Kaiken ikävän ja paniikinomaisen opiskelun ohella on Apinafarmilla keretty tehtailemaan täytettä jouluaattona oven taakse ilmestyvään marketin muovisäkkiin. Koska lahjansaajat toivottavasti pysyvät laajakaistan ulottumattomissa eli äitiensä mahoissa laskettuihin aikoihinsa saakka, rohkenen tuotokseni jo tässä vaiheessa esitellä.
Eurokankaan palalaarista valitsin tarveaineiksi oranssia ja ruskeata trikoota sekä pakasta omenanvihreätä samettia. Seitkytlukulaisen värisuoran kruunasi omilta hippivuosiltani kangalaatikkoon tallentunut pallotrikoon palanen. Vaatteiden ompelua harrastin yläasteikäisenä enemmänkin, mutta sen jälkeen ompelukoneella ei päällepantavaa ole kauhiasti syntynyt, muita juttuja kylläkin. Nyt reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen otin vauhtia ompeluun tekemällä ensin susirumat potkuhousut (jotka jätän tässä esittelemättä). Onneksi en lyönyt siinä vaiheessa vielä hanskojan tiskiin, vaan kokeilin myös Ottobrestä (1/09) löytämilläni HELPOILLA kaavoilla. Aika innostavaa puuhaa, opin jopa huolittelemaan melko tyydyttävästi nuo reunat trikookaitaleella. Nyt olis vaatetta ipanoille neljän asun verran, jotakin muutakin kivaa tekis mieli kokeilla nyt kun on vielä saumuri saatavilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti