Näytetään tekstit, joissa on tunniste äly hoi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äly hoi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Ei näin

Jaa-a, enpä tiedä viittikö tätä postausta laisinkaan julkaista, koska kyse ei ole aivan puhdasoppisesta askartelusta. No menköön kun ei tässä nyt muutakaan ole tarjolla (yksi juttu on kyllä melkein valmis, odottelee vielä silitystä). Varoitettakoon, että jatkaessanne lukemista joudutte kasvokkain varpaideni kanssa. Hih, eihän näin voi oikeasti sanoa mutta tänään uhmaan sääntöjä tietoisesti. Nyt hus pois äkkiä jos varpaani eivät (muka) kiinnosta. Tai siis kyllähän ne tuossa jo näkyy.

Asiaan! Siitä huolimatta, että PPD:tä sisältävällä mustalla hennalla on saatu erittäin makaaberiakin jälkeä aikaan, uskalsin hankkia ebaysta viime kesänä ihan tavallista hennajauhetta tatskatarkoituksiin. Tein jalkoihin muutamia kuvioita, joista tuli tietty vähän kömpelöitä, mutta kuitenkin ihan tyydyttäviä ja pitkäkestoisia. Aloittelijan tuuria, luulen, koska sen jälkeen hennailu on flopannut kerta toisensa jälkeen. Ja niin floppasi tänäkin viikonloppuna.
Tein tahnaa kaikella rakkaudella ja huolella (lämmittelin sitä muun muassa kovalevyn kupeessa), kunnes sitten unohdin ennen nukkumaanmenoa lisätä siihen sokeria. Sunnuntaina herättyäni tajusin vibani, jolloin paniikissa lykkäsin kulhoon sokeria ainakin kymmenkertaisesti sen määrän mitä ohjeissa sanotaan. Tahnasta tuli kyllä silkkistä, mutta niin sitkoista, ettei se tahtonut tulla  ulos pussista (jepajep, voisi harkita josko niitä pursotintötteröitä värkkäisi joku päivä). Perselleen tämä meni kyllä ihan kaikkinensa. Iholla siirappi levisi ihan justiinsa kun sen oli siihen saanut. Jaksoin olla käsi ojossa ehkä tunnin, jonka jälkeen tunnustin tappioni ja kävin pesemässä sotkun pois. Onneksi en kauempaa antanut olla, koska kyllä siitä kuiten ehti jonkinlainen läikkä käteen jäädä.

Tahna oli kyllä livenä ruskeampaa. Niin kerta.
Näin ei siis ainakaan tehdä hennatatuointeja, sen opin. Vielä en tietenkääm luovuta, mutta ennen uutta yritystä  voin lueskella esimerkiksi täältä , että miten niitä sitten oikein pitäisi tehdä.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Paidat paloiksi

Taas kovalevyn kätköistä...

Viime kesänä sängynalusia siivotessa iskin sattumoisin  erittäin rikkaaseen singahtaneiden t-paitojen esiintymään. Koska osa paidoista oli saavuttanut jo pyhäinjäännöksiin verrattavan aseman Toverin silmissä, ei niitä sopinut heittää pois (eikä poisheittäminen kyllä kuuluu omiin tapoihinkaan). Netistä löytyi oiva ohje apinointiin, ja niin osa t-paidoista muotti muotoaan joogahousuiksi. Epäurheilijana en tietenkään tarvitse housuja joogailuun tai muuhunkaan kyseenalaiseen toimintaan, mutta ajattelin, että kyllä uusille kotihousuille aina käyttöä löytyy.
Ainoat melkein käyttökelpoiset housut rempseällä olutpullo-painatuksella 
(ja epätoivoinen yritys lisätä kuvaan sporttisuuden vaikutelmaa tennareilla).
                         
Housut olivat liian helpot tehdä, minkä seurauksena Askarteluapinan kaapeissa on nyt liian monta paria housuja, jotka ovat kyllä ihan kivoja, mutta joita ei oikeastaan voi pitää ellei ole erityisen mieltynyt itsensäpaljasteluun (kotona kylläkin ihan ok, miten lie tähän suhtaudutaan joogapiireissä). Tein housuista mielestäni ihan napakoita, mutta siitäkin huolimatta ne löystyvät käytössä yllättävän nopeasti. Ilmeisesti näistä saisi tehdä niin kireitä, että ne soivat päällä.  Onneksi  yksistä housuista tuli sentään ihan käyttökelpoiset, mikä lienee jämäkämmän kankaan ansiota.

    Tässä puolestaan ehkä koko kansainvälisen joogahousuhistorian  hirvittävimmät yksilöt, jotka   
     näyttävät kuvassa jopa siedettäviltä. Todellisuudessa nämä ovat 
 kuitenkin kaikessa läpikuultavuudessaan ja liurukkuudessaan suorastaan
luotaantyöntävät.


Sain itseni tajuamaan jossain vaiheessa, että juttu ei vaan oikein toiminut ja tajusin lopettaa housutehtailijan urani ajoissa. Onneksi t-paidoista riitti tavaraa vielä muihinkin kokeiluihin, muun muassa yhteen ihan supersöpöön kesäkesäkesä-juttuun. Siitä lisää myöhemmin.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Vaahtopää

Joulun aikaan näin eräillä pikkuisilla käsityömessuilla superlonista väännettyjä käsinukkeja, joihin rakastuin ihan päätäpahkaa, ja toki sitten itsekin halusin kokeilla onnistuisiko moisten tekeminen. Koska tosinaiset eivät ohjekirjoja lue, aloitin nuken teon tyylilleni uskollisesti musta tuntuu -periaatteella. Vaahtomuovipalanen sai tuntea kynsisaksien voiman ja palasesta muotoutui vaahtopää, joka nyt luonnollisesti on vielä kaukaakin kauempana esikuvistaan, mutta joka kuitenkin etäisesti muistuttaa jo jonkinmoisen eliön päätä. Pään saa ilmeilemään pään taakse tehtyjen kolojen ansiosta, tosin tältä päältä luonnistuu vain ja ainoastaan muikea hampaaton mummo -ilme.


Tällä hetkellä pää on tauolla kaapissa lähinnä siitä syystä, että en oikein tiedä miten jatkaa. Pää tarvitsisi väriä, mutta mietin vielä minkälaista väriä käyttää. Voisi olla näppärää googlettaa miten näitä nukkeja nyt ylipäätänsä tehdään, mutta saa nyt nähdä... Kun päässä on väriä, voin alkaa miettiä nuken yleistä habitusta.

Ja sen jälkeen kun nukke joskus tulevaisuudessa on valmis on aika pohtia, että mitä ihmettä  sillä oikein ylipäätään teen.