Näytetään tekstit, joissa on tunniste Materiaalia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Materiaalia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. syyskuuta 2011

Näkinkenkäreissu

En ole ollenkaan rantaihmisiä, koska rannalla on kuuma, tylsää ja siellä tapaa olla myös liian paljon hiekkaa. Tulee hiki ja nälkä ja iho haisee kummalle (siis hielle ja aurinkorasvalle). Toveri sai suostuteltua kuitenkin viime viikolla rantaretkelle.

Yllättäen ei ollutkaan paskempi reissu, koska
a) rannalla oli yön aikana tapahtunut kummia: ranta oli täynnä vesikuoppia, jotka puolestaan olivat täpösellään nyrkinkokoisia simpukankuoria. Ei käynyt aika pitkäksi kun zimpukoita soreasti keräilin.
b) ei tarvinnut olla tuntia pidempää
c)  lopuksi pääsi rantaravintolaan syömään  herrrrrkullisia navaja-simpukoita. Noitapa ei ihan joka päivä saakkaan, piti syödä varastoon.

Täsä näitä kuoria nyte sitte olis:
Löysin myös simpukan, jonka kuoret ovat vielä kiinni toisissaan. 
Hypnoottinen esine, semmoinen aarre.
Myyy PRECIOUSSS.

 Vielä en tiedä mitä noista tekisi (kynttiläkippoja, simpukkakranssin, peilinkehyksen (not), helvatanmoisen tuulikellon?), joten ideoita otetaan taas nöyrimiten vastaan.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Huonekaludyykkarin märkä uni

Toverin kaveri osti mummonsa asunnon ja kertoi heittävänsä vanhat kalut ulos. Ennätin väliin ja sain valita parhaat  päältä. Näitä aartehia sai posket väärällään kantaa ja pikkupösön runko huusi hoosiannaa lastin alla, mutta pikkumaterialistin sydän kuitenkin tykytteli onnesta.








 
Jatkoa seuraa jahka kesäflunssasta ja odotetusta lomalaisaallosta selvitään...

torstai 4. marraskuuta 2010

Aarteenmetsästys

 
 Männäviikolla bongasin kotimatkalla bussin ikkunasta pahvinkeräyspisteen vieressä nököttävän yöpöydän. Nousin heti seuraavalla pysäkillä pois ja korjasin reppanan parempaan talteen. Törkeässä kunnossahan kaveri on, toinen laatikkokin kadoksissa, mutta materiaaliltaan ehtaa (ötökkävapaata) puuta. Potentiaalia tässä siis on ja ideoitakin olen jo päässäni muhiskellut tämän varalle, pitäisi vaan  pistää töpinäksi ennen kuin tulee sanomista rojun raahamisesta nurkkiin kuljeksimaan.

Täälläpäin maailmaa ei ole mitenkään hirveän tavatonta, että roskisten viereltä löytyy suht' hyväkuntoistakin tavaraa (siis ei pelkästään vaan tämmöisiä laatikkopuolia pöytäparkoja). Joka kuukausi kussakin lähiössä on myös tietty päivä, jolloin oikein luvan kanssa saa dumpata  vanhat kalut pihalle. Pari kertaa olen saanut houkuteltua Toverin aarteenmetsästysretkelle autokuskiksi, mutta valitettavasti järjestetyt tourit ovat tähän mennessä tuottaneet laihanlaisia tuloksia. Parhaimmat löydöt tekee yleensä aina silloin kun ei ole mitään mahdollisuuksia tuoda aarteita kotiin asti: vieläkin kaiholla muistelen Barcelonan kaduille jäänyttä siroa  käsinojallista herrastuolia...

