Jaa-a, enpä tiedä viittikö tätä postausta laisinkaan julkaista, koska kyse ei ole aivan puhdasoppisesta askartelusta. No menköön kun ei tässä nyt muutakaan ole tarjolla (yksi juttu on kyllä melkein valmis, odottelee vielä silitystä). Varoitettakoon, että jatkaessanne lukemista joudutte kasvokkain varpaideni kanssa.
Hih, eihän näin voi oikeasti sanoa mutta tänään uhmaan sääntöjä tietoisesti. Nyt hus pois äkkiä jos varpaani eivät (muka) kiinnosta. Tai siis kyllähän ne tuossa jo näkyy.
Asiaan! Siitä huolimatta, että PPD:tä sisältävällä
mustalla hennalla on saatu erittäin makaaberiakin
jälkeä aikaan, uskalsin hankkia ebaysta viime kesänä ihan tavallista hennajauhetta tatskatarkoituksiin. Tein jalkoihin muutamia kuvioita, joista tuli tietty vähän kömpelöitä, mutta kuitenkin ihan tyydyttäviä ja pitkäkestoisia. Aloittelijan tuuria, luulen, koska sen jälkeen hennailu on flopannut kerta toisensa jälkeen. Ja niin floppasi tänäkin viikonloppuna.

Tein tahnaa kaikella rakkaudella ja huolella (lämmittelin sitä muun muassa kovalevyn kupeessa), kunnes sitten unohdin ennen nukkumaanmenoa lisätä siihen sokeria. Sunnuntaina herättyäni tajusin vibani, jolloin paniikissa lykkäsin kulhoon sokeria ainakin kymmenkertaisesti sen määrän mitä ohjeissa sanotaan. Tahnasta tuli kyllä silkkistä, mutta niin sitkoista, ettei se tahtonut tulla ulos pussista (jepajep, voisi harkita josko niitä pursotintötteröitä värkkäisi joku päivä). Perselleen tämä meni kyllä ihan kaikkinensa. Iholla siirappi levisi ihan justiinsa kun sen oli siihen saanut. Jaksoin olla käsi ojossa ehkä tunnin, jonka jälkeen tunnustin tappioni ja kävin pesemässä sotkun pois. Onneksi en kauempaa antanut olla, koska kyllä siitä kuiten ehti jonkinlainen läikkä käteen jäädä.
Tahna oli kyllä livenä ruskeampaa. Niin kerta.
Näin ei siis ainakaan tehdä hennatatuointeja, sen opin. Vielä en tietenkääm luovuta, mutta ennen uutta yritystä voin lueskella esimerkiksi
täältä , että miten niitä sitten oikein pitäisi tehdä.