Pyknikot taas ovat luonteeltaan syklotyymeja

Poikkesin eilen kirppiksellä sillä varjolla, että piti nousta bussista pois ostamaan maitoa ennen omaa pysäkkiä. Kirppis oli siinä sitten muka sattumoisin matkan varrella kotia päin tallustaessa... Kaikin puolin hyvä poikkeama, koska rahaa ei hassautunut juuri nimeksikään, mutta jotakin kuitenkin löytyi. Yrjö Kallaksen vuonna 1938 toimittamassa Pikku jättiläisessä (Tietokirja nuorisolle, muistikirja aikuisille, ohjekirja opiskelijoille) ja erityisesti sen sivuissa näytti olevan kosolti ainesta askarteluapinointiin ja koska hintaakin oli alle euron, sai maitopurkki kaverin kotimatkalle. Alkujansa kirjaa tuskin ihan näin halvalla on hankittu, luulen ma. Hintaa en tiedä, mutta sen tiedän kuka on teoksen aikanaan itselleen hankkinut, siis jos etusivulla olevaan tekstiin "Aaro P. Ostettu 1938 Jouluksi" on uskominen. Olen tässä nyt päivän läräillyt opusta ja imenyt itseeni sivistystä kaikilta mahdollisilta elämän aloilta metafysiikasta ja esperannon alkeista lennokkiharrastukseen, ja alkanut empiä raaskiiko tuota nyt ollenkaan ruveta saksimaan. Varsinkaan kun takakannesta löytyi lappu, johon nätisti on kirjattu muistiin tytskyjen nimiä ja päivämääriä, liekö näiden syntymäpäivät..? Melkoinen donjuan tuo Aaro tainnut olla.

Pimpula?

Pelekääkkö nää polliisia?

Viime syksynä rakas ystävä lähti ruuhka-Suomeen työn perässä. Jotta ystävä ei unohtaisi siellä suuressa maailmassa mikä se Suomen paras paska kaupunni onkaan, ompelin jokapojan lakanakankaasta ystävälle kassin. Alunperin tarkoituksena oli askarrella kauppakassi, mutta eipä tuonne kyllä taida muuta sopia kuin maitopurkki ja nakkipaketti. Toripolliisia esittävää valokuvaa pelkistin photoshopilla  ja sitten leikkelin sabluunan kontaktimuovista. Tunnistettavuutta olisi lisännyt olkanauha, mutta en vallankaan huomannut moisen puuttumista ennen kuin olin jo päässyt vauhtiin kangasvärien kanssa. Vissiin olenkin laittanut oikein vitosvaihteen päälle kun tuota väriä on näköjänsä myös siellä missä sitä ei pitäisi olla... Vaikka kassista tulikin ehkä hieman töhryinen ja vahingossa työläisromanttinen, niin ajatus kuitenkin oli vähintäänkin kelvollinen.

Sitten olette saippuakuppi.

Tarmokkaan ja tuloksekkaan opiskelupäivän kunniaksi annoin torstai-iltana periksi saksiseireenien kutsulle ja erikeepperin huumaavalle tuoksulle, ja näpertelin taas muistikirjan. Telkkarista kattelin samalla Sokkokokkia, joka on kyllä varmasti vuosikymmenen huonoin ohjelma. Niin huono, että pakko katsoa se ehkä ensi viikolla uudestaan.

Kirjanen syntyi sutjakkaasti eivätkä tarveainetkaan kummoisia olleet. Tämmöisen saa aikaan palasesta pahvia, kopiopaprusta, ompelulangasta, vedellä läträtystä erikeepperistä, kirjan sivuista (omani ostettu askartelutarkoituksiin)  sekä jostakin viehkeästä kuvasta. Taannoin ostamani sarjakuvalehdet osoittautuivat oivaksi materiaaliksi läpsykän koristelemiseen. Etukanteen pääsi komeilemaan Peukalopöpö-lehdestä leikkelemäni ruutu, jossa peukalopöpömäisen surrealistiseen tyyliin mietitään ihmisen syvintä olemusta.

 

Ikävintä koko hommassa on sivujen leikkaaminen edes 

 suunnilleen samankokoisiksi ja sivujen ompelu kiinni pahvikansiin.

Vaatimattomasti ei voi todeta muuta kuin, että tästä tuli erittäin hyvä ellei täydellinen. Ensi kerralla pitää vaan muistaa, että kirjaa ei saa läpsäyttää kiinni heti sen jälkeen kun on vetäissyt sisäpuolten paperien päälle erikeepperillä kerroksen.  Pikkuinen kauneusvirhe siitä syntyi, mutta en anna sen häiritä.  

