torstai 25. marraskuuta 2010

Tytön paras kaveri, pullistunut ego ja muuta siipeilyä

Muistatteko vielä tämän kaverin?
Viikonloppuna sain ostettua tarveaineet eli maalin ja vanerilevyn yökkärin kunnostamiseen, tiistaina oli myös puhtia sen verran talossa, että aloin hommiin. Kunnostamisen melskeessä löytyi myös uusi rakas ja tytön paras kaveri, Boschin hiomakone. Tai ei tuo nyt uusi juttu ole, mutta tavallisesti aina ollut semmoista hienonhienoa paperia pohjassa. Tällä kertaa laitoin kunnon röpökivipaperin ja kerran tarvitsi vaan vetäistä ja avot, se oli siinä. Jos tätä ei meillä olisi, haluaisin ehdottomasti tämmöisen joululahjaksi. 
Hiomisen (ja keittiön siivoamisen) jälkeen maalasin pöydän oliivinvihreäksi mattamaalilla. Eka olin ehkä vähän, että yök mattaa (ostin kun kiitäävää ei ollut hyllyssä enkä jaksanut odottaa enää kauempaa), mutta lopputulos on ihan ok. Tästähän puuttui toinen laatikko, niinpä ostin rautakaupasta  myös vanerilevyn, jonka ne  siellä samaan hintaan leikkasivat mittojen mukaan. Jos olisin mitannut leveyden oikein heti ekalla kerralla (mittavirhe oli kyllä mitan syytä, siitä kun puuttuu yksi sentti. I'm not kidding), ei olisi tarvinnut enää kotona alkaa sahan kanssa leikkimään. Tykkään kuitenkin mennä sieltä missä aita on niin korkea, että välillä ei pääse yli ollenkaan. 
Yhteiskunnallinen kohoaminen ja roskiskundin elämän taaksejättäminen aiheutti yöpöydälle pienoista egon pullistumista, mikä näkyi siinä, että ennen paikallaan mallikkaasti rullannut laatikko ei mahtunut enää millään koloonsa. Jouduin hiomaan laatikkoa pienemmäksi, mutta höylää olisi tarvittu. Kyllä se nyt siitä aukeaa melko hyvinkin kun sille päälle sattuu. Muutenkin laatikko joutunee jatkotoimenpiteitten kohteeksi. Maalasin siihen nyt siiventapaisia ja muuta abstraktia huttua, mutta oikeasti haluaisin tehdä tästä vaaleanvioletin  ja kuluneen oloisen.
 
Ja siinä sitä nyt törötetään niin sievänä että. 
Maalasin taustankin, että viitsii pitää kukkapöytänä ikkunan edessä.
 
Loppukevennykseksi kerron mitä meillä tapahtui eilen iltasella. Taustaksi sanottakoon, että minä en katso kauhua, Harry Potterissa kulkee raja. Eilen Toveri ehdotti, että katsottaisiin Working Day -sarjan eka osa ja minä tietenkin, että joo, sarjaihmisiä kun olen, vaikka koskaan en kyseisestä sarjasta ollut mitään kuullutkaan. Ekoissa kuvissa näkyi amerikkalainen poliisiauto, mistä syystä ajattelin heti, että kyseessä on huumorisarja. Kun poliisi saapui tapahtumapaikalle, jossa on älyttömästi tyhjillään olevia autoja, ajattelin, että noh, ehkäpä sitten jonkun sortin rikossarja. Kun kuvissa alkoi näkyä autoissa mätäneviä ruumiita, mietin, että joo-o, siis kovemman luokan rikossarja. Siinä vaiheessa kun erään auton takaa näkyy vaan madonsyömät, eteenpäin tallustavat lapsosen jalat, heräsin ja tivasin tiukasti Toverilta: "Onko tämä kauhua, sano onko, onko? Eihän oo, sano onko?". Toveri sanoi epäröiden, että ei pitäisi olla. Pakenin kuitenkin paikalta tietsikan ääreen googlettamaan kyseistä Working Day -sarjaa. Ei tuloksia, täh. Pistin Toverin tavaamaan nimen kirjain kirjailmelta. W-A-L-K... Helvata sentään, Walking Dead!!! Sen lisäksi, että tarvitsen mitä ilmeisemmin englannin kuullunymmärtämisen treenausta, opimme tästä myös sen, että Toverille ei nimi selvästikään ole enne. En vieläkään tajua, että mitä se oikein ajatteli sarjan pitävän sisällään. Ihmissuhdedraamaako?

tiistai 23. marraskuuta 2010

BalthaSari, Ilotyttö ja muut seimen asukit

Viikonloppu oli askartelujen kannalta varsin antoisa, mutta edelleenkin päätyivät kaikki tuotokset pukinkonttiin, joten niitä esitellään vasta sitten joulunpyhinä. Täytepostauksena ajattelin esitellä tässä tänään esille kaivamani seimen. Ainakin täällä Espanjassa ja uskoakseni myös muissa katolisissa maissa olennainen osa joulun henkeä on järjetön seimien kilpavarustelu. Vaikka itseäni vilkkuvaloin ja vesiputouksin koristetut  seimet eivät puhuttele, hyppäsin kuitenkin seimikelkkaan kolmisen vuotta sitten kun ostin täkäläisestä askarteluliikkeestä valmiin kipsihahmosarjan, jota sitten hartaudella maalailin akryyliväreillä (ai niin, Toverinkin annoin maalata yhden lehmän).

Sen lisäksi, että maalailu on mukavaa hommaa, on tässä etuna myös kaupan valmiisiin seimihahmosarjoihin se, että hahmoista voi tehdä oman makunsa (ja uskomustensa) mukaisia. Yhdestä tietäjästä tein naispuolisen, kuvassa strategisesti takavasemmalle sijoitettu kamelia puolestaan puhutellaan tahattoman räikeän ulkoasunsa takia tuttavallisesti Ilotytöksi. Noh, kyllä ne kaupan seimihahmosarjatkin saattavat  joskus positiivisesti omaperäisyydellään yllättää: kotikotona olevaa halpahalliseimeä asustaa muun tutun retkueen ohella identtiset tietäjäkaksoset. 




Tallin sijaan mdf-levyä ja kukkapurkkeja.
Jouluvalot (eivät vilku) sentään laitoin.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Wannabe-muotibloggarin huopahommia

Globalisaation metanarratiivien (hah) ohella olen viimepäivinä pohtinut mitä kaikkea sitä lahjoittaisi jouluna. Aika monta juttua onkin jo valmiina, mutta niitä ei nyt sovi tässä esitellä, ehei. Ideoita apinoitavaksi on löytynyt paaaljon netistä. Yhtenä päivänä esimerkiksi selailin huopa-askarteluihin erikoistunuttta   Fieltromania-blogia ja törmäsin tämmöiseen tutoriaaliin. Kukassa näytti olevan melkoisesti lahjapotentiaalia. Ei tullut ihan samannäköinen kun ohjeessa, kai jo senkin takia, että käyttämäni huopa oli tavallista ohutta askarteluhuopaa. Lisäksi jämäkän liiman puutteessa ompelin koneella terälehdet tuolla tavalla törölleen ja lopulta vielä käsin ompelin terälehdet toisiinsa. Niin, ja sitten kun kukka oli valmis huomasinkin, että tämmöistähän tarvitsinkin ihan itsekin. Söin kuormasta, näin kävi.
Leikin tässä nyt vähän muotibloggaria samalla kun esittelen rossia tositilanteessa rinnuksella roikkumassa. Toverin mummolasta löytyi Toverin äitin vanhoja, käsintehtyjä leninkejä 1960-luvulta, jotka luvan kanssa toin kotiin ja muokkailin sopivaksi eli kaventelin vyötäröltä ja pidentelin helmoja säädyllisemmiksi.
 
Violetissa mekossa on aika näpsäkkä leikkaus, jota yritän tuossa allaolevassa piirrustuksessa havainnollistaa. Mekko on ommeltu viidestä kappaleesta (a,b,c,d,e), ei vaikuttaisi ihan hirmuvaikealta.
Tätä smurffinväristä mekkoa on käytetty vuonna 1965 eräissä häissä.   En tiedä onko tuo väri pikkuisen liian säpäkkä omaan makuuni, mutta aika söpöläinen tämäkin leninki on olkarusetteineen (ja rintsikanolkaimet kurissa pitävine nepparilenkkeineen,  tämmöiset pitäisi olla pakolliset kaikissa hihattomissa vaatteissa).
Flowerpoweria ja vapaata rakkautta julistaa tämä trumpettihihainen(!) mekko, jota edellinen omistaja on kuulema kovasti käyttänyt. Tämänhetkinen lempimekko se itsellenikin on.
 Kyllä,  olen herännyt noihin uumalla pidettiin vöihin vasta nyt ja ole varsin mieltynyt niihin, kuten kuvista saattaa huomata.

