuden eka tilkkutyö, jota tässä hartaudella on kursittu kokoon viime viikonloppuina, on nyt tässä pisteessä. Ruudut, joita on rapiat 280 kappaletta, ovat kooltaan 13,5 x 13,5 cm, joten ihan mukavan kokoinen viltti tästä on tulossa. Tilkut on yhdistetty, vielä pitäisi (kai) saada reunat kasaan, joku vanu tuonne väliin ja tikkaus vielä kaiken päälle.

Sitten tilkuista tunnustukseen. Olen ihan että aah kun sain Puikko Hukassa -blogin Anniinalta tunnustuksen. Kyllä nyt kelpaa!

Tämä pitäisi antaa eteenpäin seitsämälle blogille, mutta säästeliäänä tytönhupakona annankin sen vaan kolmelle blogille, jonka uudet blogipäivystykset jaksavat sykähdyttää sydäntäin!

Kyyhylly (jonka nimen olen näköjänsä tähän saakka lukenut Kuuhyllyksi.)

Pienet mustanaamiot Nappi & Penni (enkä edes ole koiraihmisiä.)

Puikko hukassa  (enkä laita tätä nyt vaan siksi, että sain oman tunnustuksen täältä. Jos en tykkäisi, niin en laittaisi, mutta minäpä tykkään.)

Vapun myötä löysin muuten vahvan haastajan hennalle. Vähän ollut ongelmia, ettei tuo henna jätä jälkiä, mutta intialainen kanakorma näköjään jättää. Viime yönä nautin pikkuisen hiukopalaa ja tänä aamuna oli keittiön pöytä (joka muuten legendan mukaan on kuulunut Carola "Rakkauden jälkeen" Standerskjöldille) sen näköinen, että sen päälle oli tehty jonkinsortin radioaktiivisia kokeita. Eli seuraavaksi sitten kanakormaa kropan pinnallekin.

Nyt Apinafarmi hiljenee vähintäänkin viikoksi, koska ajattelin mennä metsään.

Kassialma

 

Tympäännyin kanniskelemaan lankoja S-marketin muovipusseissa, joten maanantaina sain aikaiseksi ommella kaksi kassia, toisen langoille ja toisen keskeneräisille projekteille. Tuon Nukkumatti-kankaan löysin kirppikseltä kymmenen vuotta (!!!) sitten, mutta jostain syystä en vaan raaskinut käyttää sitä oikein mihinkään (paitsi yhteen kämäseen kauppakassiin). Mutta hyvää kannattaa selvästikin odottaa, niin mieleinen kassi tuli! Kangasta jäi vielä palanen, jota luultavasti haudon vuoteen 2020 asti, jonka jälkeen ompelen siitä mitä todennäköisimmin vielä yhden kassin.

Viime viikon nuukailuaikeeni jäi vain aikeeksi, ja kävin ostamassa kirppikseltä muun muassa hulppean määrän (kahden ei-hiutineen lastenlakanan verran) kangasta, jota tähdittävät Lumikki ja seitsemän pientä kääpiötä. Vähän hailakan näköinen kassi tuli. On sillä sentään fuksianpunainen vuori, mutta sitäpä ei ihan kaikille vilautellakaan. 

Samalla kankaanhakumatkalla pistin elämän risaiseksi ja investoin 20 senttiä Marimekon laukkuun. Tuommoinen taskuton laukku ei toimi tällaisella pikkukaman hamstraajalla, joten ompelin vetoketjullisen taskun laukun sisäpuolelle ja a vot!

Kerrottakoon vielä, että Kassi-Alma oli  ehkä eka koskaan näkemäni julkkis (noh, ainakin TV:stä tuttu). Tämä tapahtui noin vuoden 93 huikkeilla, suunnilleen samaan aikaan näin livenä myös joko Stephanie tai Eric Forresterin sekä sen Ridgen ekan vaimon ennen Brookea, jonka nimi saattoi olla Caroline (vähän hämärät muistikuvat). Tästä aasinsillan kautta pääsen siihen, että eräässä samaisen 93 vuoden Seiskassa, jossa Ridgen leukaperät komeilivat kannessa,  oli myös puolen sivun juttu allekirjoittaneesta (no ok, ei se nyt ihan  puolta sivua ollut eikä pelkästään minusta, mutta melkein :)). Näyttää olleen huippuvuoteni tuo 93, siitä on sitten  menty vain alaspäin.