 

"Sitten olette saippuakuppi."

Lahjapoliittinen kokonaisratkaisu

Askarteluapinan lahjapoliittisena linjauksena on jo muutaman vuoden ollut se, että vähintään seitsämänkymmentäviisi prosenttia vientiin tarkoitetuista lahjoista olisi omaa apinafarmilaista tuotantoa. Prosentuaalisesti alati kasvavan oman tuotannon osuuteen negatiivisesti vaikuttavat ennen kaikkea piikit opiskelusuhdanteissa sekä ajoittaiset, hyvin valitettavat inspiraatioromahdukset. Askarteluajan tarjonnan ja lahjojen kysynnän välillä vallitsevaan  epäsuhtaan on haettu ratkaisua muun muassa tuotantoaikojen kiristämisellä. Tämä ei kuitenkaan ole johtanut toivottaviin lopputuloksiin: tuotantomäärien nousemisen sijaan on havaittu ainoastaan tuotteiden kvalitatiivisten ominaisuuksien heikkenemistä. Nykyisessä lahjapoliittisessa kokonaisratkaisussa ongelmaa on lähestetty osittaisen tuotannon ulkoistamisen kautta. Käytännössä tällä viitataan puolivalmiiden tuotteiden hankkimiseen ja niiden jatkojalostamiseen apinafarmilaisessa tuotantoyksikössä sekä lopulta näiden personifikoitujen lahjojen toimittaiseen asiakkaalle.  

Ja sehän toimii! Viime kesänä lahjantarpeen yllättäessä kiirusta pukkasi oikein olan takaa (tai ehkä se oli kuitenkin vaan lorvikatarin syytä), mistä syystä kangasvärit olivat silloin kova sana. Ruskea t-paita on kiva sillänsäkin, mutta lahjana ehkä hieman mitäänsanomatohko, siispä säpinän lisäämiseksi päädyin painamaan paidan etupuolelle pikkunätin perhoskuvion ja selkään kantajansa nimen. Nopea vilkaisu tänne, mallin valinta, sabloonin leikkelyä kontaktimuovista, värien tupsuttelua ja lopuksi raudalla silittelyä, ja kappas vaan: sehän on ilmiselvä lahja.

Wannabe-Tildapupu täs moi!

Mun mama halus yhten päivän tehä tildapupun, mut ei se tienny kyl mitään niistä ja siks mä oon nyt vähän tällane wannabe vaan. No mut  hei nyt asiaan. Ihan älykiire tänä aamuna. Heräsin niinku kello 8 ja tajusin että voi eiiiii, taas mä oon myöhässä. Sit ei auttanut ku äkkii vaa vetää jotakin päälle ja se sattu sitte oleen tällanen tosi casual mekko, mut aattelin sit vaan et kyl se menee kun tuol on jo ihan sikakeväistä. Toi mekko on kyllä mun mieleen, omppuja ja pitsii, me likes. En edes ehtiny sukimaan korvia kuntoon, kauheeta miten ne toskin sojottaa.

Hengattiin sit koko päivä vaan tytskyjen kaa pajukossa päät pensaassa, like always, mut that's okey koska sit kun mä tulin kotiin niin ehdin just ja just vaan vetäseen puolikkaan porkkanan ja taas piti kiitää, lähettiin nimittäin Tupunan kaa kattoon Liisa Ihmemaassa kolmedeenä, tietty.  Onnex olin kattonut jo eilen et mitä mä oikeen laitan päälle. No mä laitoin nää. Eli mun uus farkkupaita, jota oon kuolannut ihan älykauan ja eilen sitte ostin sen. Ja sit noi housut, nehän mä ostin toissapäivänä. Korvat laitoin tolleen keskijakaukselle. 

 Ai niin käytiin me Tupsun kaa ostaan vähän meikkejäkin enne sitä leffaa. Ostin kulmakynän, mut olis pitänyt ostaa myäs sit poskipunaa...Däm. Ja ehkä se uus rimmelikin.

Niin ja se Liisa Ihmemaassa oli aivan mieletön, vaik pakko sanoo, että ne lasit on niinku slightly uncomfortable tällaselle jolla on näin pieni pää. Mut joo... Valkoinen Kaniini oli kyllä ihan älykomee, mut Tupsun kaa oltiin vähän sitä mieltä, et sillekin on siit viime näkemästä vähän kiloja tullu lisää. Eniveis, herkkupeppu se on silti!!!!!!!!!!!!!!!

