Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelun rajamailla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelun rajamailla. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. marraskuuta 2012

Nakkernikkernakkernikkeraa

 Kuuletko, kuinka joku taloasi nakertaa...
P.S. Sain Liebster Blog -tunnustuksen Pienet mustanaamiot Nappi ja Penni -blogista, suuret kiitokset sinne! Tunnustuksen lähetän eteenpäin  iiven ihmetykset -blogille ja  Keittotaidon antiakatemialle.

Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster- palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi blogia, (joilla alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavan sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.


tiistai 4. tammikuuta 2011

Juuret

Juuriaan ei sovi unohtaa, niistä pitäisi myös olla ylpeä  (aina näin ei ole ollut, ala-asteella leikittiin alvariinsa hesalaisia). Siksipä siskon joulupakettiin vilahti kotiseutusormus. Tätä ei voi oikein askarteluksi nimittää, muuta ei tarvinnut nimittäin tehdä kuin etsiä kartasta kuva ja lätkäistä kuplatarra päälle. Sitten vaan leikattiin ylimääräinen pois, tippa liimaa sormuspohjaan ja se oli siinä.

Tarvikkeet Etsystä: sdormuspohjat DIYornamentista, tarrat The Glass Connectionista.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Wannabe-muotibloggarin huopahommia

Globalisaation metanarratiivien (hah) ohella olen viimepäivinä pohtinut mitä kaikkea sitä lahjoittaisi jouluna. Aika monta juttua onkin jo valmiina, mutta niitä ei nyt sovi tässä esitellä, ehei. Ideoita apinoitavaksi on löytynyt paaaljon netistä. Yhtenä päivänä esimerkiksi selailin huopa-askarteluihin erikoistunuttta   Fieltromania-blogia ja törmäsin tämmöiseen tutoriaaliin. Kukassa näytti olevan melkoisesti lahjapotentiaalia. Ei tullut ihan samannäköinen kun ohjeessa, kai jo senkin takia, että käyttämäni huopa oli tavallista ohutta askarteluhuopaa. Lisäksi jämäkän liiman puutteessa ompelin koneella terälehdet tuolla tavalla törölleen ja lopulta vielä käsin ompelin terälehdet toisiinsa. Niin, ja sitten kun kukka oli valmis huomasinkin, että tämmöistähän tarvitsinkin ihan itsekin. Söin kuormasta, näin kävi.
Leikin tässä nyt vähän muotibloggaria samalla kun esittelen rossia tositilanteessa rinnuksella roikkumassa. Toverin mummolasta löytyi Toverin äitin vanhoja, käsintehtyjä leninkejä 1960-luvulta, jotka luvan kanssa toin kotiin ja muokkailin sopivaksi eli kaventelin vyötäröltä ja pidentelin helmoja säädyllisemmiksi.
 
Violetissa mekossa on aika näpsäkkä leikkaus, jota yritän tuossa allaolevassa piirrustuksessa havainnollistaa. Mekko on ommeltu viidestä kappaleesta (a,b,c,d,e), ei vaikuttaisi ihan hirmuvaikealta.
Tätä smurffinväristä mekkoa on käytetty vuonna 1965 eräissä häissä.   En tiedä onko tuo väri pikkuisen liian säpäkkä omaan makuuni, mutta aika söpöläinen tämäkin leninki on olkarusetteineen (ja rintsikanolkaimet kurissa pitävine nepparilenkkeineen,  tämmöiset pitäisi olla pakolliset kaikissa hihattomissa vaatteissa).
Flowerpoweria ja vapaata rakkautta julistaa tämä trumpettihihainen(!) mekko, jota edellinen omistaja on kuulema kovasti käyttänyt. Tämänhetkinen lempimekko se itsellenikin on.
 Kyllä,  olen herännyt noihin uumalla pidettiin vöihin vasta nyt ja ole varsin mieltynyt niihin, kuten kuvista saattaa huomata.

Ensi kerralla sitten jämäkämpää askarteluasiaa, kenties!

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Lisää hennaa, lisää varpaita

Toissapäivänä laitoin taas hennaa tulemaan. Laitoin sokerit sekaan jo heti alussa, jonka jälkeen vein elmukelmuisen purnukan pannuhuoneen lämpöön reiluksi vuorokaudeksi. Annoin tahnan olla iholla yön yli. Ilmeisesti tämmöinen menettely miellytti hennaani, koska ikinä aikaisemmin en ole saanut aikaan näin tummaa ja näkyvää jälkeä. Vielähän tuo on barbaarisen kömpelöä ja paksuviivaista (seuraavalla kerralla ihan varppina teen niitä tötteröitä, josko siten saisin aikaan vähän ohuempaa viivaa...), mutta ainakin se nyt siitä jonnekin näkyy! Kuviosta itsestään ei nyt ehkä ihan tullut mieleistä (kerkesin tuota vasenta yläkulmaakin johonkin jo märkänä söhäistä) mutta  se ei haittaa, koska pidän tuota värin tummuutta jo niin suurena edistysaskeleena.
Kerrottakoon nyt vielä, että tein myös kantapäähän kuvion, joka kuitenkin levisi niin, että tuloksena on nyrkinkokoinen intensiivisen oranssi läikkä. Avojaloinhan tässä ei vielä tartte olla onneksi ainakaan kuukauteen, joten nou hätä. 

Niin ja kaupan päälle sain vielä röökimuijan sormet. Tämä meni paremmin kuin hyvin.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Ei näin

Jaa-a, enpä tiedä viittikö tätä postausta laisinkaan julkaista, koska kyse ei ole aivan puhdasoppisesta askartelusta. No menköön kun ei tässä nyt muutakaan ole tarjolla (yksi juttu on kyllä melkein valmis, odottelee vielä silitystä). Varoitettakoon, että jatkaessanne lukemista joudutte kasvokkain varpaideni kanssa. Hih, eihän näin voi oikeasti sanoa mutta tänään uhmaan sääntöjä tietoisesti. Nyt hus pois äkkiä jos varpaani eivät (muka) kiinnosta. Tai siis kyllähän ne tuossa jo näkyy.

Asiaan! Siitä huolimatta, että PPD:tä sisältävällä mustalla hennalla on saatu erittäin makaaberiakin jälkeä aikaan, uskalsin hankkia ebaysta viime kesänä ihan tavallista hennajauhetta tatskatarkoituksiin. Tein jalkoihin muutamia kuvioita, joista tuli tietty vähän kömpelöitä, mutta kuitenkin ihan tyydyttäviä ja pitkäkestoisia. Aloittelijan tuuria, luulen, koska sen jälkeen hennailu on flopannut kerta toisensa jälkeen. Ja niin floppasi tänäkin viikonloppuna.
Tein tahnaa kaikella rakkaudella ja huolella (lämmittelin sitä muun muassa kovalevyn kupeessa), kunnes sitten unohdin ennen nukkumaanmenoa lisätä siihen sokeria. Sunnuntaina herättyäni tajusin vibani, jolloin paniikissa lykkäsin kulhoon sokeria ainakin kymmenkertaisesti sen määrän mitä ohjeissa sanotaan. Tahnasta tuli kyllä silkkistä, mutta niin sitkoista, ettei se tahtonut tulla  ulos pussista (jepajep, voisi harkita josko niitä pursotintötteröitä värkkäisi joku päivä). Perselleen tämä meni kyllä ihan kaikkinensa. Iholla siirappi levisi ihan justiinsa kun sen oli siihen saanut. Jaksoin olla käsi ojossa ehkä tunnin, jonka jälkeen tunnustin tappioni ja kävin pesemässä sotkun pois. Onneksi en kauempaa antanut olla, koska kyllä siitä kuiten ehti jonkinlainen läikkä käteen jäädä.

Tahna oli kyllä livenä ruskeampaa. Niin kerta.
Näin ei siis ainakaan tehdä hennatatuointeja, sen opin. Vielä en tietenkääm luovuta, mutta ennen uutta yritystä  voin lueskella esimerkiksi täältä , että miten niitä sitten oikein pitäisi tehdä.