torstai 6. tammikuuta 2011

Aalloissa siis

 
Apinafarmin eka virallinen tutoriaali, olkaatte hyvät!

Merihenkinen vauvan makoilualusta

1. Pihistetään lentokoneesta huonolaatuinen fleeceviltti, piilotetaan ilmainen desin kokis käsilaukkuun, talletetaan samaan talteen myös vieruskaverin kosteuspyyhkeet ja sokerit. Jos matka on ollut tavallista tyyriimpi, kannattaa koneesta ottaa muistoksi myös oksennuspussi.

2. Säilytetään vilttiä  vuosikausia laatikossa, tullaan askartelukärpäsen puraisemiseksi ja ajatellaan, että vilttiä voisi jotenkin nopeasti piristää. 

3. Pestään viltti ja huomataan kuinka nukkaantuva yksilö on kyseessä. Jatketaan kuitenkin määrätietoisesti eteenpäin. 
4. Askarrellaan viltin parissa päiväkausia. Leikellään askarteluhuovasta erilaisia kuvioita ja kirjotaan huopaan silmiä, suita ja punaposkia. Äherretään vilttiä, huopaa ja niiden välissä olevaa vanulevyä paininjalan alle. Katkaistaan muutama neula. Leikataan viltin toiselle puolelle tarkoitettu kangas liian kapeaksi, kirotaan ja ommellaan lopulta  vilttiin kiinni tavallista lakanakangasta.  Ollaan muka ettei huomattaisikaan alati kasvavan nukan määrää.
5. Pistellään koko peiton ympäri pykäpistoja, virkataan kolme kierrosta reunaa päälle, tehdään tämä mielellään mahdollisimman pienellä puikolla ja rispaantuvalla langalla. Huomataan tässä vaiheessa, monen intensiivisen työtunnin jälkeen, että mopo on karannut pahemman kerran käsistä.

6. Kauhistellaan fleecen pintaan kasvanutta nukkaa, yritetään poistaa sitä nukanpoistajalla. Kauhistellaan sitten vielä vähän lisää nukanpoistajan aikaansaamaa nukkaa.
7. Kerrotaan äidille ylpeänä aikaansaannoksesta ja yritetään hämmentyneenä vastata kysymykseen "kai sen viltin voi pestä?". (Kyllä sen varmaan voi, huopakuviot vaan luultavasti venyvät ja paukkuvat muodottomiksi, fleece transformoitunee yhdeksi isoksi nukkapalloksi, alukangas alkaa vetää ja virkattu reunus purkautunee). Varustetaan viltti lapulla, jossa sen käyttöä ei suositella muuta kuin erittäin sisäsiisteille ja paikallaanpysyville (se nukka, nukka!) vauvaihmisille.

9 kommenttia:

  1. Aivan huippuja mereneläviä peitossa! Ja hieno ohjeistus, tietääpä mitä pitää ottaa huomioon :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Joo, tuossa oli nuo tärkeimmät muistettavat asiat :)

    VastaaPoista
  3. Ihana! :D Aivan mahtavat nuo hahmot peitossa!

    VastaaPoista
  4. voi jukra mikä peitto! tuohan menis kyllä ihan seinävaatteestaki, niin veikee on! :) pallokala saa symppispisteet :D

    VastaaPoista
  5. Sulla on hurmaava tyyli!! Mä nauroin täällä vedet silmissä ja vatsalihakset krampissa tälle jutulle, kun se niiiiiiin muistuttaa joitain omiani. ;) Varsinkin tuo, että lopuksi tulee Joku ja esittää sen päivänselvän kysymyksen, joka ei vain itselle tullut mieleen ajoissa. ;) Tuo peitto on mahtava!

    VastaaPoista
  6. Hih, tää oli kyllä tutoriaali ihan elävästä elämästä, tunnistin itseni monesta kohtaa :) Ja ihan hyvä alkusysäys mun vastaavalle peittoprojektille, se on muhinut kaapin kätköissä kohta vuoden. Teet kyllä kivoja! :)

    VastaaPoista