Peukalopöpö

Kirppikseltä halusi välttämättä lähteä mukaani kasa lasten satusarjakuvalehtiä 60-luvulta. Vaikka jouduin pulittamaan seitsemästä lehdenraakileesta kolme ja puoli euroa, niin pakko oli ostaa, koska  jotain tällaista luulisinkin tarvitsevani seuraavaan projektiin. Laitan sakset laulamaan ja erikeepperin virtaamaan het'silleen kun kiireet vaan hellittää.

Lehdissä seikkailee muun muassa itselleni tuntematon tuttavuus nimeltä Peukalopöpö. Siis jos tuolla nimellä viitataan tuohon ukkeliin, vai lienekö se sadun nimi noin yleensä..? Aloin lukea tarinaa, mutta oli niin ihmejuttua, että jätin keskin ennen kuin olin päässyt siihen kohtaan missä selviää, että mikä tai kuka tuo Peukalopöpö mahtaa olla. Se etten muka tuntisi Peukalopöpöä, on kuitenkin pelkkää bluffia. Jonkin sortin pöpö iski ainakin silloin kun tätä rukkasta pusersin, nähtävästi vielä juuri sillä kriittisellä hetkellä kun piti peukalolle paikka päättää. Ohje on täältä, mutta ihan ite keksin rikkoa rutiineita ja töräyttää peukalon keskelle kämmentä. Kuvassa on yritetty kuitenkin kaunistella todellisuutta venyttämällä peukkua vasemmalle niin paljon kuin jänteistä vaan lähtee.   Onneksi yks vika ei komiassa haittaa!   

                                                                  

Papa Whisky

Muutama postaus takaperin kerroin t-paitojen reinkarnaatiosta joogahousuiksi ja kerkesin hehkuttelemaan kuinka noista Toverin t-paidoista syntyi muutakin, vieläpä jotain tosi söpöä. Se oli kyllä pikkuinen vale kun sitä  nyt tarkemmin ajattelen. Jotain omasta mielestä hienoa kyllä syntyi, mutta ei Toverin vanhoista paidoista. Piti mennä merta edemmäs kalaan Toverin äidin vaatekaapeille.

Potentiaalisia paitauhreja etsiessäni löysin lyhyen ja leveän mainospaidan, jollaisia  Benidormilla sijainneesta legendaarista Papa Whisky - baarista sai mukaansa ainakin vielä  ysikytluvun alussa. Paidan etumukset fidodidomaiset jupit näyttävät esimerkkiä siitä, miten kesällä otetaan lunkisti, mistä syystä siitä ei Askarteluapinan käsissä olisi voinut mikään muu syntyäkään kuin kesäinen pikkutoppi.   

Brutaalisti saksin paidan kappaleiksi ja laitoin sen uudestaan kokoon. Rintamuksen ompelin kaksinkertaisesta kankaasta (eli alkuperäisen paidan hihoista). Punotun niskalenkin voi ottaa poiskin, ite tykkään siitä ehkä kuitenkin lenkin kera enemmän. Helmaan surautin vielä pitsin. Vielä kun tulisi se kesä niin pääsisi moisen söpötyksen taas päällensä pukemaan.

Koukussa

Peruskoulun kässätunnit tekivät tehtävänsä ja vieroituin langoista hyväksi toviksi.  Muutama vuosi sitten eksyin katsomaan blogeja, joissa ihan älyttömän taitavat ihmiset olivat tehneet ihan älyttömän hienoja juttuja langoista. Ja tietenkin ajattelin, että josko sitten minäkin. 

Ekaksi sain jylkytettyä pienellä koukulla hieman oudohkon lippapipon, jonka jälkeen katsoin olevani jo tarpeeksi kokenut siirtyäkseni seuraavalle tasolle. Seuraavaksi virkkaustyökseni valitsin vaatimattomasti  parisängyn päiväpeiton. Kymmenen ensimmäisen isoäidin neliön jälkeen homma alkoi tympimään ja projekti joutui joksikin aikaan hyllytetyksi. Kun peitonraakile oli muhinut tarvittavan ajan lankakorissa (ja kun lämpömittari oli laskenut semmoisiin lukemiin, että villalankaa saattoi käsitellä ilman että se johti virkkaajan vaporoituimiseen) alkoi homma taas luistamaan.  Yhteensä neliöitä kertyi 104 eli riittävästi, että tekelettä saattoi  edes hyvällä tahdolla kutsua peitoksi. Ei tullut parisängyn peittoa, mutta kah, ihan kelpo  torkkupeittonen.