Ensi kerralla sitten jämäkämpää askarteluasiaa, kenties!

torstai 4. marraskuuta 2010

Aarteenmetsästys

 
 Männäviikolla bongasin kotimatkalla bussin ikkunasta pahvinkeräyspisteen vieressä nököttävän yöpöydän. Nousin heti seuraavalla pysäkillä pois ja korjasin reppanan parempaan talteen. Törkeässä kunnossahan kaveri on, toinen laatikkokin kadoksissa, mutta materiaaliltaan ehtaa (ötökkävapaata) puuta. Potentiaalia tässä siis on ja ideoitakin olen jo päässäni muhiskellut tämän varalle, pitäisi vaan  pistää töpinäksi ennen kuin tulee sanomista rojun raahamisesta nurkkiin kuljeksimaan.

Täälläpäin maailmaa ei ole mitenkään hirveän tavatonta, että roskisten viereltä löytyy suht' hyväkuntoistakin tavaraa (siis ei pelkästään vaan tämmöisiä laatikkopuolia pöytäparkoja). Joka kuukausi kussakin lähiössä on myös tietty päivä, jolloin oikein luvan kanssa saa dumpata  vanhat kalut pihalle. Pari kertaa olen saanut houkuteltua Toverin aarteenmetsästysretkelle autokuskiksi, mutta valitettavasti järjestetyt tourit ovat tähän mennessä tuottaneet laihanlaisia tuloksia. Parhaimmat löydöt tekee yleensä aina silloin kun ei ole mitään mahdollisuuksia tuoda aarteita kotiin asti: vieläkin kaiholla muistelen Barcelonan kaduille jäänyttä siroa  käsinojallista herrastuolia...

Parisen vuotta sitten löysin nykyisen kotimme roskiksesta nuhjuisen vihreällä kankaalla vuoratun jakkaran. Maalasin jalat kiiltäviksi oranssilla maalilla ja vaihdoin kankaan Ikean puuvillakankaaseen, johon aikoinani  melkoisesti  hullaannuin. Tuli kovasti mieleinen, mutta tilanpuutteen vuoksi se ei suinkaan patsastele asuntomme paraatipaikalla kuten kuvassa, vaan makuuhuonen nurkassa vaatekasan alla. Samanmoisen jakkaran olen löytänyt toisenkin, jonka muodonmuutoksen jälkeen lähetin Toverin siskolle asumaan. Siitä vasta tyylikäs tuli, mutta kuva on unohtanut ottaa. Täytynee korjata asia seuraavalla visiitillä.



Suomessakin olen tavaraa roskiksesta sisälle kantanut. Yhdessä ystävän ja myös silloisen kämppiksen kanssa tehtiin vuosisadan löytö kun kohdattiin sateenkastelema, mutta muutoin varsin elegantti 50-luvun koivuinen sohvapöytä roskakatoksen nurkasta. Kyseinen yksilö sai limenvihreää maalia pintaansa ja viettelee nyt ansaittuja eläkepäiviään ystävän nykyisessä kodissa.   

Ilmaisen kaman aiheuttama löytämisen riemu on hekumallisen ihanaa! Niin ihanaa, että jopa uneksin siitä. Pari yötä sitten kohtasin unimaailmassa kolme lappeelleen kaadettua roskakonttia, johon oli sievästi aseteltu esille jonkun kodin jäämistöä. Kyllä sydän tykytteli, kun yritin niitä parhaani mukaan ostoskärryihin (?) haalia, ennen kuin muita ilmestyisi apajille.  Oboy, se vasta oli uni se!

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Arkajalat

 
Yritin raivata tilaa mininaulakkoomme kun törmäsin tähän viime jouluna Toverille annettuun huppariin. Olin  kaukaaviisaana hankkinut kesän alennusmyynneistä vitosella mustan miesten hupparin, johon sitten joulun alla kangasvärivimmassani painoin The Goonies -elokuvan logon, jonka olin tietenkin löytänyt täältä. Gooniesit olivat vieneet Toverin sydämen jo lapsena, mutta itselleni vuonna 1985 ilmestynyt elokuva oli täysin uusi tuttavuus. Olen kahteen otteeseen yrittänyt filmin katsoa, ekalla kerralla homma kaatui teknisiin ongelmiin, toisella kerralla uupumukseen. Vaikka itseltä pätkä on vielä näkemättä, uskon sen kuitenkin jo vuosikertansa ansiosta olevan  lajissaan erinomainen, aivan kuten samana vuonna päivänvalon nähneet Paluu Tulevaisuuteen -elokuva, Kymppitonni ja allekirjoittanut.