Mummunruutuja

Sen kunniaksi, että opintorekisterissäni komeilee  vihdoin ja viimein viiden opintopisteen arvoinen suoritus  virkamiesruotsia,  päätin palkita itseni ostamalla  kolme kerää seiskaveikkaa jämälänkojen seuraksi. Tavoitteena on ennen toukokuun loppua saada valmiiksi torkkupeitto ja melko hyvään vauhtiin pääsinkin jo viikonloppuna. Aluksi ajattelin, että josko semmoisen sinisävyisen tekisi, vaan päädyin kuiten tähän riemunkirjavaan versioon, jotta noista keränlopuista pääsisin eroon. Vähän hirvittää jo tuo lankojen päättely...

Yllä todistusaineistoa siitä, että kyllä täällä jotain väreiltään hillitympääkin joskus on osattu tehdä. Viime kesänä pakersin peiton parissa, jolla lahjoin eräitä vastanaineita. Neliöiden väsäämiseen piti värvätä jo ulkopuolista apuakin (eli viikoksi lomailemaan tullut äiti), koska selvästikin olin yliarvioinut oman virkkuunopeuteni ja aliarvioinut ajan kulumisen. Lopulta valmistui niinkin ajoissa, että vielä kerkesin ja viitsin väkertää nirkkoreunuksenkin. Komia tuli!

Lisää hennaa, lisää varpaita

Toissapäivänä laitoin taas hennaa tulemaan. Laitoin sokerit sekaan jo heti alussa, jonka jälkeen vein elmukelmuisen purnukan pannuhuoneen lämpöön reiluksi vuorokaudeksi. Annoin tahnan olla iholla yön yli. Ilmeisesti tämmöinen menettely miellytti hennaani, koska ikinä aikaisemmin en ole saanut aikaan näin tummaa ja näkyvää jälkeä. Vielähän tuo on barbaarisen kömpelöä ja paksuviivaista (seuraavalla kerralla ihan varppina teen niitä tötteröitä, josko siten saisin aikaan vähän ohuempaa viivaa...), mutta ainakin se nyt siitä jonnekin näkyy! Kuviosta itsestään ei nyt ehkä ihan tullut mieleistä (kerkesin tuota vasenta yläkulmaakin johonkin jo märkänä söhäistä) mutta  se ei haittaa, koska pidän tuota värin tummuutta jo niin suurena edistysaskeleena.

Kerrottakoon nyt vielä, että tein myös kantapäähän kuvion, joka kuitenkin levisi niin, että tuloksena on nyrkinkokoinen intensiivisen oranssi läikkä. Avojaloinhan tässä ei vielä tartte olla onneksi ainakaan kuukauteen, joten nou hätä. 

Niin ja kaupan päälle sain vielä röökimuijan sormet. Tämä meni paremmin kuin hyvin.

Ay torito guapo

Jos tuntuu, että valkolakki on sou läst siisön, niin vielä ehtii kursia kasaan toisenlaisenkin sotisovan vapun rientoihin. Mallia näyttää Toveri härkähaalarissaan, jonka ompelin eräitä tupaantulijaisia varten. Härän (irto)pää rakentui  lippiksen ympärille ja  kassitkin on nepparilla kiinni haaroissa, joten äkkiä muuttuisi joksikin muuksikin mustaksi hännälliseksi eläimeksi kuin häräksi. Olen tuuminut, että voisin itselleni tehdä tähän mätsäävän lehmäpuvun tahi sitten ommella jonkinlaiset törkykireät härkätaistelijan tamineet. Ei kyllä ihan justiin on naamiaisia tiedossa, mutta aika tavaran kaupittaa. Eipähän voisi ainakaan sitten kieltäytyä kutsusta kun pukukin olisi jo valmiina.