Tajusin vasta kun kaikki neliöt oli valmiina, että olisi ollut kätevää suunnitella ruutujen värijärjestystä etukäteen. Toisaalta nyt peitto antaa ah, niin ihastuttavan boheemin vaikutelman kaikessa epäsommittelemattomuudessaan (mikä ei kyllä ole totta, sillä oikeasti käytin hyvän aikaa ruutujen järjestelemiseen tietyn värilogiikan mukaisesti, vaikkakaan se ei edes näy lopputuloksessa).Ylipäätänsäkin värejä olisi ehkä pitänyt miettiä vähän tarkemmin sillä nythän peitto muistuttaa lähinnä Halinallen oksennusta. Mutta ei se kyllä haittaa, koska rrrrrakastan värejä. Seuraava peitto, joka meni lahjaksi olikin sitten niin harmoninen ja hillitty että. Siitä juttua tuonnempana.

Virkkaajana olen äärimmäisen malttamaton ja lyhytpinnainen. Haluaisin mielummin, että valmista tulisi just nyt eikä heti. Koska kuitenkaan en ole lännen nopein koukuttaja, tahtovat nämä tämmöiset projektit tuntua vähän pitkäpiimäisiltä. Lisäksi näihin saa kulumaan melko läjän lankaakin, jota sitäkään ei ihan päntiönään raaski ostaa. Toisaalta kun viimeiset langat peitosta on päätelty, oon semmoisessa endorfiinihumalassa että alta pois. Joten jos kaupungilla vastaan kävelee säkki edullista lankaa, niin pakko kai tuo olisi kotiin kantaa ja kattella, jos se peitoksi muuttuis.

Paidat paloiksi

Taas kovalevyn kätköistä...

Viime kesänä sängynalusia siivotessa iskin sattumoisin  erittäin rikkaaseen singahtaneiden t-paitojen esiintymään. Koska osa paidoista oli saavuttanut jo pyhäinjäännöksiin verrattavan aseman Toverin silmissä, ei niitä sopinut heittää pois (eikä poisheittäminen kyllä kuuluu omiin tapoihinkaan). Netistä löytyi oiva ohje apinointiin, ja niin osa t-paidoista muotti muotoaan joogahousuiksi. Epäurheilijana en tietenkään tarvitse housuja joogailuun tai muuhunkaan kyseenalaiseen toimintaan, mutta ajattelin, että kyllä uusille kotihousuille aina käyttöä löytyy.

Ainoat melkein käyttökelpoiset housut rempseällä olutpullo-painatuksella 

(ja epätoivoinen yritys lisätä kuvaan sporttisuuden vaikutelmaa tennareilla).

                         
Housut olivat liian helpot tehdä, minkä seurauksena Askarteluapinan kaapeissa on nyt liian monta paria housuja, jotka ovat kyllä ihan kivoja, mutta joita ei oikeastaan voi pitää ellei ole erityisen mieltynyt itsensäpaljasteluun (kotona kylläkin ihan ok, miten lie tähän suhtaudutaan joogapiireissä). Tein housuista mielestäni ihan napakoita, mutta siitäkin huolimatta ne löystyvät käytössä yllättävän nopeasti. Ilmeisesti näistä saisi tehdä niin kireitä, että ne soivat päällä.  Onneksi  yksistä housuista tuli sentään ihan käyttökelpoiset, mikä lienee jämäkämmän kankaan ansiota.

    Tässä puolestaan ehkä koko kansainvälisen joogahousuhistorian  hirvittävimmät yksilöt, jotka   

     näyttävät kuvassa jopa siedettäviltä. Todellisuudessa nämä ovat 

 kuitenkin kaikessa läpikuultavuudessaan ja liurukkuudessaan suorastaan

luotaantyöntävät.

Sain itseni tajuamaan jossain vaiheessa, että juttu ei vaan oikein toiminut ja tajusin lopettaa housutehtailijan urani ajoissa. Onneksi t-paidoista riitti tavaraa vielä muihinkin kokeiluihin, muun muassa yhteen ihan supersöpöön kesäkesäkesä-juttuun. Siitä lisää myöhemmin.

Hyvä suolla suuri jalka, kirkossa kepiä kenkä

Blogin perustaminen on ollut mielessä jo pitemmän aikaa, mutta varsin laiskahkona ihmisenä päätin ryhtyä toimeen vasta nyt, mukavasti pahimmoisen opiskelukiireen keskellä. Opiskelupisteiden hamuamisen ohella ei uusia aikaansaannoksia hirveällä tahdilla synny, joten esitellään sitten näitä vanhoja.

Toverille on kauhean vaikea keksiä lahjoitettavaa silloin kun Toveri vanhenee. Tekniikka olisi Toverille mieluista, mutta kroonisen rahapulan vuoksi on hänen tyytyminen Askarteluapinan tuotoksiin. Tosin pitkällisen työn tuloksena Toveri tietää jo, että Askarteluapina on vuodattanut aikaansaannoksiin kaiken rakkautensa ja että ne siten ovat kaiken maailman pleikkareita ainakin triplasti arvokkaampia lahjomuksia. Toverista on muotoutunut ehkä maailman paras itsevärkättyjen lahjojen vastaanottaja: melkein mikä tahansa törkeys menee läpi ja vielä vuolaitten kehujen saattelemana!    

Pari vuotta sitten lahjoin Toveria kengänhuoltopussilla (kuten otsikostakin saattoi jo selvästi päätellä). Muutoin Toveri on varsin rento kaveri, mutta kenkien putsaamisen ja kiillottamiseen hän käyttää epäilyttävän paljon aikaa ja energiaa. Päätin  päivittää Toverin  tuolloin jo varsin elähteneen kengänhuoltovälineistön ja pakata uuden sortimentin arvoiseensa pussiin. Tuota Ikean kangasta tuli aikoinaan ostettua reilumpi pätkä ja siitä onkin tämän pussukan jälkeen tehty vielä ainakin sata muuta juttua. Tykkään kyllä kuosista, eipä silti... Olisi pitänyt ehkä ostaa enemmänkin.

Samaista turvallisen persoonatonta lahjaideaa hyödynsin tänä jouluna uudelleen, mutta se onkin jo toinen tarina (ja niistä pusseista kuvia ehkä joskus tulevaisuudessa).

Vaahtopää

Joulun aikaan näin eräillä pikkuisilla käsityömessuilla superlonista väännettyjä käsinukkeja, joihin rakastuin ihan päätäpahkaa, ja toki sitten itsekin halusin kokeilla onnistuisiko moisten tekeminen. Koska tosinaiset eivät ohjekirjoja lue, aloitin nuken teon tyylilleni uskollisesti musta tuntuu -periaatteella. Vaahtomuovipalanen sai tuntea kynsisaksien voiman ja palasesta muotoutui vaahtopää, joka nyt luonnollisesti on vielä kaukaakin kauempana esikuvistaan, mutta joka kuitenkin etäisesti muistuttaa jo jonkinmoisen eliön päätä. Pään saa ilmeilemään pään taakse tehtyjen kolojen ansiosta, tosin tältä päältä luonnistuu vain ja ainoastaan muikea hampaaton mummo -ilme.

Tällä hetkellä pää on tauolla kaapissa lähinnä siitä syystä, että en oikein tiedä miten jatkaa. Pää tarvitsisi väriä, mutta mietin vielä minkälaista väriä käyttää. Voisi olla näppärää googlettaa miten näitä nukkeja nyt ylipäätänsä tehdään, mutta saa nyt nähdä... Kun päässä on väriä, voin alkaa miettiä nuken yleistä habitusta.

Ja sen jälkeen kun nukke joskus tulevaisuudessa on valmis on aika pohtia, että mitä ihmettä  sillä oikein ylipäätään teen.

The beginning

Askarteluapinoinnin tuotokset lähtevät yleensä lahjapaketissa muille maille, missä piileekin syy blogin perustamiseen: hirmukiva olisi muistaa mitä sitä onkaan tullut räpellettyä. Ja jos joku muukin lukee niin mikäpä sen mukavampaa! Käytössä ei ole järkkäreitä, teknistä tietotaitoa vielä vähemmän ja kuvanmuokkaus on itse perkeleestä. Innostusta toivottavasti löytyy puutteidenkin edestä...

Ja asiaan. Ekaksi räväytän esille tuoreimman askartelun, joka syntyi muutama päivä sitten yrittäessäni vältellä opiskelujuttuja. Olin etsinyt tavallista pientä muistikirjaa, jonka sivuilla ei olisi viivoitusta, mutta aina sellaisen löytäessäni kaupasta alter egoni Pirkko Pihi pääsi valloilleen. Ei auttanut muuta kuin rakentaa semmoinen  itse.

Olin jostain lukenut, että arvonsa tuntevat kirjat pukeutuvat marmoroituun paperiin, joten tällekin läpykälle piti sellaista saada. Ekaa kertaa kokeilin paperin marmorointia ja se sujui, noh, melko huonosti. Joku siinä meni vikaan. Luultavasti monikin asia. Olisi voinut ehkä käyttää vedenkestäviä värejä, mutta kun semmoisia ei talosta löytynyt niin  kaapin pohjalta löytyneellä vuosikertamusteella edettiin.

Lopussa sitten leikattiin, töhrättiin erikeepperillä ja pikkuisen ommeltiinkin. Ja tuli komia!!