keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Peukalopöpö

Kirppikseltä halusi välttämättä lähteä mukaani kasa lasten satusarjakuvalehtiä 60-luvulta. Vaikka jouduin pulittamaan seitsemästä lehdenraakileesta kolme ja puoli euroa, niin pakko oli ostaa, koska  jotain tällaista luulisinkin tarvitsevani seuraavaan projektiin. Laitan sakset laulamaan ja erikeepperin virtaamaan het'silleen kun kiireet vaan hellittää.
Lehdissä seikkailee muun muassa itselleni tuntematon tuttavuus nimeltä Peukalopöpö. Siis jos tuolla nimellä viitataan tuohon ukkeliin, vai lienekö se sadun nimi noin yleensä..? Aloin lukea tarinaa, mutta oli niin ihmejuttua, että jätin keskin ennen kuin olin päässyt siihen kohtaan missä selviää, että mikä tai kuka tuo Peukalopöpö mahtaa olla. Se etten muka tuntisi Peukalopöpöä, on kuitenkin pelkkää bluffia. Jonkin sortin pöpö iski ainakin silloin kun tätä rukkasta pusersin, nähtävästi vielä juuri sillä kriittisellä hetkellä kun piti peukalolle paikka päättää. Ohje on täältä, mutta ihan ite keksin rikkoa rutiineita ja töräyttää peukalon keskelle kämmentä. Kuvassa on yritetty kuitenkin kaunistella todellisuutta venyttämällä peukkua vasemmalle niin paljon kuin jänteistä vaan lähtee.   Onneksi yks vika ei komiassa haittaa!   
                                                                  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti