Suomalaisen alesta löytyi kympillä Jan Eatonin 200 virkattua ruutua -opus. Kylläpä piristi putkiaivovirkkaajan päivää huomata, että isoäidinneliö ei ole ainoa tapa tikuttaa ruutuja. Toisaalta vähän nappaa tämä oma pahvipäisyys, sillä kirjan ohjeet on hyyyvin yksinkertaisia, jujuna niissä on vain perussilmukoiden yhdistely. Mainio kirja (vaikka tuossa otsikon luvussa on kyllä vähän lapinlisää) kerrassaan. Kyllä valaistuminen on aina kymmenen euron arvoista.
Aloitin pympylöiden virkkaamisella. Tulee aika jännää pintaa varsinkin kun tekee liian pienellä koukulla ja erittäin rouhealla langalla. En tiedä vielä mikä virkkauksesta on oikein tulollaan, mutta sen verran jäykkää tavaraa, että seisoo kohta omilla jaloillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti