torstai 9. joulukuuta 2010

Pugs

Joulukuu ei ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan. En ole istuskellut kynttilänvalossa käsitöitä tehden ja glögiä sivistyneesti siemaillen. Sen sijaan olen vuorotellen kironnut ja kiitellyt lakkoajia, istunut lentokoneissa, tehnyt useita matkatavarankatoamisilmoituksia (ja käynyt kahteen otteeseen myös uusimassa garderobia Finnairin ja vakuutuksen piikkiin) ja ollut muutenkin hiukkasen stressaantunut.  Ja väsynyt.  Joka aamu herätessäni luulen olevani jossakin toisaalla. Äsken laskin, että joulukuussa tulen olemaan kokonaisuudessaan  neljä päivää kotona, Toveria näen seitsemän päivän verran. Tavallisesti joulukuu on kuukausien kuningas, mutta koska tänä vuonna se näyttää menevän ihan ohi, ajattelin suhtautua koko jouluun Mielensäpahoittajan asenteella. Että joulukalenterien sijaan vaan perunakalentereita tännekin. 

Marraskuussa olin kuitenkin havaitsevanani jonkinmoista kuplivaa joulutunnetta sydänalassa. Sain muutaman jutunkin silloin tehtyä, nyt pääsen jo esittelemäänkin yhden kun sain viestiä, että paketti oli jo määränpäässänsä. 

Törmäsin tässä taannoin Etsyssä gemmabearin kauppaan, josta bongasin tämän söpöläisen. Pyörää ei kannata keksiä uudelleen eikä hyviä ideoita päästää menemään, mistä syystä päätin  harrastaa apinointia ja lahjoa  lopputuloksella erään valloittavan mopsineidin ja sen kaverin emäntää ja isäntää.

Toteutus ontui vähän joka vaiheessa. Ensiksikin kangastusseilla olisi syntynyt kivempi ja kestävämpi, mutta moisten puutteessa turvauduin silitettävään tulostuspaperiin ja Paintiin, tuohon kaikkien piirustusohjelmien äitiin. Rämpläsin ehkä tunnin jetsulleen oikeaa sävyä murren pintaan, tulostin jopa koeversion, koska silitettävää paperia oli jäljellä vain puolikas aanelonen. Kun oli tosi kyseessä, päätti tulostin laittaa lopun kerskakulutukselle ja tulosti kuvan mustavalkoisena.  Lisäksi silitin kuvan jostain syystä kassin yläreunaan enkä suinkaan keskelle. Vuorestakin tuli liian iso.   Mutta ajatushan se tärkein oli eikä yksi kolo kai komiassa haittaa.

3 kommenttia:

  1. Onpas hauskannäköinen kassi!

    Löysin muuten blogiisi siskosi vinkistä :)

    VastaaPoista
  2. Anna: Mukavalta tuntuu jos tykkäsit!:)

    Outi: Kiitos! Ite olinkin selaillut joskus aikaisemminkin blogiasi sattumalta, sisko mainitsi myöhemmin myös.

    VastaaPoista