Meissä jokaisessa asuu pieni bambi

Kirppikseltä löytyneestä raitatrikoosta valmistui viime viikolla tuubihuivi, tällä viikolla puolestaan ohut kevätpipo siskolle synttärilahjaksi.  Kuvan löysin googlettamalla ihan vaan kylmän viileästi bambia ja stenciliä. Painojälki hirveätä söttöä, onneksi pipon saa sentään  käännettyä toisinkin päin jos ei jaksa värivammaista peuranpoikaa päivästä toiseen katsella.

Samalla vauhdilla surautin itselleni tämmöisen tylsän pääpannan. Kesäksi aattelin, jottei hipiä pala aurinkoa palvoessa. Näyttää lieventävän myös likahiuksisuuden ällöttävyyttä. Alkaa tämä raitatrikoo jo vähän kyrsimään, mutta ei se kangas vieläkään loppunut. Kun tästä nuukuusviikosta päästään niin heti kyllä suuntaan kirppikselle uutta kuosia etsimään.

Ei näin

Jaa-a, enpä tiedä viittikö tätä postausta laisinkaan julkaista, koska kyse ei ole aivan puhdasoppisesta askartelusta. No menköön kun ei tässä nyt muutakaan ole tarjolla (yksi juttu on kyllä melkein valmis, odottelee vielä silitystä). Varoitettakoon, että jatkaessanne lukemista joudutte kasvokkain varpaideni kanssa. Hih, eihän näin voi oikeasti sanoa mutta tänään uhmaan sääntöjä tietoisesti. Nyt hus pois äkkiä jos varpaani eivät (muka) kiinnosta. Tai siis kyllähän ne tuossa jo näkyy.

Asiaan! Siitä huolimatta, että PPD:tä sisältävällä mustalla hennalla on saatu erittäin makaaberiakin jälkeä aikaan, uskalsin hankkia ebaysta viime kesänä ihan tavallista hennajauhetta tatskatarkoituksiin. Tein jalkoihin muutamia kuvioita, joista tuli tietty vähän kömpelöitä, mutta kuitenkin ihan tyydyttäviä ja pitkäkestoisia. Aloittelijan tuuria, luulen, koska sen jälkeen hennailu on flopannut kerta toisensa jälkeen. Ja niin floppasi tänäkin viikonloppuna.

Tein tahnaa kaikella rakkaudella ja huolella (lämmittelin sitä muun muassa kovalevyn kupeessa), kunnes sitten unohdin ennen nukkumaanmenoa lisätä siihen sokeria. Sunnuntaina herättyäni tajusin vibani, jolloin paniikissa lykkäsin kulhoon sokeria ainakin kymmenkertaisesti sen määrän mitä ohjeissa sanotaan. Tahnasta tuli kyllä silkkistä, mutta niin sitkoista, ettei se tahtonut tulla  ulos pussista (jepajep, voisi harkita josko niitä pursotintötteröitä värkkäisi joku päivä). Perselleen tämä meni kyllä ihan kaikkinensa. Iholla siirappi levisi ihan justiinsa kun sen oli siihen saanut. Jaksoin olla käsi ojossa ehkä tunnin, jonka jälkeen tunnustin tappioni ja kävin pesemässä sotkun pois. Onneksi en kauempaa antanut olla, koska kyllä siitä kuiten ehti jonkinlainen läikkä käteen jäädä.

Tahna oli kyllä livenä ruskeampaa. Niin kerta.

Näin ei siis ainakaan tehdä hennatatuointeja, sen opin. Vielä en tietenkääm luovuta, mutta ennen uutta yritystä  voin lueskella esimerkiksi täältä , että miten niitä sitten oikein pitäisi tehdä.

Kynät korvissa

Taas vanhaa juttua kun ei vaan kerkiä uuttakaan tekemään. Tai jotain on kyllä tekeillä, mutta se on siinä rajoilla voiko sitä laskea askarteluksi. Noh, siitä ehkä myöhemmin lisää. 

Tässä kuiten näitä vanhoja puhdetöitä. Sahasin, porasin ja hioin vanhoja värikyniäni puolipäivää, mutta tuloksena oli vain kaksi paria (toiset ehkä äitille lahjoitetut) suht kelvollisia killuttimia, joten kovin kustannustehokasta puuhaa ei tämä ollut. Mieluisat on, mutta että oliko kaiken vaivan arvoista? No totta kae.

Korvikset on olleet melko kovassa käytössä, mutta samaa ei voi sanoa jämänahkapaloista kootusta rintarossista, joka on omaan makuun kaikessa sinisyydessään ehkä turhan kokoomuslainen. Kyllä tätä nyt silti voi aina joskus pitää. Ihan jo senkin takia, että ei tämäkään ihan hetkestä syntynyt: oli nimittäin hirveän työlästä hommaa leikata nahkaa tiimarin muovisilla kuviosaksilla, joille paperikin on aika kova vastus.

Kevyttä iltapäivätaidetta

Kävin nauttimassa Hullujen päivien tunnelmasta keskiviikkona. Kukkaro keveni lähinnä Akateemisen puolella, josta ostin luonnoskirjoja ja taulupohjan. Tällä hetkellä opiskelut haittaa harrastuksia, joten vielä en ole päässyt maalailemaan, luonnoskirjojen kimpussa tosin olen jo puuhastellut, mutta niistä ehkä myöhemmin. Viime keväänä sen sijaan oli aikaa ja tarvetta maalailla, sillä toisen kodin ruokapöydän ylinen näytti kovin tyhjältä. Koska tarkoituksena ei ollut luoda suurta taidetta, löytyi aihe valmiiksi stensselöitynä taas kerran täältä. Olisin voinut vetää kotiinpäin muuntamalla keksin dominoksi, mutta oreoiden ollessa Toverin herkkukeksejä säästyin kaikenlaiselta säätämiseltä. Nuukana tyttönä en tietenkään raaskinut ostaa kuin pienen taulupohjan, joka kuitenkin herätti kaikessa pienuudessaan lähinnä sääliä.

Tarpeeksi isoja pohjia ei kuitenkaan halpakaupassa myyty, mutta onneksi hätä keinot keksii. Keksin, että keksin voi maalata kahdelle pohjalle, jolloin tuloksena iso keksi. Tälläisiä keksintöjä on kiva keksiä.

Ostetaan loogista päättelykykyä.

Kirppikseltä löytyneestä ja kolme euroa kustantaneesta kahden ja puolen metrin trikoopalasta valmistui eilen tuubihuivi. Onnistuin monimutkaistamaan hommaa niin, että kahden suoran sauman ompelemiseen tuhrautui yllättävän paljon aikaa. Tein huivin kaksinkertaisena ja jostain syystä sain aina ommeltua sen niin, että huivi ei vaan  suostunut kääntymään enää oikeinpäin niin, että tuloksena olisi olut leveä putki (nätisti kyllä kääntyi korkeaksi, pystyraitaiseksi putkeksi). Kun olin purkanut tekeleen kolme kertaa, turvauduin ohjeeseen. Kysehän ei ole varsinaisesti mistään ydinfysiikasta, joten nyt vähän nolottaa. 

Suljen matemaattisen epälahjakkuuteni pois mielestäni ja keskityn ainoastaan siihen miten hieno huivista lopulta tulikaan.

We come in peace

Näillä sukilla toivon sulautuvani joukkoon kun pienet vihreät (pinkit) miehet saapuvat. Ajatushan oli peräisin täältä, mutta lopullinen toteutus omasta päästä johtuen kykenemättömyydestäni tulkita ohjeita.

Se, että flipflopien kanssa käytettäväksi tarkoitetut villasta tehdyt sukat saattavat vaikuttaa epäkäytännölliseltä on pelkkää hätäisten johtopäätösten tekemistä. Oikeastihan nämä ovat selvä funktionalismin riemuvoitto. Kesälläkin nimittäin saattaa olla, että pelkillä ohuilla sukilla ei tarkene. Ohuiden sukkien ja tavallisten villasukkien käyttö yhdessä kesällä (vaikka olisi luminenkin) olisi taas liioittelua. Pelkkiä tavallisia villasukkiakaan ei saata pitää, kun niiden löysähkön ja virttyneen kuoren sisällä varpaat saatta äityä vaikka minkämoiseen menoon (siis tähän pätee aivan sama kuin lapasien ja sormikkaiden kanssa: lapasia voi kyllä pitää sormikkaiden  kanssa, mutta ei ilman koska silloin sormet saa liikaa liikkumatilaa). Näissä E.T.-sukissa sen sijaan varpaat pysyy lämpöisinä ja napakasti kurissa ja nuhteessa. Eihän tämmöisiä ilman pärjää.

Kalsarit päähän!

No ei nyt sentään, mutta melkein. Tässä eräänä viikonloppuna olin nimittäin taas kotikotosalla ja äiskän kangaslaatikoista löytyi iso pala paksua neulosta, joka oli kuulema aikoinaan ostettu iskän kalsaritarpeiksi. Kalsareita ei koskaan ilmeisestikään syntynyt, mutta kaksikymmentä vuotta laatikossa muhittuaan kangas pääsi muuntautumaan pipoiksi. Oli hyvä draivi päällä, joten nyt on puoli sukua pipotettu.

Homman juju on leikata pitkähkö siipale kangasta (koska piposta tulee kaksinkertainen, kankaasta leikataan halutun pipon pituus x 2), jonka jälkeen pipon pitkä sivu saumuroidaan. Sitten ommellaan pipon yläsivu (omassa muotoilin päänmuotoiseksi) ja sen jälkeen toiselle lyhyelle sivulle sama juttu sillä erotuksella, että nyt olisi muistettava jättää pikkuinen aukko kääntämistä varten. Sitten vaan koko komeus käännetään, ommellaan kääntöaukko umpeen ja työnnetään toinen puoli toisen sisään niin että tuloksena on pipo.  Helppoa kuin heinänteko!

Valtaosa kaupasta ostetuista pipoista näyttää ihan hirvittävän törkeiltä kun omistaa näin ison pään. Siksi  olen varsin tyytyväinen aikaansaannokseen (näyttää korkeintaan törkeältä), joka on ollut kovassa käytössä urheillessani (eli aina  kun käyn 500 metrin päässä kaupassa lenkkarit jalassa). Samanmoinen, mutta hieman elegantimpi versio valmistui mustasta trikoosta. Koska en ole saanut aikaiseksi ommella siitä aukkoa umpeen, se on ollut ainoastaan testikäytössä ja testikäytön perusteella se menee uusiksi, koska en tykkää kun pipo kiristää. 

Kaksin aina kaunihimpi

Tämmöiset pohkeita nuolevat gaunogaiset valmistuivat pääsiäislomalla. Tai siis toinen sukkahan syntyi jo kauan aikaa sitten, mutta sen kohtaloksi koitui elellä tähän saakka paripuolena. Uudesta kaverista tulikin sitten hieman löysempi, mutta onneksi vain jalkaterän kohdalta. En jaksanut ruveta purkamaan kun ei  siitä nyt mitenkään häiritsevän löysä tullut, mutta harmitti  vähän kuitenkin. Ohje oli tällaiselle pitsineulenoviisillekin helppo ja löytyi täältä. Taitaa jäädä näiden käyttö ensi talveen, on meinaan aika jämyä lankaa (paitsi nyt tietty kun sanoin noin, iskee takatalvi ja karmeat pakkaset...). Kaikkinensa ihan kivat tuli, mutta olisi voinut tulla kivemmatkin. 

Puikoilla on nyt eräät toisetkin sukat, mallia niihin on haettu puolestaan täältä. En tajunnut ohjeista yhtään mitään ja niinpä jouduin soveltamaan omasta päästä. Eka sukka kohta valmis ja vielä ainakin näyttää  ihan hyvältä, mutta eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tänään ajattelin toljottaa telkkaria (Subilta tulee Treffit Pimeässä, saattaa olla vahva haastaja Sokkokokille...) ja josko siinä toljottaessa selviäisi tuliko sukasta sukka vai susi. Jatkoa seuraa. 