Parisen vuotta sitten löysin nykyisen kotimme roskiksesta nuhjuisen vihreällä kankaalla vuoratun jakkaran. Maalasin jalat kiiltäviksi oranssilla maalilla ja vaihdoin kankaan Ikean puuvillakankaaseen, johon aikoinani  melkoisesti  hullaannuin. Tuli kovasti mieleinen, mutta tilanpuutteen vuoksi se ei suinkaan patsastele asuntomme paraatipaikalla kuten kuvassa, vaan makuuhuonen nurkassa vaatekasan alla. Samanmoisen jakkaran olen löytänyt toisenkin, jonka muodonmuutoksen jälkeen lähetin Toverin siskolle asumaan. Siitä vasta tyylikäs tuli, mutta kuva on unohtanut ottaa. Täytynee korjata asia seuraavalla visiitillä.



Suomessakin olen tavaraa roskiksesta sisälle kantanut. Yhdessä ystävän ja myös silloisen kämppiksen kanssa tehtiin vuosisadan löytö kun kohdattiin sateenkastelema, mutta muutoin varsin elegantti 50-luvun koivuinen sohvapöytä roskakatoksen nurkasta. Kyseinen yksilö sai limenvihreää maalia pintaansa ja viettelee nyt ansaittuja eläkepäiviään ystävän nykyisessä kodissa.   

Ilmaisen kaman aiheuttama löytämisen riemu on hekumallisen ihanaa! Niin ihanaa, että jopa uneksin siitä. Pari yötä sitten kohtasin unimaailmassa kolme lappeelleen kaadettua roskakonttia, johon oli sievästi aseteltu esille jonkun kodin jäämistöä. Kyllä sydän tykytteli, kun yritin niitä parhaani mukaan ostoskärryihin (?) haalia, ennen kuin muita ilmestyisi apajille.  Oboy, se vasta oli uni se!

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Kohti langattomampaa elämää

Toverin mielestä kotonamme on  ihan liikaa lankoja, askarteluvälineitä ja kankaita. Eiliseen asti olin ajatellut, että hei,  vesa ei vaan tajuu, mutta eilen kuitenkin huomasin, että ainakin sitä lankaa on aika paljon, rohkenisinpa väittää, että jopa ihan pikkuisen liikaa. Tähän johtopäätökseen tulin, kun aamusella huomasin, että pitäisi saada aikaiseksi jotain, jolla perjantaina voisi synttärilahjoa Toverin äitiä. Koska en just' sillään viitsinyt lähteä kaupunkiin lankaostoksille, päätin tarkistaa jo olemassaolevat lankavarannot. En tiennyt omistavani puoliakaan langoistani (toisaalta puolia langoistani en kyllä välittäisikään omistaa, alempana näette miksi) ja lahjamateriaaliksikin löytyi ihan korkkaamaton vyyhti vihreää mohairmaista pörrölankaa. Lahja on vielä päättelyä vaille valmis, joten siitä tuonnempana tulevaisuudessa. Sen sijaan tahdon ihan välttämättä jakaa kanssanne lankakorieni minulle aiheuttaman häpeän. 

Uskoin olevani moraalisen herätyksen tarpeessa, minkä vuoksi kokosin olohuoneen pöydän päälle kaikki vyyhdit, kerät ja nöttöset, mitä olen viimeisen neljän vuoden aikana milloin mistäkin koreihini haalinut. Hannapartasmaiseen tyyliin sätin itseäni turmiollisista lankatavoistani. Ei ihminen, joka neuloo korkeintaan neljän sukan verran vuodessa tarvitse tällaista määrää lankaa. Kaikkein pahinta ei kuitenkaan edes ole lankojen määrä, vaan laatu. Korit pullollaan kiinalaista villaa ja tekokuitua; missä ovat kaikki alpakat, bamboot ja merinot, kysynpä vaan.


Yksi kolmesta lankakoreistani oli oikein tosissaan rappiolla. Roskien ja epämääräisten tekeleiden (jotka yleensä roikkuivat vielä emokerässään lankanapanuoransa varassa) ohella se piilotteli sisuksissaan polttamatonta Fortunaa (merkillistä jo senkin takia, että meillä ei (käsittääkseni) polteta). Olisi ehkä pitänyt jättää moinen paheiden pesä rauhaan siinä toivossa, että sieltä muutaman vuoden kuluttua löytyisi vaikkapa (täysinäinen) rommipullo. 

