maanantai 11. lokakuuta 2010

Ökyilyä

Kävin viime viikolla ökyilemässä Oulun Metsolassa, josta ostin pilvitrikoota ja samettimaista pöllökangasta. Aika herkkuja kankaita, mutta kovin tyyriitä. Siksipä ostinkin näitä yhteensä vaan metrin verran, josta saanen aikaiseksi kaksi paitaa ja kahdet housut.  Sitten kun oon rikas nainen, valkaisen ensiksi hampaani ja sen jälkeen ostan näitä ihania kankaita metritolkulla.
Vaihdan kahden viikon kuluttua eteläisimmille leveysasteille (ja huonommille kangasapajille), mistä syystä olen yrittänyt Ebaysta etsiskellä jotakin kivoja ja retroisia kankaita, mutta huonoin tuloksin. Joitakin hassuja japanilaisia kuoseja löysin, mutta niistäkin suurin osa taisi olla tavallista puuvillaa, ja itse haluaisin jotain jossa olisi joustoa.  Osaisiko joku sanoa joitakin  valmistajaa, jonka kankaita olisi netin kautta tilattavissa?  Esimerkiksi Metsolan sivuilla ei  mainita valmistajia (kaikki ei kai kuitenkaan Metsolan omia kankaita?), muutenkin kavahdin ja läksin äkkiä sivuilta pois nähtyäni kehotuksen "Nyt naiset ompelemaan!".

Vaatehommien ohella on myös koukku heilunut. Neula sen sijaan ei. Mummunruutuisen vauvanpeiton takapuoli on näyttänyt tältä jo viikon.  Aika kätevää olis, jos näitä malttaisi päätellä jo siinä virkatessa.

Clas Ohlsonin pitäisi maksaa Puikko hukassa -blogin Anniinalle provikkaa, sillä en käsittääkseni ole ainoa, joka hänen innoittamanaan on kipaissut Clasulle hakemaan Dymon. Ihan tarkkaan en tiedä, että mitä varten ostin tämän, mutta tällasen olen kuitenkin oikeastikin aina halunnut. 

Terveisin mainonnan uhri ja materialisti :)

2 kommenttia:

  1. Noita Metsolan kankaita aina itsekin kuolailen kaupungilla. Sun kyllä kannatti ostaa, kun tuli noin kivoja pikkuvaatteita. Vauvanpeitosta on kanssa tulossa aika herkku. :)

    Täytyykin tässä lähettää Clas Ohlsonille työhakemus Dymo-mainostajaksi. ;) Pittäis kyllä ehkä antaa puolet palkasta Väkerrys & Näperrys blogin emilia-:lle, koska se vinkkasi mua alunperin halvoista Dymoista. ;)

    VastaaPoista
  2. Niin minunkin mielestä oli kannattava ostos, aika söpöjä vaatteita noista saa aikaan. Ja lopputilkuista olen saanut vielä muutaman pipon, joten ei hullumpi homma ollenkaan.

    Jep, hakemusta vaan menemään!:)

    VastaaPoista