Sitä tilkulla silmään joka vanhoja muistelee

Tänään ei muistella menneitä, vaan pääsiäistä. Torstaina suuntasin apinavanhempien kotiin, jossa ylensöin ja naatiskelin elosta. En uhrannut aikaani opiskeluun, vaan keskityin tärkeimpään eli askarteluun. Varsin tuottoisa loma olikin, siis askartelumielessä: sain aikaan muun muassa parin vuoden parittomana elelleelle sukantekeleelle (olipa ovela lause). Siitä postausta heti kun kamera saapi ladattua itseensä elinvoimaa kuvaamista ja minä lankojen päättelyä varten.

Erehdyttiin viime syksynä äiteen kanssa katsomaan Strömsöä, jossa niin näppärästi pyöräyteltiin tilkkuja tulemaan. Niin mukavan näköistä hommaa oli, että  tottahan mekin telkkarin ääressä tuumattiin, että oj, vad snygg ja että kyllä mekin tommosia osataan tehdä!   Koska tilkkuilu on  välineurheilua, ei ihan siltä istumalta päästy tositoimiin. Jouluna paketista kuitenkin kuoriutui leikkuualusta, viivain ja leikkuri, mutta sitten puuttui taas intoa, halua ja tahtoa. Vaan nytpä pääsiäisenä vihdoin oli kaikki tarvekalut kera askartelupuhdin samassa paikassa samaan aikaan ja tilkkua syntyikin sitten oikein urakalla. Tiimityönä tilkkuilu oli erittäin sukkelaa: itse olin vastuussa leikkelystä ja vanhempi Askarteluapina hoiti ompelun ja silityksen (hmm... kuulostaa ihan siltä, että työjako ei ihan mennyt tasan). Ensikertalaisina huomattiin, että lankaa saa olla puolaamassa koko ajan ja että erikuosisia kankaitakin pitäisi olla aika läjä. Vielähän noita täytyisi tehdä melko pino, mutta voiton puolella ollaan jo. Ja sitten tietty pitäisi saada kaikki suht suoriin riveihin (sittenpä näkee miten hyvin leikkelijä on suoriutunut tehtävästään), mutta siitä raporttia myöhemmin. 

 

Mallailu on ihanaa!

Romut riviin

Hermothan siinä menee kun romua on kaikkialla. Ja koska Apinafarmilla sitä todellakin on kaikkialla, ovat kaikenmoiset romunkeskittämiseen tarkoitetut kaukalot enemmän kuin toivottavia. Romun lisääntymiselle suotuisia paikkoja näyttivät olevan erityisesti eteinen ja kylppäri. Kaaosta hillitsemään virkkasin isohkolla koukulla rouhevasta rautakauppanarusta kolme koria, joihin tavaroita voi nakata ajelehtimasta. Eteisen pöydälle tarkoitetut korit vuoritin jo senkin takia, että ne olisivat vähän jämäkämpiä eivätkä heti  löpsähtäisi muodottomiksi käytössä. Kylppärin korin (johon muuten sopii purkkeja ja puteleita enemmän kuin laki sallii) jätin vuorittamatta, mutta sen sijaan tein siihen kanto-aukot  (tosin olisin voinut olla tekemättäkin kun eipä tätä kauheasti tule kanneltua). Korit ovat osoittautuneet oikein hyödyllisiksi. Niin hyödyllisiksi, että tahtovat kerätä kaiken mahdollisen rojun itseensä. Nykysellään ovat niin  täpösellään, että avaimet, puhelimet ja lompsat (joita varten korit alunperin ajattelin) jätetään taas vaan eteisen pöydälle lojumaan...

Olkoon pääsiäisenne munainen

Tai ainakin pääsiäismunainen. Siitä kun viimeksi pääsiäismunia maalailin taitaa olla vierähtänyt jo lähemmäs kakskymmentä vuotta. Vähän oli taidot ehtineet ruostua, mutta olipa mukavaa silti. Tämä nelikko Mignon-munia ehti jo lähteä postipaketissa maailmalle. Omaksi iloksikin vielä ehtis vähän töhräileen, mutta enpä tiiä. Ehkä kuitenkin vaan keskityn näiden syömiseen.  Hyvvää pääsiäistä!