Tämä kaikki kuitenkin sai minut tajuamaan, että jotain täytyis teherä. Noh, lupaankin tässä ja nyt olla ostamatta enää lisää lankoja ennen kuin entiset langat on kulutettu. Tehtävä voi osoittautua luultua hankalammaksi, sillä joukossa on myös tällaisiä yksilöitä. Onneksi joulu on tulossa ja lahjottavia riittää, hah. 


Ps. Jos nyt kuitenkin sorrun ostamaan muutamaan vyyhdin lisää niin vetoan seuraavaan: punnitsin lankoja tavallisella henkilövaa'alla ja lukema näytti 0.0kg, mikä siis tarkoittaa, että eihän näitä lankoja edes oikeastaan ole olemassa, tai siis jos on niin ei ainakaan yhtään enempää kuin 99 grammaa ja se on aika vähän se!

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Tipitii

Sisko tarvitsi jotakin keltaista töissä pidettäväksi. Tipunkeltainen ei selvästikään ainakaan tähän aikaan vuodesta ole kovin pop, sillä kaupoista ei löytynyt oikein mitään järkevän näköistä keltaista asustetta tahi korua. Lopulta päädyin helmikauppaan, josta ostin erilaisia tykötarpeita. Tämä tapahtui reilu kuukausi sitten,  mutta vasta eilen ryhdyin tositoimiin. Yleisen pakertelun, tulella ja teipillä söhräämisen sekä  tuhannen solmun (ja niiden aukaisun) jälkeen kaulakoru oli valmis. Koskaan ennen en tämmöisiä ollutkaan tehnyt, joten vallan tyytyväinen olen lopputulokseen. Enemmän volyymia se ehkä saattaisi kaivata, mutta minkäs teet kun piheyksissäni en raaskinut ostaa yhtään enempää nauhaa taikka helmiä.


Vaikka helmistä saattaakiin olla uupelo, niin villalangoista ei. Serkun vaimolla oli maailman suloisimpien puolitoistavuotiaiden kaksosten lisäksi hirveä läjä mummovainaansa(?) villalankoja, joita ei kuulema käyttänyt. Vyyhdit olivat odottaneet muutamia (kymmeniä) vuosia  muovisäkissä parempia aikoja, mutta nyt pesun jälkeen  ne pääsenevät vihdoin puikoillekin asti.  Itsekin kotiuttanen muutaman kerän, on meinaan niin mahtavan sävyisiä.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Ökyilyä

Kävin viime viikolla ökyilemässä Oulun Metsolassa, josta ostin pilvitrikoota ja samettimaista pöllökangasta. Aika herkkuja kankaita, mutta kovin tyyriitä. Siksipä ostinkin näitä yhteensä vaan metrin verran, josta saanen aikaiseksi kaksi paitaa ja kahdet housut.  Sitten kun oon rikas nainen, valkaisen ensiksi hampaani ja sen jälkeen ostan näitä ihania kankaita metritolkulla.
Vaihdan kahden viikon kuluttua eteläisimmille leveysasteille (ja huonommille kangasapajille), mistä syystä olen yrittänyt Ebaysta etsiskellä jotakin kivoja ja retroisia kankaita, mutta huonoin tuloksin. Joitakin hassuja japanilaisia kuoseja löysin, mutta niistäkin suurin osa taisi olla tavallista puuvillaa, ja itse haluaisin jotain jossa olisi joustoa.  Osaisiko joku sanoa joitakin  valmistajaa, jonka kankaita olisi netin kautta tilattavissa?  Esimerkiksi Metsolan sivuilla ei  mainita valmistajia (kaikki ei kai kuitenkaan Metsolan omia kankaita?), muutenkin kavahdin ja läksin äkkiä sivuilta pois nähtyäni kehotuksen "Nyt naiset ompelemaan!".

Vaatehommien ohella on myös koukku heilunut. Neula sen sijaan ei. Mummunruutuisen vauvanpeiton takapuoli on näyttänyt tältä jo viikon.  Aika kätevää olis, jos näitä malttaisi päätellä jo siinä virkatessa.

Clas Ohlsonin pitäisi maksaa Puikko hukassa -blogin Anniinalle provikkaa, sillä en käsittääkseni ole ainoa, joka hänen innoittamanaan on kipaissut Clasulle hakemaan Dymon. Ihan tarkkaan en tiedä, että mitä varten ostin tämän, mutta tällasen olen kuitenkin oikeastikin aina halunnut. 

Terveisin mainonnan uhri ja materialisti :)

keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Pyknikot taas ovat luonteeltaan syklotyymeja

Poikkesin eilen kirppiksellä sillä varjolla, että piti nousta bussista pois ostamaan maitoa ennen omaa pysäkkiä. Kirppis oli siinä sitten muka sattumoisin matkan varrella kotia päin tallustaessa... Kaikin puolin hyvä poikkeama, koska rahaa ei hassautunut juuri nimeksikään, mutta jotakin kuitenkin löytyi. Yrjö Kallaksen vuonna 1938 toimittamassa Pikku jättiläisessä (Tietokirja nuorisolle, muistikirja aikuisille, ohjekirja opiskelijoille) ja erityisesti sen sivuissa näytti olevan kosolti ainesta askarteluapinointiin ja koska hintaakin oli alle euron, sai maitopurkki kaverin kotimatkalle. Alkujansa kirjaa tuskin ihan näin halvalla on hankittu, luulen ma. Hintaa en tiedä, mutta sen tiedän kuka on teoksen aikanaan itselleen hankkinut, siis jos etusivulla olevaan tekstiin "Aaro P. Ostettu 1938 Jouluksi" on uskominen. Olen tässä nyt päivän läräillyt opusta ja imenyt itseeni sivistystä kaikilta mahdollisilta elämän aloilta metafysiikasta ja esperannon alkeista lennokkiharrastukseen, ja alkanut empiä raaskiiko tuota nyt ollenkaan ruveta saksimaan. Varsinkaan kun takakannesta löytyi lappu, johon nätisti on kirjattu muistiin tytskyjen nimiä ja päivämääriä, liekö näiden syntymäpäivät..? Melkoinen donjuan tuo Aaro tainnut olla.
Pimpula?

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Peukalopöpö

Kirppikseltä halusi välttämättä lähteä mukaani kasa lasten satusarjakuvalehtiä 60-luvulta. Vaikka jouduin pulittamaan seitsemästä lehdenraakileesta kolme ja puoli euroa, niin pakko oli ostaa, koska  jotain tällaista luulisinkin tarvitsevani seuraavaan projektiin. Laitan sakset laulamaan ja erikeepperin virtaamaan het'silleen kun kiireet vaan hellittää.
Lehdissä seikkailee muun muassa itselleni tuntematon tuttavuus nimeltä Peukalopöpö. Siis jos tuolla nimellä viitataan tuohon ukkeliin, vai lienekö se sadun nimi noin yleensä..? Aloin lukea tarinaa, mutta oli niin ihmejuttua, että jätin keskin ennen kuin olin päässyt siihen kohtaan missä selviää, että mikä tai kuka tuo Peukalopöpö mahtaa olla. Se etten muka tuntisi Peukalopöpöä, on kuitenkin pelkkää bluffia. Jonkin sortin pöpö iski ainakin silloin kun tätä rukkasta pusersin, nähtävästi vielä juuri sillä kriittisellä hetkellä kun piti peukalolle paikka päättää. Ohje on täältä, mutta ihan ite keksin rikkoa rutiineita ja töräyttää peukalon keskelle kämmentä. Kuvassa on yritetty kuitenkin kaunistella todellisuutta venyttämällä peukkua vasemmalle niin paljon kuin jänteistä vaan lähtee.   Onneksi yks vika ei komiassa haittaa!