maanantai 3. syyskuuta 2012

Kesähiiri

On ollut vähän vetämätön olo blogin suhteen, mutta kulissien takana olen sen sijaan ollut aika peto. Täällä on kuulkaa koukut, puikot ja neulat viuhuneet semmoiseen tahtiin, että hitaampia heikottaisi. Nyt tuntuisi, että ehkäpä myös olisin iskuvalmiina raportoimaan askartelusaavutuksistani, joten tästä lähtee, kalvetkaa kateudesta!

Alkukesästä löysin Pinterestistä neulahuovutetut eläimet, ja olin ihan että vau (ja myös että en kestä, liiiiiiiian söpöjä). Kun heinäkuussa päästiin Suomeen ja huopa-apajille, heti halusin koittaa kuivahuovutusta.    Mainittakoon, että oli metka reissu noin muutoinkin: Toveri ekana lomapäivänä päätti näyttää, että vaikka Espanjassa ei oikein muu sujukaan niin kyllä nyt kuitenkin jalkapalloa osataan potkia sillä seurauksella, että kohta oli jo ambulanssi tilattuna meidän omalla jalitsustaralle. Loppuloma sujuikin sitten verrattain hartaissa tunnelmissa Toverin pötkötellessä sängyssä, mikä tietenkin minulle sopi, sillä jäipähän näin enemmän aikaa askartelulle.

Yläasteikäisenä viimeksi olen jotakin huovuttanut, silloinkin ihan tavalliseen tapaan mäntysuovan kera, mutta melko nopsaa sain kuitenkin kuidusta kiinni neulahuovutuksenkin kohdalla. Äärimmäisen koukuttavaa hommaa, vaikka neuloja katkeili reipasta tahtia ja jalkojen ja käsien pohjana ei olisi ehkä kannattanut käyttää paksua rautalankaa (piippurassi olisi ollut viisampi valinta, näemmä).  Ja kyllä noilla pehmoelukoiden muovisilmilläkin saa paljon aikaa, niitä siis hankkimaan.

2 kommenttia:

  1. Ääää, ihan liikaa söpöyttä! Oonkin miettinyt, että mitä sitä varastossa olevista pienistä villanöttösistä tekisi, ehkä meilläkin on kohta pieni eläinarmeija. (:

    VastaaPoista
  2. Näistä saattaa saada kyllä söpöysyliannostuksen, kannattaa olla varovainen kun nettiä selailee. :)

    VastaaPoista