lauantai 20. maaliskuuta 2010

Hyvä suolla suuri jalka, kirkossa kepiä kenkä

Blogin perustaminen on ollut mielessä jo pitemmän aikaa, mutta varsin laiskahkona ihmisenä päätin ryhtyä toimeen vasta nyt, mukavasti pahimmoisen opiskelukiireen keskellä. Opiskelupisteiden hamuamisen ohella ei uusia aikaansaannoksia hirveällä tahdilla synny, joten esitellään sitten näitä vanhoja.

Toverille on kauhean vaikea keksiä lahjoitettavaa silloin kun Toveri vanhenee. Tekniikka olisi Toverille mieluista, mutta kroonisen rahapulan vuoksi on hänen tyytyminen Askarteluapinan tuotoksiin. Tosin pitkällisen työn tuloksena Toveri tietää jo, että Askarteluapina on vuodattanut aikaansaannoksiin kaiken rakkautensa ja että ne siten ovat kaiken maailman pleikkareita ainakin triplasti arvokkaampia lahjomuksia. Toverista on muotoutunut ehkä maailman paras itsevärkättyjen lahjojen vastaanottaja: melkein mikä tahansa törkeys menee läpi ja vielä vuolaitten kehujen saattelemana!    

Pari vuotta sitten lahjoin Toveria kengänhuoltopussilla (kuten otsikostakin saattoi jo selvästi päätellä). Muutoin Toveri on varsin rento kaveri, mutta kenkien putsaamisen ja kiillottamiseen hän käyttää epäilyttävän paljon aikaa ja energiaa. Päätin  päivittää Toverin  tuolloin jo varsin elähteneen kengänhuoltovälineistön ja pakata uuden sortimentin arvoiseensa pussiin. Tuota Ikean kangasta tuli aikoinaan ostettua reilumpi pätkä ja siitä onkin tämän pussukan jälkeen tehty vielä ainakin sata muuta juttua. Tykkään kyllä kuosista, eipä silti... Olisi pitänyt ehkä ostaa enemmänkin.

Samaista turvallisen persoonatonta lahjaideaa hyödynsin tänä jouluna uudelleen, mutta se onkin jo toinen tarina (ja niistä pusseista kuvia ehkä joskus tulevaisuudessa).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti