keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Seitsemän vihreää nappia

 Kirpparilta aikoinaan hankittu neuletakin napit olivat päässeet rispaantumaan, näin ikään:
 Tartti tehdä jotain. Eilen istuksin telkkarin edessä pyhäpäivää viettämässä (ja katoin muun muassa Mustan joutsenen, joka pääsi yllättämään, ihan toisenlaista elokuvaa kun odotin) ja siinä samalla virkkasin napeille uudet päällykset. Lankavarastossa oli vain vihreää ja sinistä ohutta puuvillalankaa, valitsin vihreää vaikka oikeasti olisin kyllä halunnut ihan vain mustaa.

Tein 1.5 koukulla eka 4 ketjusilmukkaa, yhdistin ne ja virkkasin ympyrän täyteen pylväitä. Sitten tein kiinteitä silmukoita kaksi kerrosta, jonka jälkeen pylväitä joka toiseen kiinteään. Tuloksena kuulokkeiden pehmeää suojusta muistuttava "baskeri". 
Baskeri laitetaan napin ylle ja napin alta kurotaan luomus umpeen niin kuin parhaiten kyetään. Tyyli on vapaa, päämäärä pyhittää keinot.
 Päättelyn jälkeen nappi päältä (vasemmalla) ja alta (oikealla).
Nyt on yksi vähän erilainen projekti meneillään, toivottavasti saan sen nopskasti valmiiksi ja ihmisten ilmoille. Ei täsä tänään tämän enempää, son moro!

2 kommenttia:

  1. Ihan super idea! Ihanat napit. Itsekin olen viimeaikoina ollut innostunut virkkaamisesta ja tätä voisikin kokeilla johonkin paitaan!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, ne on kivat napit ja syntyivät nopsasti! Että eikun kokeilemaan :)

    VastaaPoista