Pääasia

Nähtyäni Sort of Pink. -blogissa tämän nättilöisen virkatun pääpannan, hoksasin, että tuollaisenhan minäkin tarvitsen, tietenkin. Muutoinkin teki mieli virkata jotakin pientä ja nopsaa, johon voisi kokeilla uusvanhoja lahjalankoja. Kovin nopsa prosessi ei kuitenkaan pääpannan virkkaaminen ollut, sillä virkkasin eka tasapaksun pötkylän, joka näytti yhtä hyvältä kuin päähän tungettu vessapaperihylsy. Purin tekeleen ja yritin uudelleen jättämällä pannan niskaosan matalammaksi. Koska vieläkin näytti omituiselta, purin, tein uudestaan ja olin tyytymätön aina vaan. Tällä kertaa en kuitenkaan purkanut vaan jatkoin virkkaamista niin että  tuloksena oli kova, koppurainen ja korkea pipo, joka päässä muistitin Ihmemaan Ozin Tinamiestä. Purin puoleenväliin ja kokeilin uudestaan, nyt näytti jo vähemmän tyhmältä, mutta sitten muistin, että en edes oikeastaan tykkää keltaisista pipoista. Sitten taas purin ja virkkailin ja lopulta sain valmiiksi Pannan isolla peellä. 

 

Koska puhe on nyt pääasioista, ei sovi unohtaa toissavuonna syntynyttä rakkauttani, tavallista ruskeaa seiskaveikkaista pipoa. Vähän päässyt löystymään ja nahkainen kukkakoristekin hieman nuupahtanut, mutta  ymmärtäähän tuo kun niin tiiviisti ollut menossa mukana. 

Eilen tapahtuneen onnistuneen paikanvaihdoksen kunniaksi ja teemaan liittyen esittelen vielä kolmisen vuotta sitten tehdyn pipsan, jolla lahjoin erästä tanskalaista työtoveria, jonka rinnassa sykki espanjalainen (futis)sydän. Näitä lippapipoja tuli tehtyä enemmänkin, jotkut lähinnä nolostuttavat olemuksellaan, mutta tästä sen sijaan tuli oikea valioyksilö. Niin ryhdikäs lippa että!